Kirjan sisältö ei tietenkään ollut syy. Se, että Kuronen on kirjoitellut niitä näitä itsestään ja Matti Vanhasesta, ei käsittääkseni ole työni kannalta oleellista. Mutta kun tehtävänkuvaan kuuluu muun muussa viestintä- ja mediapolitiikka, halusin paikan päällä aistia tätä mediailmiötä. Ilmiöstähän on kyse. Vastaansanomattomasti sitä todistaa suhteen saama mediahuomio.

Mediassa on jo pidemmän aikaa ollut menossa muutama valtatrendi. Yksi niistä on joukkoviestimien tarjoaman aineiston pinnallistuminen, viihteellistyminen. Se ei välttämättä palvele asiapohjaista tiedottamista, josta SAK:n viestinnässä pääsääntöisesti on kyse.

Median tarjonnan keventyminen johtaa kärjistetysti siihen, että toimittajat laitetaan mieluummin tällaisiin Susan-jahteihin kuin kuulemaan ilosanomaa vaikkapa vuorotteluvapaan rahoitusosuuksista tai työeläkemaksujen korotuspaineista. Toki medioissa on edelleen eroja, mutta suunta on huolestuttava.

Suuri haaste kaikelle asiaorientoituneelle viestinnälle on, miten mediakentän suuriin muutoksiin pystytään vastaamaan. Niin että oma viesti saadaan jatkossakin ymmärrettävästi ja uskottattavasti perille. Pakko on edelleen uskoa, että paketin sisältö on käärepaperia tärkeämpää.

Kurosen kirjan kansien tultua julki mietimme puolivakavasti – vai oliko se puolileikillisesti, olisiko nykykäytännön mukaista julkaista SAK:n uusimman historiateoksen kannet jo ennen varsinaisen kirjan julkistamista. Kustantajakin oli jo luvannut toimittaa tarvittavan määrän kansia infoa varten.

Yön yli nukuttuamme päätettiin kuitenkin, ettei Kurosen lähes neitseellistä markkinointiaktia ole syytä lähteä laajemmin levittämään. Ei vaikka jo pelkissä kansissa olisi ollut enemmän sisältöä kuin Kurosen koko kirjassa.