– Moni herra on ehtinyt sinä aikana tulla ja mennä, hän naurahtaa.

Yritysneuvostossa Seehagen on ollut 16 vuotta. Viime vuodesta lähtien hänen työpaikkansa on ollut pääluottamusmiehen toimisto.

Muurin murtumisen jälkeen itäberliiniläinen Berliner-panimo siirtyi länsisaksalaisen Oetkerin suvun Radeberger-ryhmälle. Pian mukaan ostettiin myös kaupungin länsipuolella toimiva perinteikäs Schultheiss-panimo.

– Monta tynnyriä tuli silloin ravintoloitsijoilta takaisin, kun asiakkaat sanoivat idässä pannun oluen maistuvan oudolta. Tosiasiassa ne olivat viimeisiä lännessä täytettyjä tynnyreitä, muistelee Seehagen.

Kaksi vuotta sitten Radeberger osti tappiollisen kilpailijansa Brau und Brunnen, jolla silläkin oli panimo Berliinissä, Kindl. Sen portit pantiin kiinni vuodenvaihteessa ja väki siirtyi kaupungin itäpuolelle, sillä siellä tontilla on vielä tilaa laajentaa. Yrityksen nimi piteni taas yhdellä osalla.

Yhteenkasvaminen ottaa aina aikansa

Yhdellä vuorolla töissä on kolmisenkymmentä ihmistä. Suuri osa istuu näyttöpäätteen äärellä valvomoissa, kuten millä tahansa tehtaalla. Käsin tehdään enää harvoja työvaiheita.

Pullotushallissa Marina Abe pakkaa etikettinippuja koneeseen. Hänkin on ollut samassa talossa jo 30 vuotta. Länsisaksalaisissa panimoissa naiset ovat yhä harvinainen näky, mutta Itä-Saksassa naiset tekivät kaikkea mitä miehetkin.

Kahden yrityksen yhteensovittaminen ei ole sujunut kitkatta. Koneita on jouduttu justeeraamaan, tiimit ovat vaihtuneet ja työtavoissakin on eroja.

– Kindlillä oli totuttu tekemään työtä verkkaisempaan tahtiin ja käyttämään yhtä konetta kukin. Täällä on totuttu huolehtimaan monesta koneesta kerralla, ja osaamme tekniikankin ihmisten kanssa kaikki vähän toistemme töitä, jotta voimme tuurata toisiamme tauoilla, hän kertoo.

Kindl-panimosta tullut Dietmar Grothe on kuitenkin tyytyväinen oloonsa.

– Ihmiset ovat mukavia ja pääasiahan on, että on työtä, hän sanoo tynnyrinkorkkien tarkistamisen lomassa.

Ammattiliittoon panimon väestä kuuluu vain 23 prosenttia. Tuotannon puolella osuus on parempi, mutta myynnin ja toimiston väki ei liitosta piittaa.

Vuoden alusta neljän päivän työviikkoon

Tämän vuoden alusta lähtien panimolla siirryttiin 38 viikkotyötunnista 32 tunnin viikkoon, jolla jatketaan ainakin vuoteen 2008.

Töihin tullaan enää neljänä päivänä viikosta, mutta palkat onnistuttiin pitämään 97,5 prosentissa edellisestä, kun kaikkien palkankorotukset koottiin yhteiseen pottiin ja lisäeduista tingittiin. Kuukausipalkat vaihtelevat nyt 1 900 eurosta noin 3 000 euroon.

Ennen yhdistymistä samankokoisilla panimoilla oli yhteensä 546 työntekijää. Nyt heitä on enää 379 eli lähes kolmanneksen vähemmän.

Karsinta hoidettiin pisteyttämällä työntekijät iän, työvuosien, lapsiluvun ja mahdollisen vammaisuuden asteen mukaan. Nuoret ja perheettömät, joiden on helpompaa löytää uusi työpaikka, saivat mennä, ja yli 62-vuotiaat lähtivät eläkkeelle.

Samalla tontilla työskentelee vielä 120 ihmistä kuljetusyhtiö Spreetransissa. Heidät erotettiin jo 2001 omaksi yrityksekseen, koska kuljetusalan työehtosopimusten mukaiset palkat ovat pienemmät kuin panimotyöläisten.

Oppisopimuskoulutettavia aloittaa joka vuosi seitsemän. – Se on yli tarpeen, kaikkia emme pysty pitämään, mutta onhan se nuorille parempi olla kolme vuotta kunnon koulutuksessa kuin työttömänä, huokaa Seehagen.

Mathias Schwanitzin opintiestä panimokisälliksi on jäljellä enää puolisen vuotta.

– Totta kai sitä miettii, miten pitkään täällä saa olla. Mutta niin kauan kun on töitä, täällä on tosi mukavaa, hän toteaa.

Panimoilla menossa ankara karsinta

Panimoalalla eletään tuulisia aikoja. Saksalaisten oluenjuonti vähenee vuosi vuodelta, ja kauppoihin tulleet halpaoluet valtaavat myynnistä yhä isomman siivun.

Panimoravintolat mukaanluettuna maassa on runsaat 1 300 panimoa ja alalla työskentelee vajaat 30 000 ihmistä, kertoo elintarviketyöläisten liiton NGG:n liittosihteeri Peter Klein.

Radeberger-ryhmän johtaja Ullrich Kallmeyer ennustaa, että tämän vuosikymmenen aikana omistajaa vaihtaa vielä kolmannes Saksan panimoista.

Radeberger aikoo olla ostajien puolella, sillä se on jo nyt maan suurin olutvalmistaja, jonka valikoimista löytyy yli 40 eri merkkiä. 4 000 työntekijällään se on myös alan suurin työllistäjä. Berliini on Frankfurtissa päämajaansa pitävälle ryhmälle yksi 12 toimipaikasta.

Täällä itärajan tuntumassa riesasa ovat myös vahvat harmaat markkinat. Ravintoloiden oluthanoja varten myytäviä terästynnyreitä katoaa vuosittain parituhatta kappaletta. Osa päätyy tyhjänä itärajan taakse ja tulee täytenä takaisin, osa tuo jollekin lisätuloa romuna.

Työsuhde-etuna ilmaiset oluet

Samasta kaupungista uusia työpaikkoja tuskin löytyy, sillä jäljellä on enää yksi muu panimo, jolla on vain 28 työntekijää.

Muurin murtumisesta lähtien 3,4 miljoonan asukkan kaupungista on kadonnut yli 60 prosenttia teollisuuden työpaikoista. Nyt niitä on jäljellä enää 100 000 ja sekin raja alittunee pian.

Korealaisen Samsungin sulkiessa kuvaputkitehtaansa työpaikkoja meni viime vuonna 750, nyt tapetilla on kaivinkonevalmistaja CNH, joka aikoo siirtyä Italiaan ja jättää jälkeensä 550 työtöntä.

Seuraavaksi pelätään lääkeyhtiö Bayerin karsivan satoja ostamansa Scheringin 5 500 työpaikoista.Työttömyysaste kaupungissa on 18,5 prosenttia ja niistäkin joilla työtä on, vain 40 prosentilla on vakituinen sopimus.

Panimollakin uumoillaan, että seuraava karsinta tulee heti 2008, kun nykysopimus päättyy.

– Pelko on jollain lailla läsnä aina ja siitä myös puhutaan työkavereiden kesken, myöntää teknisen puolen työntekijä Stefan Wedner.

Yksi lohtu on yritysneuvoston muutama vuosi sitten hankkima työsuhde-etu: Joka kuukauden viimeisenä perjantaina klo 14 ovensa avaa panimoalueen vanhaan berliiniläistyyliin sisustettu kapakka, ja kaikki sen antimet ovat ilmaisia.

Terhi Brusin
Berliini