Mutta vielä esimerkiksi paperiteollisuudessa, joka jättäytyi vuoden 1997 sopimuksen ulkopuolelle, on voimassa nyt jo kuusikymmentä vuotta täyttävä yleissopimus. Mikä on tämä asemansa säilyttänyt sopimus oikein oli? Miten se syntyi.

Sodan ajan työmarkkinapolitiikkaa

SAK ja STK "tulevat luottamuksellisesti neuvottelemaan kaikista niiden toimialalla esiintyvistä kysymyksistä niiden ratkaisemiseksi mikäli mahdollista yhteisymmärryksessä". Tämän talvisodan aikana (21.1.1940) Tammikuun kihlauksen nimellä sittemmin tunnetussa julistuksessa annettiin siis lupaus neuvotteluista tulevaisuudessa. Tämä tulevaisuus ei ollut vielä ns. välirauhan aikana 1940–1941, jolloin työnantajat kyllä myöntyivät palkankorotuksiin, mutta vain "äärivasemmiston" voiman kasvun pelossa.

Jatkosodan aikana keväällä 1943 käynnistettiin SAK:n aloitteesta neuvottelut, jotka vuoden kestettyään johtivat sopimukseen 28.4.1944. Siinä sovittiin järjestöjen välisten neuvottelujen menettelytavoista, työehtosopimuksia koskevien neuvottelujen mahdollisuudesta, lakiperusteinen luottamusmies valintaoikeudesta työpaikalle, työtaistelun ennakkoilmoituksesta, järjestäytymisvapaudesta ja työnantajan direktio-oikeudesta, työsuhteen irtisanomisajoista sekä myönteisestä suhtautumisesta työaikatutkimuksiin ja työnantajan huoltotoimintaan. Sopimuksen liitteenä oli SAK:n puheenjohtaja Eero A. Wuoren ja STK:n toimitusjohtaja Antti Hackzellin kirjeet, joissa korostettiin työehtosopimusten olevan vasta tulevaisuuden asia.

Mikä johti työnantajien periaatteelliseen kannanmuutokseen sopimustoiminnassa? Keskeisin oli yleispoliittisen tilanteen muutos: työnantajapuolellakin tajuttiin, että "liittoutuneiden maiden työpoliittiset aatteet" tulevat vallitseviksi, ja siksi oli hyvä ennakoida niitä työnantajan kannalta sopivankokoisin myönnytyksin, kuten Åke Gartz entinen STK:n hallituksen puheenjohtaja, totesi. Työnantajien halu päästä ratkaisuun kasvoi kevään 1944 aikana sitä mukaa, kun puna-armeija eteni kohti länttä. Merkitystä oli myös SAK:n tekemillä, STK:n vaatimilla ennakkoehdoilla: SAK:n säännöistä poistettiin sosialisoimispykälä, työnantajan huoltotoimintaa luvattiin tukea ja työkiistojen sovittelumenettelyä – käytännössä sitovaa äänestystä lakon sovintoesityksestä – luvattiin edistää.

Valtakunnalliset tessit ja työlainsäädäntö alkuun

Gatzin, joka näinä aikoina alkoi saada leimaa "vaaleanpunaisena vuorineuvoksena", ennustamat uudet tuulet alkoivat puhaltaa jo alle vuoden kuluttua yleissopimuksen allekirjoittamisesta. SAK ehdotti STK:lle neuvotteluja maaliskuussa 1945 yleissopimuksen uudistamisesta vastaamaan uusia oloja, joissa ammattiyhdistysliike ja samaisen kevään eduskuntavaalien jälkeen koko työväenliike oli aivan uudenlainen voimatekijä. SAK:n toiminnassa olivat nyt mukana kansandemokraatit, joiden kannatuksen kasvu oli huimaa. Toisen maailmansodan lopputulos ja uudet poliittiset voimasuhteet, jonka osa oli työntekijöiden rynnistys ammattiyhdistysliikkeen ja myös vasemmistolaisen työväenliikkeen oikeus julkiseen toimintaan, ovat Suomen historian suurin yhteiskunnallinen muutos. Valtakunnallisia työehtosopimuksia solmittiin ja työlainsäädännön uudistukset pantiin käyntiin.

Kansandemokraatit, mutta myös laajalti muut ammattiyhdistysaktiivit vaativat, muutoksia yleissopimukseen. Luottamusmiehen asemaa tuli selkeyttää, työntekijöiden tuli voida kokoontua työpaikalla, ammattiosaston tuli saada olla esillä työpaikalla, työtaistelun ennakkoilmoitusaikaa sekä neuvottelujen aloittamisaika tuli lyhentää yhteen viikkoon, uhkavaatimuksia tuli voida esittää myös neuvottelujen ollessa käynnissä, eikä työnantaja direktionsa pohjalta saa erottaa ketään ammattiyhdistystoiminnan perusteella. Neuvottelut käynnistyivät, kun SAK uhkasi muutoin irtisanoa voimassaolevan sopimuksen. Uuden sopimuksen neuvottelijoina ratkaisuvaiheissa olivat SAK:n puolelta uudet miehet: puheenjohtaja Emil Huunonen ja toiseksi puheenjohtajaksi valittu kansandemokraattien Väinö Tattari.

Samaan aikaan kun neuvoteltiin yleissopimuksesta valmisteltiin myös lakia tuotantokomiteoista, joissa työnantajan liikkeenjohdon piiriin kuuluvia tuotannollisia asioita sekä työviihtyvyyskysymyksiä tuotiin yhteisen käsittelyyn. STK:ssa pelättiin, että työnantajan omistusoikeuteen ja direktioon puututaan tuntuvalla tavalla. Laki ei tuonut "teollista demokratiaa" kuten aikakauden termi kuului, vaan se vesittyi työnantajien kannalta harmittomaksi. Kun vielä haluttiin esittää tuloksia SAK:n ylimääräiselle edustajakokoukselle toukokuun 1946 lopussa, saatiin neuvotteluihin puhtia. Edustajakokous tosin peruttiin kun voimasuhteet SAK:n johdossa uhkasivat muuttua.

Alku paikalliselle neuvottelujärjestelmälle

Ajoittain kireät neuvottelut johtivat uuteen yleissopimukseen. SAK:n vaatimuslistalta karsiutui pois kokousten pito työnantajan tiloissa. Työnantajan harjoittamaa sosiaalitoimintaa koskeva kohta pysyi sopimuksessa, mutta sai uutta sisältöä: se ei saanut asettaa esteitä työntekijöiden järjestötoiminnalle. Myöskään mistään työnantajan direktioon liittyvästä ei työnantaja joutunut luopumaan. Työehtosopimustoimintaan työnantajat olivat jo joutuneet taipumaan, joten aikaisemman sopimuksen jarruttelulausumat olivat menettäneet merkityksensä.

Yleissopimuksessa sovitaan, miten neuvottelut liittojen välillä käynnistetään kumman tahansa aloitteesta ja keskusjärjestöjen asemasta ongelmien sovittelijana. Työehtosopimukset muodostavat työsuhteiden kehittämisen pohjan, jota osapuolet edistävät. Sopimuksessa sovittiin myös paikallisen neuvottelujärjestyksen periaatteet.

Luottamusmiesten aseman parantaminen alkoi

Luottamusmies valitaan työpaikalle edelleen työväenlainsäädännön tarkoittamassa mielessä, mutta osapuolet näkivät hyväksi sen, että ammattiosaston asettama pääluottamusmies on ehdolla lakimääräisen luottamusmiehen valinnassa; luottamusmiesjärjestelmä ohjautui näin ammattiyhdistyspohjalle. Luottamusmiehelle maksettiin korvausta neuvotteluajalta työnantajan kanssa eikä häntä luottamusmiestoiminnan takia saanut erottaa eikä siirtää huonompipalkkaiseen työhön.

Työnantajan työhönotto-, erottamis- ja työnjohto-oikeus tunnustetaan yleissopimuksessa, samoin järjestäytymisen vapaus. Ay-toiminnan perusteella tapahtuvat irtisanomiset voidaan saattaa liittojen välisen elimen tutkintaan.

Työ- ja työaikatutkimuksiin suhtauduttiin myönteisesti ja luottamusmiehellä on oikeus perehtyä niiden suorittamistapaan. Työnantajan sosiaalitoimintaa pidettiin kannatettavana kunhan se ei aseta esteitä työntekijöiden oma-aloitteisuudelle tai järjestötoiminnalle.

Yleissopimuksen pohjalta luottamusmiehen asemaa täsmennettiin pöytäkirjamerkinnällä 1955 ja 1969 solmittiin keskusjärjestöjen välinen luottamusmiessopimus. 1960- ja 70-lukujen vaihteessa tehtiin iso joukko keskusjärjestösopimuksia tiedotuksesta, koulutuksesta, ulkopuolisen työvoiman käytöstä ja rationalisoinnista. Lakisääteisen luottamusmiehen ja ammatillisesti järjestäytyneiden työntekijöiden luottamusmiehen dilemma sai ratkaisunsa, kun työsuojelun valvontalaki astui voimaan 1974 ja aikaisemman ammattientarkastuslain mukainen luottamusmies muuttui työsuojeluvaltuutetuksi.

Nämäkään muutokset eivät siirtäneet yleissopimusta historiaan, sillä siinä edelleen säädettiin neuvottelujärjestyksen ja valtakunnallisten työmarkkinoiden neuvottelutoiminnan pelisäännöt. 1990-luvun puolivälissä alettiin perata laajaksi muodostunutta keskusjärjestösopimusten viidakkoa ja prosessin lopuksi vuonna 1997 päädyttiin uuteen yleissopimukseen, johon yhdistettiin keskusjärjestösopimukset lomapalkka-, irtisanomissuoja- ja tilastosopimusta lukuunottamatta. Tämän uuden yleissopimuksen sisältöä on kehitetty eri sopimuskierroksilla mm. luottamusmiesmääräysten osalta. Allekirjoittajana on edelleen SAK, mutta STK vaihtui ensin TT:ksi ja vielä kerran EK:ksi.

Jyrki Helin
SAK:n vastaava tutkimusasiantuntija