Lama kouraisi, mutta nyt mennään putket punaisena, luonnehtii Yaran
Siilinjärven tehtaan pääluottamusmies TEAMilainen Hannu Parviainen ja jatkaa,
että molemmissa tilanteissa on tärkeää, että työ palkitsee, joustaa ja arvostaa
työntekijää.
Työn turvallisuus on myös tärkeää, mutta siitä pitäisi Parviaisen mukaan
pikemminkin työnantajan olla huolissaan. Henkilöstöä kannattaisi nykyistä paremmin
sitouttaa yritykseen.
Kvartaali ei sovi hyvän
työn mittariksi. Kehittyminen, kouluttautuminen,
vaikuttaminen on Hannu Parviaisen
mukaan pidempijänteistä hommaa.
Foto: Aino Pietarinen |
Hannu
Parviainen
- 50-vuotias
- Asuu Nilsiässä
- Ensimmäistä kertaa SAK:n
edustajakokouksessa
- Toiminut osaston
luottamusmiehenä
- Pääluottamusmiehenä
ensimmäistä kautta
|
Työhön vaikuttaminen on hyvän työn tunnusmerkki. Parviaisella onkin suuri huoli
siitä, että muutostilanteissa työnantaja jättää hyödyntämättä valtaosan
henkilöstön tietotaidosta ja kokemuksesta. Avoimuus ja ennakoitavuus ovat ensiarvoisen
tärkeitä.
Jos riittävän aikaisessa vaiheessa tuodaan muutoksia arvioitavaksi, niin jo
ennen toteutusta saadaan perattua pois toteuttamiskelvottomat asiat. Nyt käytännön
kokemus jätetään usein huomiotta, vaikka tällä tiedolla saattaa olla ratkaiseva
merkitys uudistuksen toteuttamisessa. Toisaalta muutosten läpivienti yrityksissä olisi
helpompaa, jos niihin olisi voitu vaikuttaa. Väki tuntisi, että on päässyt
vaikuttamaan, Hannu Parviainen korostaa ja toteaa, että hänenkin uransa aikana
työntekijöitä on jossain vaiheessa kuunneltu enemmän kuin nyt. Myös yrityksen
todelliset päätöksentekijät saisivat olla hieman lähempänä.
Siilinjärven tehdas, jonka päätuotteita ovat lannoitteet ja fosforihapot, on
nykyään osa Yaran kansainvälistä konsernia.
Joustavuutta ja pelisääntöjä
Tulevaisuuden työn pitää palkita. Se voi olla rahallista palkitsemista tai muuta.
Meilläkin on tuottavuuspalkkiot olennainen osa ansioita. Ne ovat nyt
kutakuinkin oikeudenmukaisia, arvioi pääluottamusmies Parviainen.
Työpaikkaselvityksistä ilmenee, että ilmapiiri on hyvä, mutta toisaalta
porukka haluaisi vaikuttaa enemmänkin.
Nuorempi väki haluaa vaikuttaa työhönsä enemmän kuin vanhemmat ja esimerkiksi
joustavuusvaatimukset Parviaisen mukaan kasvavat tulevaisuudessa. Nuoremmilla on tarvetta
perheiden tarpeista lähteviin joustoihin. Pääluottamusmiehen mukaan tämä näkyy myös
siinä, että nykyisin yhä useammin halutaan pekkaspäivien yhteyteen vaikka
ylityövapaita, jotta saadaan toteutettua viikon loma perheen kanssa.
Meillä ollaankin nyt luomassa yhteisiä pelisääntöjä joustavista
käytännöistä ja niitä raamitetaan yhteisellä esimiesvalmennuksella.
Neuvottelemisessa, sopimisessa ja toisten ymmärtämisessä kummankin osapuolen
pitäisi osata samastua toisen asemaan.
Kvartaali ei sovi mittariksi
Pääluottamusmies Hannu Parviainen korostaa, ettei kvartaali sovi hyvän työn
mittariksi.
Hyvä työ on ennustettavaa. Kouluttautuminen ja kehittyminen työssä sekä
työhön vaikuttaminen on pidempijänteistä hommaa, josta ei kvartaalissa selvitä.
Omistajat vaativat enemmän ja työntekijät uupuvat. Ei tämäkään ole kestävä
yhtälö.
Meilläkin tänä vuonna eläköityy 24 henkeä. Ja vaikka saisimme koulutettua
väkeä, niin aina menee vuodesta kahteen ennen kuin työntekijä pystyy itsenäisesti
hoitamaan tehtäviään.
Toisaalta Parviaisen mukaan myös yritykset tekevät investointipäätöksensä vuosien
tähtäimellä. Ei miljoonainvestointeihin voi lähteä kvartaaliheilahdusten mukaan.
Niinpä pääluottamusmies toivoisi parempaa ennakoivuutta myös työntekijöiden
käyttöön sekä taitojen ja tietojen kehittämiseen.
Aino Pietarinen
Palkkatyöläinen
24.5.2011 nro 3/11