Kankaan mukaan Suomessa viime laman jälkeen harjoitettu politiikka on mitätöinyt suurelta osin hyvinvointivaltion kolmekymmentä vuotta kestäneen rakentamisen aikana saavutetut tulokset. Pohjoismaisen mallin rakenteet ovat toistaiseksi säilyneet, mutta järjestelmä ei pysty enää lunastamaan lupauksiaan yhteiskunnallisesta oikeudenmukaisuudesta ja sosiaalisesta turvallisuudesta.

Vielä ennen 1990-luvun alun lamaa tuloerot Suomessa olivat suhteellisen pienet ja köyhyysaste maailman alhaisimpia. Laman jälkeen taloudellinen eriarvoisuus ja suhteellinen köyhyys ovat kasvaneet nopeimmin OECD-maiden joukossa.

– Meillä tuloerot tasaantuivat ja köyhyys väheni 1960-luvun puolesta välistä aina 1980-luvun lopulle asti. Lapsiköyhyys esimerkiksi oli vielä tuolloin vähäisempää kuin muissa Pohjoismaissa. Tuolloin Suomessa päästiin hyviin tuloksiin paljon pienemmillä panoksilla kuin esimerkiksi Ruotsissa, Kangas toteaa.

Suomen sosiaaliturva on vuosi vuodelta jäänyt yhä enemmän jälkeen muiden Pohjoismaiden tasosta ja samalla sosiaalimenojen osuus BKT:stä on pudonnut myös alle EU-maiden keskiarvon. Pääosin hyväosaisille suunnatut verohelpotukset yhdessä sosiaaliturvaleikkausten kanssa ovatkin heikentäneet hyvinvointivaltion kykyä tasata tuloja ja vähentää köyhyyttä niin dramaattisesti, että tuloerot ja suhteellinen köyhyys ovat kasvaneet samalle tasolle kuin 1970-luvun alussa.

Poliitikot eivät kuuntele kansalaisia

Tutkimusten perusteella valtaenemmistö suomalaista on sitä mieltä, että korkealaatuiset hyvinvointipalvelut ja hyvät sosiaalietuudet kaikille kansalaisille takaava pohjoismainen malli on aina hintansa väärtti. Kankaan mukaan tämä ei kuitenkaan takaa sitä, että poliitikot olisivat valmiita tekemään hyvinvointivaltioon kansalaisten haluamia lisäpanostuksia.

– Suomessa on sellainen kummallinen tilanne, että kansalaisten ja poliitikkojen mielipiteet hyvinvointivaltion kehitystarpeista menevät jyrkästi ristiin. Kansalaiset olisivat valmiita maksamaan enemmän veroja paremmista palveluista ja anteliaammasta sosiaaliturvasta. Poliitikot sekä kunta- että valtiotasolla ovat sen sijaan sitä mieltä, että palveluja ja tulonsiirtoja pitäisi leikata, koska veroastetta on pakko alentaa.

Kankaan mukaan muissa Pohjoismaissa verojen alentamista ei nähdä samalla tavoin hyvän talous- ja työllisyyskehityksen välttämättömänä ehtona kuin Suomessa. Maailman korkeimmista veroasteista huolimatta Ruotsin ja Tanskan taloudet ovat kuitenkin kehittyneet erinomaisesti.

– Kun asuin kolme vuotta Tanskassa huomasin, etteivät veroalevaatimukset olleet siellä mitenkään vahvasti poliittisella agendalla. Suomea paljon korkeammasta veroasteesta ja paremmasta palkkatasosta huolimatta maan vienti veti tavattoman hyvin ja uutta yrittäjyyttä ja työpaikkoja syntyi koko ajan lisää.

Kankaan mukaan tämä ero verotukseen suhtautumisessa saattaa johtua siitä, että Tanskassa uskotaan, että globaalissa taloudessa menestyy parhaiten hyvään osaamiseen perustuvilla laadukkailla tuotteilla. Tämän johdosta kilpailuetua ei ole tarvetta hakea kansalaisten palkoista ja sosiaaliturvasta tinkimällä.

Leikkauslistat ulkoitettu kunnille

– Valtiovarainministeriö ja hallitus sanovat, ettei mitään leikkauslistoja ole tehty, eikä niitä todennäköisesti tehdäkään ennen eduskuntavaaleja. Tämä koskee kuitenkin pelkästään tulonsiirtojärjestelmiä. Likainen työ on toistaiseksi ulkoistettu kunnille ja niissä tehdään nyt helkkarinmoisia leikkauksia.

Kangas muistuttaa, että suomalainen hyvinvointivaltio oli jo ennen lamaa köyhän miehen versio pohjoismaisesta mallista. Jos sitä viime laman jälkeisen säästökuurin lisäksi laihdutetaan lisää, merkitsee se siirtymistä toisenlaiseen järjestelmään.

– Jos meillä halutaan säilyttää pohjoismainen malli, on verotusta pakko kiristää. Kuinka paljon veroastetta tulisi nostaa, riippuu pitkälti tulevasta työllisyyskehityksestä.

Kangas pelkää, ettei seuraavakaan hallitus lisää sosiaaliturvan rahoitusta, vaan jatkaa edellisten hallitusten viitoittamalla "menestyspolulla". Hänen mukaansa viime laman jälkeen harjoitetun politiikan jatkuminen tuntuu todennäköiseltä siksi, ettei Suomessa ole yhtään uskottavaa poliittista voimaa, joka edes yrittäisi haastaa veroaleuskon omalla hyvinvointivaltiota puolustavalla vaihtoehdollaan.

– Lipposen hallitukset harjoittivat niin vahvan oikeistolaista politiikkaa, että demarien eväät hyvinvointivaltion uskottavana puolustajana on syöty pitkäksi aikaa loppuun. Kun keskusta nyt korostaa, että porvarihallitus on edeltäjiään sosiaalisempi, niin siinä on totuuden siemen.

Verot ylös tai hyvinvointivaltio alas

Valtiovarainministeriön laskelmien mukaan Suomen julkisen talouden rahoitus ei ole pitkällä tähtäimellä kestävällä pohjalla. Ministeriössä tehtyjen laskuharjoitusten arvio julkisen talouden kestävyysvajeesta rakentuu kuitenkin epärealistiselle oletukselle, ettei veroastetta ole mahdollista nostaa pysyvästi. Jos veroastetta päätettäisiin nostaa lähemmäksi Ruotsin tai Tanskan tasoa, jakovaraa sosiaaliturvan ja julkisten palvelujen rahoittamiseksi syntyisi runsaasti.

Kuinka paljon veroastetta tulisi nostaa, jotta pohjoismainen malli voisi säilyä?

– Pitkällä aikavälillä tarvittaisiin noin 45 prosentin kokonaisveroaste, jotta nykyisistä velvoitteista selvittäisiin. Jos tuloerojen kasvu haluttaisiin pysäyttää sitomalla perusturvaetuudet ansiotasoindeksiin, veroastetta pitäisi nostaa enemmän, PT:n johtaja Jaakko Kiander arvioi.

Kianderin mielestä hyvinvointivaltioon on panostettu viime vuosien aikana aivan liian vähän. Tämän johdosta osa kansalaisista on alkanut ostaa hyvinvointipalveluja yksityisiltä tuottajilta kalliilla hinnalla.

– Tämän suuntainen kehitys on todellinen uhka hyvinvointivaltion säilymiselle. Jos julkiset palvelut eivät tyydytä keskiluokan vaatimustasoa, seurauksena voi olla verokapina.

Hänen mukaansa "halvan" hyvinvointivaltion rahoitus on aina huonoissa kantimissa. Vain korkean veroasteen edellyttämä suuren enemmistön vaatimustasoa tyydyttävä korkealaatuiset hyvinvointipalvelut sekä hyvät taloudelliset turvaverkot tarjoava hyvinvointivaltio voi säilyä pitkässä juoksussa.

Markku Vuorio
teksti ja kuva