Sitten Suomenkin valtasi kasinotalous. Tuotannolliset investoinnit korvattiin pörssipelillä ja ihmiset tietokoneilla. Maa putosi nopeasti syvimpään sotien jälkeiseen lamaan ja ay-liikekin törmäsi sankkaan työttömien jäsentensä muuriin.

Nämä tosiasiat ravistelivat jälleen myös liikkeen järjestörakenteita. Alkoi – voisiko sanoa – eheytyksen syvenemisen kausi, jolloin ammatillisesti toisiaan lähellä olevat liitot marssivat vapaaehtoisesti yhteisen lipun alle. Nyt fuusioilla haettiin nimenomaan neuvotteluvoimaa ja suuruuden ekonomiaa.

Sitten 1990-luvun alun yhdistymisestä on päättänyt reilut parisenkymmentä SAK:n liittoa. Tuorein tapaus, Julkisten ja hyvinvointipalvelujen liitto JHL, joka yhdistää kuntien ja valtion työntekijät 230 000 jäsenen suurliitoksi, aloittaa ensi vuoden alussa.

Eikä tämä toinen aalto tässä ole. Ainakin Viestintäliitto, jolta kirjapainoalan raju rakennemuutos vie jäsenet, on jo päättymäisillään olevan nelivuotiskautensa ajan etsinyt seuraa niin sähkömiehistä kuin journalisteistakin. Puhetta myös koko teollisuuden tai ainakin sen suuralojen tiiviimmästä yhteistyöstä on pidetty yllä, eikä yhteistä SAK:laista kuljetusliittoakaan voi kuvioista kokonaan pois pyyhkiä.

Karkeasti laskien SAK:n viidestä neuvottelukunnasta kolme eli yksityiset palvelut sekä kunta ja valtio ovat jo päätyneet kahteen suurliittoon, mutta teollisuuden ja kuljetuksen liitot jatkavat vielä omillaan.

Kun eheytyksellä haluttiin lopettaa riitely ja 1990-luvun yhteenliittymillä torjua lamaa, tuoreimpien fuusioiden käyttövoimana on ilmiselvästi ollut tuotantotapojen ja töiden sisältöjen muutos, joka tuntuu vain kiihtyvän. Tässä ilmastossa kuvaan tulevat yhä vahvemmin myös yhteenliittymät yli keskusjärjestörajojen.

Nykytilan kartoittaakseen SAK onkin juuri tilannut Palkansaajien tutkimuslaitokselta selvityksen toimialamuutoksista ja niiden järjestöllisistä vaikutuksista. Selvitys on tärkeä vuoden edustajakokouksen tulevaisuuslinjauksissa.

Liittofuusioiden suunnittelu ja lopulliset päätökset niistä eivät ole kivuttomia operaatioita sen paremmin jäsenille kuin liittojen työntekijöillekään. Joku osa omista arvoista ja ammattiylpeydestä niissä prosesseissa aina menetetään.

Mutta kun päätökset on nuijittu, elon pitää jatkua yhteisessä kodissa vaikka enemmän tai vähemmän kyräillenkin. Millaisia rytmihäiriöitä liittofuusioista jäsenille on aiheutunut, se on esillä perusteellisemmin tämän lehden juttupaketissa.

Selvitämme muun muassa sitä, mitä etuja tai haittoja fuusiosta jäsenille on koitunut, onko lähinnä liittojohtajien unelma kasvaneista muskeleista ja yhteiskunnallisesta painoarvosta lisääntynyt, onko fuusioon marssittu rautasaappain, vanhemman ehdoilla ja kulttuurilla, ja onko liittymisen kunnollinen jälkihoito käynyt edes mielessä.

Guruina ääneen pääsevät esimerkiksi JHL:n petaaja Heikki Kehälinna, PAM-fuusion kummisetä Tarmo Hyvärinen ja eurooppalaisten suurliittojen syntyä ja elämää tutkinut maineikas brittiprofessori Jeremy Waddington. Kokijoina kuulemme Puuliiton metsuri Hannu Kilkkiä, Kemian ompelijaa Marja Mielosta ja uuden postialan liiton PAU:n postikonttoristi Katrin Järvistä.