Sotakirveen kaivoi alkutalvesta 2004 esiin työnantajien Metsäteollisuus, joka puheenjohtajansa suulla manasi tulopolitiikan ja laajat sopimukset alimpaan kattilaan. Näin tehtiin siitäkin huolimatta, että juuri paperipuoli kahmi hurjia työvoimakulujen säästöjä laihojen sopimusten 1990-luvulla.

Vuosi sitten paperin osapuolet jauhoivat kuukausitolkulla tuloksetta alalle uusia työehtoja. Heti vapun jälkeen peli koveni, ja työnantajat panivat alan kuusiviikkoiseen sulkuun. Siitä koituneista taloudellisista menetyksistä patruunat pitivät mieluusti mölyt mahassaan, mutta pikemmin miljardin kuin puolen verran operaatiosta taisi takkiin tulla.

Sopimuksen lopulta synnyttyä ja heti lomien jälkeen konsernit ryhtyivät kokoamaan irtisanomis- ja ulkoistuslistoja.

Vielä alkuvuodesta näytti, että työvoiman vähennysvaatimukset pysyisivät tehtaiden väkimääriin nähden siedettävinä, yhteensä alle tuhannessa, mutta sitten UPM pudotti pommin ja uhkaa lahtipenkillä melkein 3 000:ta työpaikkaa Suomessa lähimmän kolmen vuoden aikana.

Kato kohtaa kovimmin Kymenlaaksoa. Pahimmassa tapauksessa sieltä hävitetään 1 700 paperityöpaikkaa, kun Myllykoskikin ilmoitti pääsiäisen jälkeen haluavansa eroon liki kolmesta sadasta palkollisestaan.

Suurin ruumis on syntymässä Voikkaalla, jossa koko paperimylly aiotaan sammuttaa ja 670 henkeä panna kävelemään.

Eikä Kymenlaaksossa ole välttämättä vielä pahinta edes nähty. Myös Stora Enso karsii kovakätisesti kulujaan ja tarkkailee tiukasti varsinkin 500 henkeä työllistävää Summan tehdasta Haminassa.

Nyt kun paperikin putoaa ryminällä suomalaisen teollisuuden huipulta alas mekaanisen puolen seuraan, ryskyy vuosisatainen elinkeinotoimintamme lippulaiva, metsäteollisuus, uhkaavasti karilla ja sen haveri varjostaa jokaista puusta elävää maamme paikkakuntaa.

Huoli ei ole vähäinen esimerkiksi parin sadan kilometrin päässä Kuusankoskelta sijaitsevassa paperikaupunki Mäntässä, joka on elänyt metsäteollisuuden varassa jo 130 vuotta ja jonka 6 500 asukkaasta joka kymmenes saa tilipussinsa Metsä Tissuen paperitehtaalta.

Jos Kymenlaakso on lujilla nyt, kovia aikoja on nähty Mäntässäkin. Parhaimmillaan 2 400 paperityöläisestä on jäljellä enää neljännes. Kun tehtaan omistusta ja tuotantoa järjesteltiin 1990-luvun alussa uudelleen ja Serlachiuksen patruuna-aika päättyi, puhuttiin Mäntän kuolemasta samalla tavalla kuin Kuusankoskesta nyt. Tuotantoa ajettiin alas kuitenkin hallitusti, ruumista ei tullut ja elämä jatkui.

Mäntän kaupunginhallituksen puheenjohtaja, 40 vuotta paperitehtaalla työskennellyt ja monet sen kriisit läpi käynyt Auli Välimäki sanoo tämän lehden haastattelussa viisaasti, etteivät kaupungit ja kunnat siihen lopu, vaikka iso laitos ovensa sulkeekin. Jos työ menee, yleensä elämästä on vielä senkin jälkeen paljon jäljellä.

Välimäki uskoo vahvasti Mänttään myös tulevaisuuden paperiteollisuuskaupunkina ja perustekin on painava: kaupunki sijaitsee keskellä vehmaimpia jatkuvasti uusiutuvia suomalaismetsiä.

Puuta, tätä ainoaa merkittävän raaka-ainettamme, jalostetaan aivan varmasti jatkossakin. Se on kansantaloudellinen pakko, sen osuus bkt:sta on edelleen seitsemän prosenttia, teollisuustuotannosta viidennes ja vientituloista neljännes.

Jos metsäteollisuuttamme voi tälläkään hetkellä kriisialaksi luokitella, se on ajautunut ongelmiin nimenomaan alhaisen jalostusasteen takia. Bulkin jauhannassa pää on tullut vetävän käteen. Kuka nyt Suomesta enää ostaisi vuosikausia samanlaisina kaupattuja raakalankkuja, kun tarjolla on tuhkatiheään uusiutuvia viimeisen huudon kenkäpuhelimiakin.