Ravela on pitkän linjan kansalaisaktivisti, joka on ollut mukana monissa, anarkistisissakin kansalaisliikkeissä. Hän kuuluu Ya Basta-Helsinki aktivistikollektiiviin, joka syntyi Prahan IMF-mielenosoitusten seurauksena. Ya Basta pyrkii toimimaan globaalisti pääomaa ja pakkovallan instituutioita vastaan. Ravela on myös toimittanut anarkistista Kapinatyöläinen–lehteä, jonka tarkoituksena on edistää vastarintaa valtiolliskapitalistista järjestelmää ja sen hallitsevaa eliittiä vastaan.

Ay-liikkeeseen Ravelan on johtanut hänen työnsä postinjakajana. Motiivit ay-toimintaan ovat konkreettisia: postinjakajien heikko palkkaus ja työn määrän jatkuva lisääntyminen.

– Henkilöstöasioiden kehitys postissa kulkee huonompaan suuntaan. Työväkeen kohdistuu koko ajan rajuja toimenpiteitä. Vaikka näyttää, että ammattiosastossa käsitellään globaalissa mittakaavassa pieniä asioita, ovat ne kuitenkin yksittäisille ihmisille isoja juttuja, Ravela kommentoi.

Tällä hetkellä ammattiosastossa toimiminen on Ravelan pääasiallinen aktiivisuuden muoto. Hän haluaa kokea ay-toiminnan samanlaisena kansalaisaktiivisuutena kuin muun toimintansakin.

– Ay-liikkeessä tosin on kansalaisjärjestöjä jähmeämpi ja hitaampi toimintakulttuuri. Siksi pitääkin toimia jääräpäisesti jähmeyttä vastaan. Ammattiosastossa toimiminen on siihen hyvä väylä.

yramidi matalaksi

Vaikka Ravela toteaa kritiikkinsä ay-liikettä kohtaan muuttuneen liikkeessä toimiessaan, löytää hän kritisoitavaa monista asioista. Yksi tällainen on johdon etäisyys jäsenistöstä.

– Asioiden delegointi aina vain ylemmille tasoille passivoi jäseniä. En pidä hyvänä kehityksenä sitä, että liikkeen ylin taso on menossa täysin sellaisten ihmisten hoitoon, jotka eivät ole tehneet duunarin työtä.

Ravelan mukaan ay-liikkeen olisi jo aika luopua pyramidin muotoisesta organisaatiorakenteesta horisontaalisuuden suuntaan.

– Ay-liikkeen toiminta on liian usein johto tiedottaa –tyyppistä. Toimitsijoiden painoarvo on liian suuri päättäviin elimiin verrattuna. Esimerkiksi sopimuksista kerrotaan vasta kun ne on solmittu, eikä niistä käydä keskustelua ammattiosastojen kanssa. Kun ihmisillä ei ole suoraa kosketusta ylempään tasoon, ei heillä myöskään ole tietoa, kuinka voi vaikuttaa. Monikohan Postiliiton jäsenistä tietää, mitä liiton edustaja tekee esimerkiksi SAK:n valtuustossa? Ravela pohtii.

Myös yhtenäisyyden paineen aiheuttama mielipiteiden vähyys vaiva Ravelan mukaan ay-liikettä.

– En kaipaa SAK:hon takaisin vanhaa poliittista jakoa, mutta koen, että se piti yllä jonkinlaista keskustelua. Nyt keskustelua ei enää ole. Puoluepolitiikka ei minua kiinnosta, mutten halua yksipuoluejärjestelmääkään.

Kuka määrää asioiden painon?

Ravelan mukaan pitäisikin miettiä tarkemmin sitä, mikä on ay-liike. Muodostaako sen jäsenistö, paikalliset aktiivit vai toimistohenkilökunta.

– Ay-liikkeen toimistotyöntekijöiden ja duunareiden välillä on iso kuilu. Se luo priorisointiongelmia asiakysymyksissä. Toimistossa päätetyt painopisteet eivät aina ole jäsenten tai yleisten yhteiskunnallisten arvojen mukaisia ja sidosryhmistä muut kuin jäsenistö painavat eniten.

– Todella huolestuttavaa minusta on puhe jäsenistä asiakkaina, joille tarjotaan palvelua. Tuollaisen ajattelun yleistyessä järjestödemokratiasta ei voi enää puhua.

Kokemukset viime aikojen tupopolitiikasta postissa ovat Ravelan mukaan negatiivisia.

– Kahden-kolmen prosentin sopimukset työllisyyden lisäämiseksi eivät ole lisänneet työnpaikkoja. Puoluepolitiikka ja halu pitää yllä konsensusta ovat saaneet ay-liikkeen omaksumaan uusliberalistisia talousoppeja, joiden mukaan matala palkka edistäisi työllisyyttä.

Ravela toivoisi ay-liikkeen osallistuvan aktiivisemmin globaaliin toimintaan.

– Nykyisin ajatellaan liikaa vain Suomea ja suomalaista ay-liikettä. Sen sijaan Suomen ay-liike tulisi nähdä osana globaalia ay-liikettä, koska olemme osa globaalia taloutta. Ay-liikkeen tulisi olla yhtä nopeasti tai mieluiten nopeammin liikkuva kuin kansainvälisen pääoman, Rekola toteaa.

Anna Niemelä