Sittemmin naisia yhdisti moni muukin tekijä kuin elämänkumppanin harrastus. Riitta Prustin kasvatti ay-liikkeeseen Liikeliiton ammattiosasto, johon Osuuskaupan konttorityöntekijä kuului. Riitta veti kaverinsa Maj-Lenin mukaan ensin SDP:n puolueosastoon, sitten myös ay-touhuihin. Maj-Len kuului Strömbergin toimihenkilönä Teollisuustoimihenkilöiden osastoon.

Riitta Prusti mursi ay-liikkeessä vielä yhden lasikaton tulemalla valituksi ensimmäisenä naisena keskusjärjestön johtajaksi. Ensin hän toimi TVK:n toisena, sittemmin lyhyen ajan ykköspuheenjohtajana. TVK:n konkurssi katkaisi tasa-arvonaisen ay-uran, mutta ovet eduskuntaan avautuivat kahdeksaksi vuodeksi.

Myös Maj-Len Remahl murtautui vielä lopputöikseen naisille ennen kuulumattomaan asemaan — jättimäisen kansainvälisen ay-järjestön UNI:n puheenjohtajaksi. Tehtävä jatkuu tämän vuoden loppuun.

Ystävyys kesti

Nyt Maj-Len ja Riitta ovat kumpikin tuoreita eläkeläisiä ja aikaa yhteisiin harrastuksiin on aiempaa enemmän.

– Ay-uran aikana ystävyys säilyi, mutta emme me ehtineet paljon tapailla ja harrastaa. Tosin vaikeina hetkinä Maj-Len oli tukeni ja turvani, Riitta Prusti tilittää.

– Työasioita emme jakaneet keskenämme. Ylipäätään liittojohtajan työssä esiin tulleet ongelmat piti ratkaista oman liiton väen kanssa. Vaikka harvoin tapasimme, aina tuntui kuin olisi nähty eilen viimeksi, Maj-Len toteaa.

Eläkepäivillään naiset harrastavat yhdessä canastaa, teatteria, elokuvia ja matkailua. Riitalla on siirtolapuutarha ja Maj-Lenilla mummonmökki, joten puutarhan hoitokin yhdistää.

TVK:n toisen puheenjohtajan ja Liikeliiton puheenjohtajat tiet kohtasivat 80-luvulla kuitenkin ay-liikkeen naisverkostossa, jota Riitta Prusti alkoi kutoa.

– Tuntui hienolta, kun me naispuheenjohtajat yli keskusjärjestörajojen saimme aikaan yhteiset tavoitteet, Riitta Prusti muistelee ja sanoo miesten kritisoineen naisklaanin kokouksia.

Maj-Len Remahl ei aina oikein viihtynyt naisverkostossa, sillä akavalaiset korostivat koulutusta, eivätkä ymmärtäneet liikealan matalapalkkanaisten oloja.

– Liikealalla tiedettiin jo 80-luvulla, mitä pätkätyöläisyys ja irtisanomiset merkitsevät. Akavalaiset olivat pysyvissä ja turvatuissa työpaikoissa, vaikka palkka ei heilläkään ollut mairitteleva, Maj-Len sanoo.

Pyrkyä ja nostetta

Nousu liittopuheenjohtajaksi ei kummallakaan naisella ole ollut helppoa. Vastaehdokkaina olivat demarimiehet, joten poliittista asetelmaa vaaleista ei saanut. Kukaan ei tohtinut enää 70-80-luvun taitteessa puhua ääneen, ettei naista voi valita liittojohtajaksi, joten miesten valintaa perusteltiin pätevyydellä. Uranuurtajanaisilta vaadittiin sisua.

– Täytyi monta kertaa nieleskellä naisille tyypillinen tunne, ettei minusta ole johtotehtäviin. Itseluottamuksen noustessa uskallus kasvoi. Tosin itsetuntoa on koeteltu matkan varrella moneen kertaa, Maj-Len sanoo.

Riitta sanoo johtotehtäviin pyrkivältä naiselta vaadittavan yhä edelleen tukea ja kannatusta, mutta myös omaa vankkaa tahtoa.

– Pelkällä nosteella nainen ei kapua johtoon.

Käden jälki jäi

Kun Maj-Len Remahlin seuraajaa alettiin etsiä suureen PAMiin, kukaan ei enää vakavissaan ehdottanut, että naisvaltaisen liiton puheenjohtajan paikan voisi täyttää mies. Remahlin 16-vuotisen uran aikana asenneilmasto ainakin on muuttunut. Ja on moni muukin asia.

– Työn ja perheen yhteensovittamisesta tuskin olisi alettu puhua, ellei ay-liittojen johtotehtävissä ja neuvottelupöydissä istuisi naisia. On saatu aikaan hyviä lakeja perhevapaista. Nyt pitäisi saada miehet käyttämään oikeuksiaan, Maj-Len toteaa.

Riitta Prustin saavutuksena voi pitää ennen kaikkea nais- ja tasa-arvoerien tuomista tupopöytään. Keksintö ei ole Riitan, mutta ainoana tuponaisena hän sai erät läpi sopimukseen. Naiset myöntävät, että erien merkitys on jäänyt vähäiseksi, koska miesalojen palkat liukuvat aina yli ja ohi naisten palkkojen. Eniten tasa-arvon tahtonaisia onkin jäänyt harmittamaan sukupuolten välinen palkkahaitari, joka ei ota supistuakseen.

– Niin hyvinä kuin huonoina taloudellisina kausina palkkaerojen kurominen on ollut äärimmäisen vaikeaa. Yksistään naisten voimin palkkaeroja ei poisteta, Maj-Len sanoo.

– Kaikki työt täytyisi laittaa samalle viivalle ja arvioida työn vaativuus yli toimialarajojen. Siitä voisi aikaa myöten kehittyä palkkatasa-arvoa, Riitta esittää ja sanoo TVK:n jo aikoinaan vaatineen tätä.

– Tasa-arvolupauksiin sitoutunut maan hallitushan voisi nyt näyttää esimerkkiä julkisella sektorilla. Kyllä se sieltä leviäisi yksityispuolellekin, Maj-Len lisää.

Eron haikeus

Useimmat palkansaajat odottavat ja suunnittelevat eläkepäiviään vuosikausia etukäteen. Kun hetki koittaa, alkaa eron tuska.

– Minä en ollut henkisesti valmistautunut jäämään eläkkeelle. Täytyy myöntää, että on ollut monta haikeaa hetkeä, Maj-Len sanoo mutta lisää heti perään, että haikeuden tunteet menevät nopeasti ohi ja pintaan nousee helpotus, kun vastuu on vihdoin pois harteilta.

Riitalla työstä ja vallankahvasta luopuminen oli helpompaa, koska hän oli päättänyt jo aikaa sitten luopua eduskuntapaikasta kahden kauden jälkeen.

– Surutyö tuli tehtyä työn ohessa. Vaikeita hetkiä tosin tulee edelleen. Eläkkeelle siirtymiseen pitäisi olla pehmeä lasku: osa-aikaeläke on monille varmasti hyvä ratkaisu, Riitta sanoo.

Maj-Len Remahl ja Riitta Prusti muistavat kuitenkin oman etuoikeutetun asemansa: he ovat päässeet eläkkeelle kuusikymppisinä ja terveinä. Mutta ehtivät Vaasan naiset tehdä pitkän rupeaman työelämässä, molemmat yli 40 vuotta.

Leena Seretin