Pääluottamusmiehen huoneen ikkunasta järven takana näkyy Pättiniemi, jossa Serlachiuksen aikoihin oli tehtaan asuntoja. Pihat olivat Timollekin tuttuja, sillä hän asui lapsena Pättiniemessä, tehtaan asunnossa, kuten niin moni muukin mänttäläinen. Pättiniemen asunnot on jo purettu.

Historia ja nykyisyys elävät rinta rinnan vanhalla paperiteollisuuspaikkakunnalla. Ammattiosasto täytti sata vuotta muutama viikko sitten ja koko jäsenkunnan voimalla juhlitaan juhannuksen aaton aattona – siis Mäntän paperitehdas ei pyöri juhannuksena.

Timokin on varsinainen paperitehtaalainen. Hänen isoisänsä oli tehtaalla töissä sodan jälkeisinä vuosina, äiti oli rullapakkaamossa, jonka työt loppuivat ja äiti jäi 53-vuotiaana eläkeputkeen. Mutta yhtä tiiviit ovat Päivinkin siteet tehtaaseen, sillä hänen molemmat vanhempansa saivat tilipussin Serlachiukselta, mutta itse hän oli heti koulun jälkeen vain vähän aikaa tehtaalla juoksulikkana.

Timo lähti 16-vuotiaana pelaamaan jääkiekkoa. Se turnaus kesti kymmenkunta vuotta Tampereella ja Turussa. Takana oli konepajakoulu, töitä hitsarina ja pelejä – siihen aikaa ei vielä oltu ammattilaisia. Virtaset palasivat Mänttää 1984.

– Haluttiin elämisen laatua. Myytiin kaksio Turusta ja ostettiin omakotitalo. Ja perhepäivähoitajaksi Päivi hakeutui pojan syntymän jälkeen.

Työntekijämäärä vähentynyt hallitusti

Parhaimmillaan paperitehdas työllisti 2 400. Tällöin haalittiin töihin mänttäläisten lisäksi naapurikuntienkin väkeä. Kun Timo aloitti tehtaalla, työntekijöitä oli vielä noin 1 300 ja nyt leipänsä saa Mäntän paperitehtaalta enää alle 600.

– Pahimmassa myrskyn silmässä oli edellinen pääluottamusmies. Hän näki suuren murroksen, pumpputehdas myytiin, yhtiön omistusta järjesteltiin, 1991 loppui sellutehdas. Ne olivat totisia aikoja Mäntälle. Olin silloin jo luottamusmiehenä ja monta kertaa kävi mielessä, miten tästä koko Mänttä selviää. Mutta niin vain on selvitty. Nyt on Timolla menossa toinen kausi pääluottamusmiehenä.

– Vaikka tehtaalla on käyty yhdet jos toisetkin yt-neuvottelut, niin silti on viime vuosina jotenkin kyetty työntekijämäärää vähentämään hallitusti. Ja uuttakin työvoimaa on hissukseen koko ajan vakinaistettu.

– Ja koko ajanhan minä teen töitä, että mänttäläisillä riittäisi töitä, se on pääluottamusmiehen tehtävä. On neuvoteltava asiat niin, että tehdas pitää suomalaiset vessapaperissa jatkossakin.

– Meillä sanotaan, että servetti on sivistystä. Leipä mänttäläisille tuleekin vessapaperin lisäksi talouspaperista, serveteistä, paperinenäliinoista ja leivinpaperista. Toivommekin, että kreppipaperi ja tiivispaperi lähtee tehtaalta mahdollisimman pitkälle jalostettuna. Se onkin meidän pelastus. Jalostuspuoli työllistää paremmin kuin isot paperikoneet.

Ulkoistamisneuvotteluja käyty jo vuosia

– Konekanta on vanhaa, mutta niitä on kuitenkin pidetty kunnossa ja joka vuosi ajetaan ennätyksiä. Väki Mäntänkin paperitehtaalla vähenee. Isoja paperikoneita ajaa nyt kolme työntekijää vuorossaan. Ulkoistaminen alkoi täällä jo viitisentoista vuotta sitten, kertoo pääluottamusmies Timo Virtanen.

– Siivouksesta neuvoteltiin kaksi vuotta. 12 siivoojasta jäi töihin 9 ja kolme sijoitettiin muihin tehtäviin ja nyt heidätkin on vakinaistettu. Mutta siivouksen taso on laskenut.

Tehtaalta lähtee noin 50 rekkalastia paperituotteita vuorokaudessa, osa tosin junilla, joiden veturit olivat aikoinaan Serlachiuksen omia. Ja tehtaalle tulee raaka-ainetta muualta, sellua ja sanomalehteä. Jos ennen pyyhittiin sanomalehdellä, niin tavallisissa vessapapereissakin on noin puolet sanomalehteä. Kaikkein pehmeimmät laadut tehdään neitseellisestä sellusta.

– Viimeksi meinattiin menettää tiivispaperin, jota käytetään ruuanlaitossa, jalostus. Se meinasi lipsahtaa Puolaan, jossa Metsä Tissuella on paperitehdas. Viime syksynä neuvoteltiin jalostuksen 45 työpaikasta, joista 27 työpaikkaa saatiin jäämään Mänttään. Asia menee vielä syksyllä Tissuen hallitukseen, joten emme vielä tiedä lopullista päätöstä.

– Se on parempi kuin ei mitään, mutta kyllä tämä sellainen homma on, ettei ikinä uskalla luvata, että hyvin käy. Mutta kyllä me nyt jotenkin luotetaan, että myös jalostus säilyisi Mäntässä. Se olisi tärkeää jo senkin vuoksi, koska jalostuksessa on naistyöpaikkoja, joita Mäntässä on muuten huonosti.

– Meidän etuna on osaaminen ja hyvä ammattitaito, onhan paikkakunnalla alan koulutustakin. Lisäksi me tehdään paperia taloudellisesti ja kannattavasti. Tosin sekään ei nykypalapelissä ole paljoa merkinnyt, kun tehtaita lopetetaan. Olen kiertänyt Metsä Tissuen omat tehtaat ja havainnut, että me olemme kyllä hyvässä kunnossa. Meitä tosin kilpailutetaan sisäisesti keskenään, mutta toistaiseksi Mänttä on pärjännyt tässäkin kisassa.

– Kaikkiaan meillä on tehty ulkoistamispäätökset ajoissa ja järkevästi. Väki on vähentynyt fiksusti eläkkeelle. Raakoja irtisanomisia ei juuri ole ollut. Väki ikääntyy, mutta uutta väkeä tulee. Vain pahimman laman aikainen sukupolvi, 30–40-vuotiaat puuttuvat tehtaalta.

– Viime perjantainakin lähti neljä eläkkeelle. Tai eläkkeelle meiltä ei lähde kukaan. 58–60-vuotiaat lähtevät eläkeputkeen.

Kvartaalipeli varjostaa

Metsä Tissue on kotimaisessa omistuksessa, Metsäliitto omistaa 67 prosenttia ja loput on isoilla vakuutusyhtiöillä. Vaikka johto on kotimaassa ja paikallisen johdon kanssa välit kunnossa, niin kvartaalipeli näkyy myös Mäntän paperitehtaalla.

Kuukausittain tulevat raportit pääluottamusmiehenkin tietokoneelle. Sieltä sitten voi seurata, milloin hikikarpalot alkavat valua otsalla.

– Kyllä tässä viime aikoina on monta kertaa käynyt Voikkaan tilanne mielessä ja tehtaalla siitä on puhuttu paljonkin. Väki on varpaillaan. Väkisin käy mielessä, että niin voisi tapahtua meillekin, kun nykyään lopetetaan hyviä ja kannattavia tehtaita.

Neuvottelusuhteet ovat Mäntässäkin jonkin verran kiristyneet. Timo Virtasen mukaan Metsäteollisuus ry tai Elinkeinoelämän keskusliitto tuntuu sanelevan yhä enemmän, mitä paikallisesti saisi sopia. Riidat menevät yhä useammin liittojen välisiksi.

Työväki Mäntän paperitehtaalla ei nykyään politikoi. Keskinäiset riidat hoitavat Virtasen mukaan asiat vain työnantajan pussiin.

– Viimeksikin viime vuoden työsulku osoitti kuinka yhtenäinen tämä väki on.

Virtanen on huolissaan koko paperin tulevaisuudesta, siihen hän joutuu paneutumaan vähintään kerran kuussa Paperiliiton liittotoimikunnan kokouksissa.

Mutta Virtasen mukaan Mäntässä eletään nyt paremminkin tehtaan valossa kuin varjossa. Pientä piristystä Mäntälle on tuonut kulttuuripääkaupunkihanke ja museon tulo entiseen tehtaan konttoriin. Näin Serlachiuksen perintö piristää kivasti Mänttää – paikkakunta kun on keskellä ei mitään eli sinne pitää tulla.

– Vaikka paperialan työpaikat vähentyvät eikä lisäystä ole odotettavissa Mäntässäkään, niin silti uskon tehtaan työllistävän jatkossakin. Ja pääluottamusmiehenä teen kaikkeni, jotta työt pysyvät Mäntässä.

Aino Pietarinen

Timo käy kotona lounaalla. Tekee kuulemma hyvää vähän poistua toisenlaisiin ympyröihin. Ruokapöydän ympärillä, johon myös poika Tomi istahtaa, päivähoitolasten kanssa keskusteluissa on ihan toiset aiheet.

– Kyllä tässä työssä on perhekin pakosta mukana. Työpäivät ovat pitkiä, hoitolasten vanhempien työaikojen mukaan. Nyt tulee ensimmäinen usein puoli kuudelta ja puoli viiteen mennessä haetaan viimeinen. Se merkitsee yhdentoista tunnin päivää. Aiemmin oli lapsia, jotka vuorotyön vuoksi haettiin vasta iltakymmenen jälkeen. Siinä joutui muukin perhe välillä kovilla. Tavallaan ei ollut tarpeeksi yksityisyyttä ja omaa rauhaa. Varsinkin poika murrosiässä vähän reagoi.

Pitkät päivät ja huonot korvaukset ovat Päivin mukaan työn suurimmat ongelmat. Lisäksi työt eivät lopu siihen, että lapset haetaan vaan esimerkiksi ruokien suunnittelu ja kaupassa käynti jäävät iltaan.

– Allergiat ovat lisääntyneet ja ne aiheuttavat tietysti lisätyötä ja varsinkin vaativat huolellista suunnittelua.

Päivi arvioi lapsia ja töitä riittävän. Mutta kertoo, että ennen sellutehtaan lopettamista Mäntässä oli 60 perhepäivähoitajaa ja nyt heitä on enää 12 kotonaan hoitavaa. Päiväkotipaikat ovat suunnilleen säilyneet ennallaan. Mäntän todellisuutta kuvastaa myös se, että joitakin hoitajia on siirtynyt vanhustenhoidon puolelle.

Myös pätkätyöt näkyvät Päivin työssä.

– Ennen hoidin usein lapset kouluun saakka. Nyt vanhempien pätkätyöt vaikuttavat siihen, että hoitosuhteet katkeavat ja samalla lapsiryhmät muuttuvat. Se on monella tapaa rauhattomampaa ja rankempaa sekä hoitajalle että lapsille.

Perhepäivähoitaja Päivi Virtanen huolehtii hoitolapset ulkoilemaan. Päivi pukee Oskaria, mutta Ruusu ja Laura vetävät jo itse vaatteita päälleen.

Tomi tuli armeijan jälkeen paperitehtaalle kunnossapidon puolelle määräaikaiseksi. Omasta mielestään sattumalta. Nyt hommassa on kulunut kohta kaksi vuotta. Hän on myös muuttanut jo pois kotoa, mutta isän kanssa istahtavat lounaalle äidin ruokapöytään.

Tomi Virtanen on jo neljännen polven paperitehtaalainen, heitä on Mäntässä monta muutakin. Mutta Tomi arvioi, ettei tulevaisuus välttämättä ole paperitehtaalla tai Mäntässä. Nyt hän elää tavallaan välivaihetta pohtien samalla, mihin aikoo. Opiskelutkin omat mielessä.

– Olen kyllä viihtynyt täällä hyvin. Tykkään tehdä käsilläni töitä. Oman käden jälki näkyy. Jos ei muuten niin nyt tuossa lattiassa, jolle kohta levittäytyy jälleen jalostustyöt. Mutta vielä tulevaisuus on aidosti auki, Tomi myöntää.