vane.jpg (302 bytes)

Rohkeammin julkisuuteen

SAK:n ay-raatiin haastatellut valtuutetut ovat yksimielisesti sitä mieltä, että SAK:n on muututtava. Näkemykset muutoksen suunnastakin ovat varsin samankaltaisia.

Teuvo Mattanen
Teuvo Mattanen. Foto: TUULIKKI HOLOPAINEN
Teuvo Mattanen Rakennusliitosta
sanoo, että SAK:n on muututtava ajan mukana ja mielellään vielä tulevia muutoksia ennakoiden. Mattasesta tupojen jälkeinen aika on ollut keskusjärjestön toiminnassa sekavaa, kun on haettu uutta roolia.
   – Liittojen ja SAK:n välistä yhteistyötä on terävöitettävä ja SAK:n on tuotava rohkeammin julkisuuteen palkansaajien näkemyksiä asioista. EK:lla on nyt etulyöntiasema, se pyörittää mediaa ja SAK on joutunut altavastaajaksi reagoimaan EK:n esityksiin.
   Mattanen korostaa, että yksittäisten jäsenliittojen on vaikea päästä julkisuudessa näkemyksineen esiin, sitä tärkeämpää olisi keskusjärjestön profiilin nostaminen.
 

PAMilaisen Jorma Pimperin
mielestä SAK:n on tultava lähemmäksi liittojensa jäseniä ja erityisesti ruvettava hoitamaan pätkätyöläisten asioita.
   – Toiminnassa on huomioitava työelämässä tapahtunut muutos. Edunvalvonnassa on kiinnitettävä huomiota pätkätyöntekijöiden asioihin.
   Pimperi odottaa SAK:lta uusia eväitä siihen, miten vastentahtoinen osa-aikatyö voitaisiin kitkeä.
   – Lakimuutokset yksin eivät tunnut auttavan. 10 vuodessa asialle ei ole tapahtunut mitään ja nyt osa-aikatyö on leviämässä palvelualoilta myös muille aloille.

Jorma Pimperi
Jorma Pimperi Foto: TUULIKKI HOLOPAINEN
Tarja Rännäli
Tarja Rännäli. Foto: TUULIKKI HOLOPAINEN
Tarja Rännäli Merimiesunionista
kaipaa SAK:hon kokonaisvaltaista nuorennusleikkausta. Hän myös toivoo, että keskusjärjestö tulisi lähemmäksi ihmisiä.
   – Se tarkoittaa, että aluetoimintaa ei pidä nykyisestä vähentää.
Puuliiton Juha Hirvonen haluaa säilyttää laajana myös  aluetoiminnan.
   – Pitää varoa, että SAK:sta ei tule Helsinki-keskeinen toimisto, jossa kentän toiminta kuihtuu. Se olisi todella huono juttu.
Juha Hirvonen
Juha Hirvonen. Foto: TUULIKKI HOLOPAINEN
 

Eija Selander
Eija Selander. Foto: TUULIKKI HOLOPAINEN

Eija Selander Elintarviketyöläisten liitosta on sitä mieltä, että SAK:lla ei ole suuria muutostarpeita. Hänen mielestään keskusjärjestön toiminnassa perusasiat ovat kunnossa.
   Selander on yksi SAK:n edustajakokouksen edustajista. Hän on parhaillaan lukenut kokouksessa käsiteltävää tavoiteohjelmaa.
   – Se on eteenpäin katsova. Jos asiakirjan esitykset pystytään toteuttamaan, niin siinä on jo muutosta riittämiin.

Pirjo Pajunen

 

Palkkatyöläinen 24.5.2011 nro 3/11

hava500.jpg (350 bytes)

Palkkatyöläisen etusivullejutun alkuun

harpalk.gif (881 bytes)