Lomavesillään lilluva suomalainen on yhdessä muiden pohjoismaalaisten kanssa mahdollisimman kaukana maailman vesimurheista.

Onhan meillä tietysti Suomenlahtemme, johon virtaa miljoona kuutiota päivässä Pietarin likavesiä ja jossa mukavuusliputetut jättitankkerit rahtaavat venäläistä öljyä.

Mutta makean veden varastomme, yli 21 000 kuutiota asukasta kohti, ovat kolminkertaiset maailman keskimäärään verrattuna. Vettä on niin runsaasti, että maapallon kaikkien kotitalouksien vuoden kulutus kyettäisiin 60-prosenttisesti tyydyttämään suomalaisilla varannoilla.

Paitsi että omistamme maailman suhteellisesti muhkeimmat makean veden varastot, myös veden laatu on tällä hetkellä hyvä.

Suurin takavuosien kuormittaja, metsäteollisuus, on saanut päästönsä kuriin ja nykyistä vesien pääpilaajaa, maataloutta, pyritään ajamaan ruotuun jakamalla puolet valtion ympäristömenoista lähinnä apulantojen ravinnepäästöjen torjuntaan.

Yhdeksän suomalaista kymmenestä saa vetensä johtoverkosta ja 80 prosenttia voi laskea sen käytön jälkeen viemäriin. Vesihuoltonsa kanssa jonkinmoisissa pulmissa painii joka 15., useimmiten haja-alueella asuva kansalainen.

Maailmalla makean veden tila on täysin toinen. Sitten 1950-luvun alun ylikäyttö on kuihduttanut varannot neljännekseen, mutta käyttäjien määrä samana aikana kaksinkertaistunut, OECD laskee.

Joka neljäs maapallon ihminen, 1,5 miljardia, jää jo puhdasta vettä paitsi ja lähes puolelta puuttuu asiallinen viemäröinti.

Joka viides sekunti maailmalla kuolee ihminen huonon veden aiheuttamaan sairauteen, koleraan tai ripuliin. Kolmannes vuodessa kuolleista seitsemästä miljoonasta on lapsia.

Puute hyvästä vedestä yltyy lähivuosina niin pahaksi, ettei YK pidä siitä syttyviä sotiakaan mahdottomina.

Vesipula, kuten yleensä muukin kärsimys tässä maailmassa, jäytää kehitysmaita. Lähes koko Afrikan ja Lähi-idän valtioiden maaseudulla asuville vettä riittää henkeä kohti päivässä vain vajaa viisi ämpärillistä, mutta maailman suurkuluttajilla, amerikkalaisilla, on mahdollisuus ja varaa 50:een.

Todellinen vesipommi kytee Etelä- ja Kaakkois-Aasiassa, jossa maailman väestöstä elää lähes puolet. Jo nyt alueen maanviljely käyttää keinokasteluun yli 50 prosenttia koko maapallon makean veden vuosikulutuksesta, eikä määrän odoteta lähivuosikymmeninä juuri vähenevän.

Viljely, raskas teollisuus ja kohoava elintaso ovat pilanneet kaksi kolmasosaa esimerkiksi kiinalaisten makeasta vedestä. Intian maaseudulla johtoveteen pääsee käsiksi vain joka kymmenes.

Aasian suurien jokien vesi on maailman saastuneinta: ihmisjätöksinen bakteerikanta kolminkertainen ja lyijypitoisuudet parikymmenkertaisia keskiarvoihin verrattuna.

Parikymmentä vuotta tätä menoa vielä ja maailma ajautuu makean veden kanssa vaarallisen lähelle ilmestyskirjan kauheuksia. Vain muutama prosenttiyksikkö lisää kulutukseen ja jokunen vesipulan niistämä prosentti pois ruuan tuotannosta, niin kriisi on silmillä, tutkijat varoittavat.

Mutta tuskaa tuottaisi myös makean veden käytön hilaaminen kestävän kehityksen uralla. Se tarkoittaisi muun muassa viidenneksen leikkausta kulutuksen kasvusta ja kolmanneksen supistusta teollisuusveteen, roimasti lisää hehtaareita normaaliin viljelyyn, tuhlauksen tiukkoja rajoituksia, ainakin kaksinkertaista veden hintaa ja koko maailman kattavaa vesihuoltoa.

Kestävän kehityksen lääkkeet ovat paitsi kalliita ja karvaita, myös ristiriitaisia. Jos teollisuusmaiden kansalaiset ne vielä sietäisivät, valmiiksi vesi- ja ruokapulassa elävät kehitysmaat eivät siihen kykene. Vai pakotetaanko ne jakamaan köyhyytensä uudestaan tässäkin ongelmassa.