Olipa suomalainen mies, olkoon vaikka Mika Korhonen. Oli saksalainen nainen, Renate Kölsch. Kummallakin oli laajakaista ja aikaa iltaisin, yksinäisiä ihmisiä kun olivat.

Mika ja Renate tapasivat jossakin nettiavaruuden sokkeloissa. Ensin kirjoiteltiin kerran kuukaudessa, sitten joka viikko, viimein lähes päivittäin. Englanniksipa tietenkin, vaikka kieli oli kummallekin vieras.

Viestejä vaihdettiin, avauduttiin, ja nettituttavuudet oppivat kaiken aikaa uutta toisistaan.

Renate oli tumma ja solakka kaunotar, Mika vaalea viikinki, kamppailulajien taitaja. Kumpikin oli nuori mieleltään, tunsi vastuuta maailman tilasta, pohti syvällisesti olemisen tarkoitusta, löysi mielenrauhan luonnosta, söi terveellisesti, jopa kukkakaalia, luki klassikkoja, arvosti ihmissuhteissaan luotettavuutta ja rehellisyyttä. Kumpikin kehitti itseään ja pyrki urallaan eteenpäin, ansaitsi hyvin, matkusteli, nautti elämän pikku mukavuuksista ja vaati kuluttajana ennen kaikkea laatua.

Mika oli materiaalitoimintojen avainhenkilö mekaanisen puunjalostuksen alalla, Renate laajenevan kosmetiikkayrityksen myyntitehtävistä vastaava asiantuntija, joka raportoi suoraan toimitusjohtajalle.

Molemmat olivat lisäksi toivottoman yksinäisiä, niin että Mika rakastui Renateen ja Renate Mikaan. Kevätkin teki tepposensa, ja viesteihin ilmaantui romanttisia sävyjä, aluksi arastellen, valon voimistuessa yhä suorasukaisemmin.

Suuremmat vahingot olisi kuitenkin voitu välttää, ellei Mika Korhonen olisi kolme päivää vappua ryypättyään saanut hallitsematonta rohkeuskohtausta. Hän lähetti Renate Kölschille viestin, jossa ilmoitti, että Renate oli hänen elämänsä onni ja autuus, kohtalon hänelle määräämä nainen, ja ehdotti tai suoraan sanoen vaati tapaamista.

Pienessä beauty shopissa Berliinin laitakaupungilla Renate Kölsch itkeskelli monta päivää, mutta onneksi asiakkaita ei juuri käynyt. Renate oli kyllä tumma ja myi kosmetiikkaa, mutta kaikki muu olikin keksittyä. Eikä siinä mitään pahaa. Renate oli kertonut itselleen elämän, jollaisen olisi halunnut, jos olisi päässyt valitsemaan. Se oli ollut hyvää ajanvietettä, ja siitä oli ollut paljon lohtua.

Sotkuisessa poikamieskämpässään metsuri Korhonen alkoi samoihin aikoihin tajuta, mitä oli tullut tehdyksi. Peilistä ei löytynyt solariumin paahtamaa urheilumiestä, olipahan vain ennen aikojaan rupsahtanut nelikymppinen kaljaveikko.

Mikä neuvoksi? Kirjoittaako vielä viimeinen viesti ja kertoa Renate-rukalle, että kiihkeä sulhasmies oli saanut tuntemattoman taudin ja oli vaipumaisillaan vaineeseen? Vai vaikenisiko ilman selityksiä?

Mika Korhonen tutki itseään ja päätti, että Renatestaan hän ei luovu. Toista sellaista naista hän ei koskaan löytäisi, ja heidän nettirupatuksestaan oli tullut hänelle elämän lujin kiinnekohta, ainoa mitä hän enää osasi elämältään odottaa.

Samankaltaisia mietti Renatekin. Ja koska Mika ja Renate olivat sukulaissieluja, he päätyivät samanlaiseen ratkaisuun. Mika kävi puhumassa osuuspankista pienen lainan, Renate kokosi säästönsä ja pyysi isältään vähän ennakkoperintöä.

Tapaaminen sovittiin Greifswaldiin hotelli Weisses Elephantiin. Mika oli sattunut lukemaan jostain, että Thomas Mann oli kirjoittanut siellä jotain mestarillista, ja oli maininnut siitä jossain viestissään, saksalaisen kirjallisuuden ihailija kun oli.

Netistä Mika löysi mallitoimiston, jonka luetteloissa oli kansanopiston näyttämötaiteen linjan keskeyttänyt käsipalloilija, alusvaatemainoksissakin esiintynyt. Könsikäs suostui ottamaan keikan kohtuukorvauksella. Renate Kölsch sai palkatuksi aidon ammattilaisen.

Renate kirjoitti pitkän muistion aiheista, joita viestien vaihdossa oli käsitelty, ja Mika muisteli puhelimitse tuntikaudet. Sovittuna päivänä sijaitset sitten tapasivat Greifswaldissa. He olivat kumpikin hurmaavia, tyylikkäitä, henkeviä, nokkelia. He viihtyivät yhdessä mainiosti, ja illalla… Arvatkaa itse.

Se kumpaakin kyllä kummastutti, että toinen poikkesi kesken keskustelujen vähän väliä kuulumattomiin ja soitti kännykällään ties minne.

Pari päivää hujahti äkkiä ohi. Sijaiset palasivat kumpikin taholleen ja toimittivat toimeksiantajilleen seikkaperäisen selostuksen Valkoisen Elefantin tapahtumista. Mikan sijainen vakuutti, että Renate oli aivan hurmaava nainen, ja Renaten sijaisen mielestä Mika oli mies, jollaisesta naisen kelpaa unelmoida.