vane.jpg (302 bytes)

Viisi väitettä osatyökykyisistä

Raili Perimäki perää työelämän yhteiskuntavastuuta osatyökykyisten aseman parantamiseksi. Foto: TUULIKKI HOLOPAINENTyöympäristöasiantuntija
Raili Perimäki, SAK

Osatyökykyisen on helppo saada töitä
- Ei ole, sillä työnantajat eivät ole halukkaita palkkaamaan osatyökykyisiä. Käsitteellä itsessään on edelleen negatiivinen leima. Ihmiset, jotka ovat menettäneet osan työkyvystään, eivät ole enää kysyttyjä työyhteisössä. Pitää muistaa, että ihmisten työkyvyn alenemisen taustalla voi olla monia tekijöitä, eikä osatyökykyisiä voi heittää samaan saaviin. Töitä on erityisen vaikea saada, jos työkyky on heikentynyt mielenterveysongelmien vuoksi.

Työnantajat eivät jousta riittävästi
- Totta. Työpaikalla työntekijä nähdään usein pelkkänä kustannuksena ja tuloksen tekijänä. Moni täysin työkykyinenkin on huolestunut omasta jaksamisestaan. Tähän arvomaailmaan ei sovi työntekijä, jolla on jokin heikko kohta.

Työnantajilla on riittävästi osaamista
- Osatyökykyisten työmarkkinoilla pitämisen tai palauttamisen keinoja on kehitetty huonolla menestyksellä. Isoissa yrityksissä osatyökykyisten työllistämisessä on lähinnä kysymys tahdosta. Pienissä yrityksissä on varmasti myös tietämättömyyttä ja osaamattomuutta. Työnantajille tuottaa vaikeuksia sopeuttaa osatyökykyisen työn työntekijän henkilökohtaisten voimavarojen mukaisesti.

Tarvitaan laki, joka velvoittaa työnantajia
- Sitä voisi harkita. Monissa EU:n jäsenmaissa on työnantajia velvoittavaa lainsäädäntöä. Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksen mukaan tarvitaan kannustimia, jotka ohjaavat ihmisiä siirtymään työstä työhön eikä eläkkeelle. Tärkeää on kuitenkin arvioida kannustimien, tukitoimien, palveluketjujen ja lainsäädännön viidakko. Myös työyhteisön asenteissa on paljon muokkaamista.

Osatyökykyiset ovat tehokkuusajattelun uhreja
- "Vain 100 prosenttisesti työkykyinen, motivoitunut, terve ja joustava työntekijä saa paikan" on valitettavasti vielä todellisuutta. Jopa osassa työehtosopimuksia lukee, että sopimus koskee vain täysin työkykyisiä. Tehokkuusajattelu on toivottavasti tullut tiensä päähän. Ihmiset ovat työmarkkinoilla resurssi huolimatta työkyvyn määrästä. Osatyökykyisten panos on tärkeä myös työurien pidentämisen kannalta.
   - Suomessa olisi aika ottaa käyttöön Kansainvälisen työjärjestö ILO:n ohjeisto osatyökykyisten rekrytointiin ja työntekijöiden yhtäläisiin mahdollisuuksiin sekä työssä pysymiseen.

Päivi Pajula

 

Palkkatyöläinen 24.5.2011 nro 3/11

hava500.jpg (350 bytes)

Palkkatyöläisen etusivullejutun alkuun

harpalk.gif (881 bytes)