Myllykodin päivä käynnistyy aamutoimilla. Hoivaosastolla on 33 asukasta, joista suuri osa on vuodepotilaita, vain kolme pystyy itse kävelemään.

Aamupesulla kaikki asukkaat pestään ja rasvataan, osa hoidetaan vuoteeseen. Annetaan aamulääkkeet ja hoidetaan haavoja. Parempikuntoiset talutetaan vessaan. Hoidetaan vatsantoiminnot ja vaipat, joita on kaikki asukkaat käyttävät.

– Luppoaikaa ei ole, Myllykodin Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n luottamusmies, mielenterveyshoitaja Riitta Koponen kertoo.

Työ on hoitohenkilökunnalle fyysistä. Koko ajan nostellaan ja tuetaan.

– Lounaaseen mennessä pitäisi olla puts plank, siihen pyritään, Koponen nauraa.

Osa asukkaista pääsee liikkeelle ruokailemaan ja seurustelemaan. Jotkut viihtyvät päiväsalissa suuren osan päivästä.

Iltapäivällä päiväunten aika

Päiväsalissa ruokailu on juuri ohi. Iltapäivä on rauhallinen, monet asukkaista ovat päivälevolla. Päiväsalissa ovat virkeimmät.

– Joskus täällä luetaan ja askarrellaan. Kerho-ohjaaja järjestää vapaa-ajan toimintaa.

Hoitajat kertovat, että asukkaiden omaisia käy osastolla päivittäin, osa jopa monta kertaa viikossa. Taib Catakilla ateria on vielä kesken, oma poika on auttamassa ruokailua.

Työ vaatii rautaista kuntoa. Pääsemme katsomaan, kun Leila Kärhä autetaan nosturilla liikkeelle omasta sängystään. Toinen hoitajista puikkelehtii sängyn toiselle puolen.

Ensin lasketaan kaiteet alas, puetaan turvaliivit Kärhän ylle. Nostossa mukana on kaksi hoitajaa, millä varmistetaan turvallisuus. Ahtaudesta huolimatta samankokoisissa huoneissa on toisaalla kaksikin potilasta.

– Silloin kun tauti todettiin, näin kaiken kahtena.

Nyt hän näkee silmälasien kanssa hyvin ja voi katsoa televisiota – vaikka raajat ovatkin täysin toimimattomat eikä kotonaolo enää onnistu.

– Nyt se hihna on kierroksella, Leila Kärhä opastaa, kun hänet on saatu siirrettyä nosturin avulla pyörätuoliin.

Viimein on jopa tukka kammattu ja matka voi jatkua päivähuoneeseen.

– Ei ole mitään valittamista, Leila Kärhä sanoo ison operaation jälkeen. Hänen mukaansa tämä nostourakka oli pientä.

– Aamulla tehdään paljon enemmän. Minut pestään kokonaan sängyssä.

Pikkuruisissa huoneissa on hyvät puolensa. Potilaat voivat katsoa sängyissään televisiota, jotkut puolille öin toisia häiritsemättä.

Helena kylvettää ja laulaa

– Helena täällä tekee sen raskaimman työn. Kylvettää viitenä päivänä viikossa, sairaanhoitaja Terhi Kiviharju kertoo.

Helena Hommonen on asukkaiden turva, tuttu kylvettäjä. On pysähdyttävä ajattelemaan tilannetta, että vanhuksen täytyy itsensä riisua ilkosilleen vieraan ihmisen edessä. Näillä vanhuksilla se on joka viikko sama tuttu Helena.

– Ja Helena laulaa, kun hän kylvettää potilaat, Kiviharju lisää.

– Minä olen kaikista kovaäänisin osastolla, Helena Hommonen nauraa.

Tällä osastolla ei kosketusta arastella.

– Taimi pääsee huomenna kylpyyn, Helena lupaa ja ottaa Taimi Tuomea kädestä kiinni.

Aito välittäminen on laatua

Hoitajat kertovat, että hyvän hoidon takeena on Myllykodissa se, että välitetään asukkaista aidosti. Asukkaat hoidetaan niin hyvin, että myös hoitajille jää siitä hyvä mieli, vaikka työssä kiirettä pitääkin.

– Meillä on hyvät välit talon johtoon, pystyimme yhdessä osastonhoitajan kanssa perustelemaan esimerkiksi viidennen iltahoitajan tarpeen, Koponen kertoo.

Myllykodissakaan asiat eivät aina ole olleet niin suoraviivaisia. Ennen kuin talon johto vaihtui, asioita jouduttiin ajamaan myös liiton tuella.

– On ollut tilanteita, joissa ei ole omat tiedot riittäneet, Koponen sanoo. Nyt asiat ovat hyvin.

Ja äkkiä se kuuluu Helena Hommosen kirkas kaunis ääni. Yksi ruusu on kasvanut laaksossa kaikuu läpi osaston. Ja taas alkaa itkettää, mikä merkitys tuollaisella läsnäololla onkaan asukkaille.

Täällä asutaan loppuun saakka

Hoivaosasto on paikka, jonne tullaan elämään elämä loppuun.

– Kun tänne tulee, joutuu luopumaan monesta asiasta samanaikaisesti: kodistaan, terveydestään ja kenties jopa läheisistään. Ajatelkaa, miten paljon se saattaa pelottaa vanhusta ja vaikuttaa hänen elämäntilanteeseensa, Kiviharju sanoo.

Luottamusmies Riitta Koponen on itse mielenterveyshoitaja, jonka koulutus on hoivatyössä eduksi.

– Asukkaille sopeutuminen hoiva-asumiseen vie oman aikansa. Että antaa periksi sille, että on tässä tilanteessa. Joku sopeutuu melkein heti, joku ei koskaan.

Riitta Koponen näkee, että nyt eletään vasta alkua. Hoidettavia tulee enemmän, suuret ikäluokat ovat vasta vanhenemassa.

– Kyllä tämä työ vaatii jotakin hoivaviettiä.

Mutta tuntuuko työ raskaalta?

– Joskus, huokaavat naiset kuin yhdestä suusta.

Omasta itsestä on syytä pitää hyvää huolta, levätä ja nukkua hyvin.

Sini Silván