Tilastoaineisto on selonteossa hyvin hallinnassa. Suomen väestökehitys uusimpine ennusteineen ja kansainvälisine vertailuineen on kirjattu tunnollisesti. Tulevina vuosikymmeninä eläkeikäisten väestöosuus jatkaa kasvuaan ja yhä useammat elävät entistä vanhemmiksi. Syntyvyys on meillä eurooppalaista huippua, mutta ei silti nykyisellään riitä pysäyttämään väestön määrällistä hiipumista. Lastenhankintaan sopivat ikäluokat ovat pieniä, ja työelämän paineet rajoittavat lapsilukua.

Ikärakenteen muutos ja sen vaikutukset ovat olleet tiedossa jo pitkään. Radikaalit käänteet toiseen suuntaan eivät ole todennäköisiä. Onkin vaikea kuvitella, että suomalaisten miesten tai naisten keskimääräinen elinikä nopeasti romahtaisi tai että syntyvien lasten määrä esimerkiksi kaksinkertaistuisi.

Vastaansanomista ei ole myöskään selonteon lähtökohtiin ja arvoihin, joina korostetaan oikeudenmukaisuutta sekä sukupolvien että sukupuolten välille. Tästä on sukeutunut myös paperin nimi HYVÄ YHTEISKUNTA KAIKENIKÄISILLE.

Mutta entä millä keinoilla yhteiskunta tulee entistä paremmaksi lapsille ja aikuisille, nuorille ja varttuneille?

Vastaukset ovat tuttuja niille, jotka ovat seuranneet eläkepoliittista keskustelua. Ansiotyöhön pitäisi käyttää enemmän aikuisiän vuosia tiivistämällä opiskeluaikaa ja myöhentämällä eläkkeelle siirtymistä. Myös syntyvyyttä halutaan nousuun aientamalla ensimmäisen lapsen synnytysikää ja lisäämällä perheiden lapsilukua.

Molemmat tavoitelinjat varjelevat samalla sekä työvoiman saatavuutta että yhteiskunnan kustannusten hallintaa pitemmällä aikavälillä. Totta onkin, että työ tarvitsee tekijänsä ja että vain työnteon kautta saadaan omat ja yhteiskunnan laskut maksetuksi.

Tulevaisuusselonteon tavoitteet asettavat käyttäytymisodotuksia varttuneille, mutta eniten kuitenkin nuorille. Nuoret kysyvät meiltä keski-ikäisiltä, olemmeko itse eläneet sen opin mukaan, jota heille nyt tarjotaan. Ainakaan minusta ei ole malliksi eikä oppimestariksi.

Opiskelupaikan saaminen oli "meidän aikana" nykyistä helpompaa, ja minäkin pääsin aloittamaan ensi yrityksellä. Opiskelun koin etuoikeudeksi ja tulostakin syntyi. Loppututkinnon suorittaminen kuitenkin viivästyi palkkatyön ja esikoisen syntymän takia. Lisäksi kiinnittymiseen koulutuksen mukaiseen työhön tuli hoipertelua. Kaipa oli puutteita uratietoisuudessa, ja myös yhteiskunnalliset riennot veivät aikaa. Ja panokseni väestön uusintamiseen jäi sitten lopulta kahteen lapseen.

Jos aikapyörä kääntyisi 35 vuotta taaksepäin, pystyisinkö suoriutumaan opinnoista, lasten tekemisestä ja työhön sijoittumisesta tehokkaammin ja nykyisten odotusten mukaisesti? Luulenpa, että en, ja tuskin haluaisinkaan!

Voidakseni edes jotenkin selviytyä tulevaisuuden rakentajan tehtävästä, minun olisi ainakin pysyttävä työkuntoisena ja -kelpoisena ja ennen kaikkea itse työssä mahdollisimman pitkään. Mikäs siinä, olen valmiina palvelukseen, mutta suhtaudun asiaan ilman suuria tavoitteita ja turhia luuloja. On nimittäin niin, ettei ikääntyvien työssä pysyminen ole vain heidän oma valintansa. Teoria ja käytäntö ovat tässäkin, ainakin toistaiseksi, kaksi eri asiaa. Yrityksissä työntekijöiden oikeutta myöhentää eläkkeelle lähtöään joustavan eläkeiän puitteissa tunnutaan vierastavan. Esiintyy pelkoja siitä, ettei "kävyistä" pääsekään eroon.

Mutta nuoria ei käy kateeksi, ei varsinkaan nuoria naisia. Heidän odotetaan hankkivan opiskelupaikan ilman välivuosia, valmistuvan nopeasti, kiinnittyvän tarmokkaasti työelämään, mutta myös tekevän useampia lapsia kuin äitinsä keskimäärin. Ihanteellista olisi, jos naiset suoriutuisivat tästä urakasta ennen 30-vuotispäiväänsä, jonka jälkeen jatkaisivat uraansa seitsemänkymppisiksi.

No, kai yhteiskunnan tulevaisuutta suunnittelevat sedät ja tädit ovat valmiit sallimaan tähän käyttäytymismalliin pieniä poikkeamia.

HYVÄ YHTEISKUNTA KAIKENIKÄISILLE -selonteko on passeli paperi väestökehityksen haasteista. Yksi keskeinen alue siinä on kuitenkin luvattoman ohut: työelämän kehittäminen ja myös rakennemuutoksen hallinta on jätetty liikaa sivurooliin. Työelämän joustaminen ihmisen elämäkaaren tarpeiden mukaan on kuitenkin avainasemassa, jos työhön osallistumista halutaan toden teolla lisätä.