Kirkon käytävää kahistelee monta hehkeää morsianta, ja moni kaulus kastuu alttarin edessä, kun sulhot odottavat onneaan. Kukkasia nakellaan, riisiä ropisee monen puuron tarpeet, ja kenkärajoja keräillään pientareilta pitkin syksyä.

Kihlauksia julkaistaan, lapsia ristitään sitä mukaa kun heitä valmistuu.

Korhoset, Virtaset ja Niemiset kokoontuvat sukukartanon tantereelle kahvittelemaan. Miehet esittelevät autojaan, nakkelevat tikkaa ja hyppäävät tasajalkaa pituutta. Rouvat muistelevat, kuka oli kenenkin pesuetta ja missä mahtaa olla se orvokinkuvilla koristeltu Arabian liemikulho, jota Konstantin-setä käytti viimeiset aikansa yöastiana.

Kesän juhlissa kaikilla on hauskaa, paitsi ei aina hautajaisissa. Sitä paitsi ne työllistävät merkittävästi puutarhoja ja kukkakauppiaita, erikoisaikakauslehtiä ja erikoishammasteknikoita, ompelimoja ja lemmikkieläinhotelleja, motelleja ja kampaamoita, kolmen miehen tanssiorkestereita ja hanuristeja, valokuvaajia, pitokokkeja ja ateriapalveluja.

Niin kivaa on, että juhlimisen aiheita kannattaa etsiä uusiakin.

Amerikoista päin on levinnyt tapa uudistaa vihkilupaus, kun ensimmäisen antamisesta on vierähtänyt pyöreitä vuosia tai kun muuten vaan siltä tuntuu.

Tuore kotimainen keksintö ovat erojaiset. Helsinkiläinen ohjelmatoimisto kehittelee paraikaa tämän sukujuhlan muotoja ja menoja. Tarvetta on, toimitusjohtaja vakuuttaa.

Avio- tai avoliiton purkautuminen on ikävän usein melko melskeinen, sekava ja taloudelle tuhoisa toimitus. Vähän saman tapainen kuin naimiskauppa monta toinen toistaa pimeämpää vuosisataa sitten. Silloinkin rähjättiin, ryöstettiin naisia, ryövättiin miehiä, nujuttiin huomenlahjoista ja myötäjäisistä viimeistä haarikkaa myöten.

Avioon astutaan nykyisin jo varsin sopuisasti. Olisi korkea aika ulottaa samat sivistyksen saavutukset myös yhteisen taipaleen loppunäytökseen.

Kirkkoa ei ehkä saada ihan heti innostumaan, mutta seurojentaloja ja tyhjilleen jääneitä koulurakennuksia riittää.

Osoittaa reilua urheiluhenkeä lähettää kutsu ainakin kaikille niille, jotka olivat todistamassa liiton alkua. Ainahan on mukava seurata ottelu loppuun asti. Myös myöhemmin hankitut yhteiset ystävät ja tutut ovat tarpeellisia.

Tilaisuus aloitetaan yhteislaululla. Värssykirja on vielä monisteen asteella, mutta siihen kuulemma halutaan mukaan ainakin tangot "Eron hetki on kaunis..." ja "En tuntenut sua silloin...". Hieman jylhempi "Juna jyskyttää vanhaa ystävää..." laajentaa valikoimaa.

Sen jälkeen yleisö istuutuu ja eropari astelee etualalle, jossa erotuomari jo odottelee. Nainen pitelee kukkakimppua ja miehen kädet ovat taskussa.

Erotuomari julistaa ottelun päättyneen ja onnittelee kumpaakin kelpo suorituksesta. Tuomari puhuu ensin lyhyesti aiheenaan vanha viisaus "Aika aikaa kutakin, sanoi pässi kun päätä leikattiin". Sitten hän tiedustelee kummaltakin vuorollaan, haluaako tämä vilpittömästi ja kaikesta sydämestään jättää kumppaninsa kerta kaikkiaan ja lopullisesti ja olla millään lailla haikailematta tämän perään.

Kumpikin antaa juhlavan vakuutuksen, jonka sanamuotoa vielä harkitaan. Nainen ainakin lupaa, ettei moiti miekkosta muille vaikka aihetta kyllä olisi pahoihinkin puheisiin. Mies puolestaan lupaa, ettei lähesty kuin kutsusta ja silloinkin suurin piirtein selvin päin.

Sormukset palautetaan, mikäli niillä ei ole tullut vainotuksi vesilintuja. Lopuksi eropari kättelee rehdisti ja alkaa teititellä.

Juhlaväki huutaa hurraata. Nainen poistuu vasemmalle, mies oikealle. Onnitteluja ryöppyää. Yhteisö tukee täysin voimin niin naista kuin varsinkin miestä, ei jätä yksin. "Hieno suoritus!" Eropari säteilee kumpikin erikseen.

Erojaislahjan valinta on vieraille harmittoman helppoa. Jokainen tuo toisen samanlaisen kapineen kuin oli häälahja, ja niin ei eroavien enää tarvitse kinata ainakaan kakkulapioista ja Wirkkalan maljakoista. Aikaa jää muuhun tärkeämpään.