Paljon pitäisi paikallisen sopimisen edellytyksissä ja kulttuurissa tapahtua, että työpaikoilla oltaisiin valmiita ottamaan työnantajapomojen tyrkyttämää mallia istuttaa palkankorotukset yritysten tuottavuuden mukaan.

– Rahkeet kyllä riittäisi, mutta aikaa on rajallisesti. Isossa ja menestyvässä firmassa olisi varaa pyytää ja varaa maksaa, mutta kaikille palkansaajille pitää turvata aika ajoin vähimmäiskorotukset, ja se on liittojen ja keskusjärjestöjen tehtävä, tiivistää pääluottamusmies Toni Laiho Fortum Oil Oy:n Porvoon jalostamolta.

Valmiudet parantuneet

Tekeillä oleva laaja luottamushenkilötutkimus kertoo, että luottamushenkilöiden arviot omasta osaamisestaan paikallisissa neuvotteluissa ovat varsin korkealla ja niin palkansaajien kuin työnantajienkin neuvotteluvalmiudet ovat viime vuosina parantuneet. Myös innostusta tuntuu riittävän, ja luottamushenkilöt kokevat tehtävänsä tärkeäksi ja myös työnantajien arvostamaksi, Aktiivi-innovaation tutkijaryhmän selvityksistä ilmenee.

Tosin hajonta suomalaisilla työpaikoilla on suuri: työnantajien sanelupolitiikka on yhä tavallista, joskin kumppanuuden kehälle päässeiden työmaiden määrä on nousussa. Pätevät henkilöstön edustajat ovat arvokas rukkanen myös työnantajille.

Samainen koko työmarkkinoita koskeva selvitys kertoo, että noin puolet henkilöstöedustajista ei olisi valmis lisäämään paikallisesti neuvoteltavien asioiden määrää ja monet toivovat, että liitot tekisivät nykyistä yksityiskohtaisempia sopimuksia, jotta sopimuspykäliä ei tarvitsisi soveltaa ja tulkita työpaikoilla niin paljon.

Puntit tasattava

Paikallisen sopimisen sanansaattajaksi ilmoittautunut SAK:n hallituksen varapuheenjohtaja Matti Huutola on sitä mieltä, että nykyisillä neuvottelujärjestelmillä paikallista sopimista ei juurikaan voi lisätä. Huutolan mielestä työnantajien esitys palkankorotusten määräytymisestä yrityskohtaisen tuottavuuden mukaan ei ole lainkaan tästä maailmasta.

– Palkankorotusten vähimmäistaso sovitaan joko keskitetyssä pöydässä tai liittojen kesken. Hyvä jos menisimme eteenpäin yritys- ja voittopalkkiojärjestelmien kehittämisessä, Huutola sanoo.

Silti hän on sitä mieltä, että niin työntekijöillä kuin työnantajillakin on saavutettavanaan nykyistä paljon parempi työelämä, jos paikallisesti voidaan sopia reilun pelin hengessä.

– Tulos- ja voittopalkkioiden kehittäminen, työn ja perhe-elämän sovittaminen ja tuottavuuden kehittäminen ovat työpaikkatason sopimussarkaa. Halukkuus paikalliseen sopimiseen on lisääntynyt, mutta puntit neuvottelupöydän eri puolilla eivät ole tasan. Luottamusmiehille täytyy taata nykyistä varmemmat asemat ja työehtosopimusten perälaudat, jotta sopimista työpaikoilla voidaan lisätä, Huutola sanoo ja pitää jarruna sitäkin, että likikään kaikilla työpaikoilla ei ole henkilöstön edustajaa, kenen kanssa työnantaja asioista sopisi.

Hyvillä ei hävittävää

Fortumin Toni Laihon tavoin PeeÄssän pääluottamusmies Ritva Karjalainen-Huusko Kuopiosta voisi sanoa, että sovitaan vaan palkankorotukset yrityskohtaisen tuloksen mukaan, sillä firma tekee hyvää tulosta.

– Yrityskohtaisesti olisi erittäin vaikea lähteä määrittelemään, mikä olisi yleiskorotuspotti. Firma, jossa tulosta ei jonain vuonna tehtäisi, saattaisi joutua alentamaan palkkoja, eikä siihen ay-liikkeessä voida suostua. Kaikille pitää taata ansiokehitys, Ritva Karjalainen-Huusko sanoo ja toteaa viime tupokorotusten olleen sen verran pieniä, että niitä ei voi yrityskohtaisesti alittaa.

PeeÄssässä menestyksestä lohkeaa siivu henkilöstölle kannustepalkkauksena, jolla maltillisten tupokorotusten aikakaudella on ollut tilipussissa suurempi vaikutus kuin yleiskorotuksilla.

Yrityskohtaista menestystä henkilöstö mittaa myös Fortumilla. Kemian palkkausjärjestelmä takaa, että paikallisesti riittää sovittavaa myös raha-asioista.

– Meille palkkasopiminen on arkipäivää. Öljynjalostamon puolella saatettaisiin päästä jopa nykyistä helpommalla, jos päätettäisiin itse korotusten suuruus, mutta on yhteiskunnallisesti vastuutonta ajattelua, että palkankorotuksia maksettaisiin vain hyvin pärjäävissä firmoissa ja muut jäisivät ilman, Toni Laiho painottaa.

Eikä hän muutoinkaan olisi valmis lisäämään paikallisesti sovittavien asioiden määrää ja kirjoa yksinkertaisesti siitä syystä, että aika ei riitä. Virtaa nuorella miehellä kyllä olisi ja hän kokee pääluottamusmiehen pestin henkisesti palkitsevaksi.

Paljon vartijoita

Aikapulaan ja tehtävien paljouteen tyssää paikallisten asioiden lisääminen kuntapuolellakin. Palkankorotuksista sopiminen kuntatalouden mukaan on mahdoton ajatus, Lohjan KTV:läisten pääluottamusmies Leila Streng tiivistää.

– Niin kauan kuin sopimustekstissä lukee, että työnantaja viime kädessä päättää potin jakamisesta, palkkasopimista ei pidä enää lisätä, Leila Streng sanoo ja kertoo viime syksynä paikallisen järjestelyerän potin menneen Lohjalla johdolle ja KTV:läinen pienipalkkainen väki jäi nuolemaan näppejään.

Raha ei kuitenkaan ole Leila Strengin mukaan vaikein asia paikallisissa neuvotteluissa, vaan aika. Lohja on sanonut irti sopimuksen luottamusmiesten ajankäytöstä, vaikka tehtävät lisääntyvät. Luottamushenkilöt ovat mukana kaikenlaisessa kuntatyön kehittämisessä, johtoryhmissä sekä seutu- ja strategiatyössä.

– Sehän on kaikki tärkeää edunvalvontaa. Pakko kuitenkin myöntää, että kehitystyöhön osallistuminen on pois perinteisestä edunvalvonnasta, jota sitäkin kunta-alalla riittäisi. Sähköpostit pullistelevat ja puhelimessa on jono, pääluottamusmies kuvaa ja kertoo laskeneensa, että viikossa hän käyttää luottamustehtäviin yhdeksän työpäivän verran aikaa.

Leena Seretin