Epäortodoksisesti uskaltautuisin etsimään yhtymäkohtia Kaurismäen kahden viimeisimmän filmin ja sosialismin kaatumisen jälkeen itäisestä Keski-Euroopassa tehtyjen elokuvien välille. Yhteistä on esimerkiksi kovan kapitalismin kritiikki. Mieleen tulee äkkiseltään Andzej Wajdan "Tyttö Ei-kukaan", joka kuvaa jengi-ikäisen tytön köyhyydestä johtuvaa ulkopuolisuutta ja identiteettikriisiä.

Kaurismäen elokuvan perusasetelma on kuvaava: entinen hitsari menettää tapaturmaisesti muistinsa ja joutuu ilman nimeä ja identiteettiä asumaan asunnottomien rahtikonttikylään sataman kyljessä. Symbolisesti elokuvassa ollaan siis koko ajan maailmankaupan ruohonjuuritasolla ja kansainvälisen kilpailukyvyn katveessa.

Nimettömänä elokuvan päähenkilö ei saa sosiaaliturvaa eikä ihmisarvoista kohtelua viranomaisilta. Nimettömänä hänelle tarjotaan sen sijaan työtä telakalla, ja palkan työantaja on valmis maksamaan tekaistulla nimellä vaikkapa numerotilille Sveitsiin. Dialogi on erityisesti tässä kohtaa huomiota herättävän globalisaatiokriittistä. Ihmisarvon rakennusaineet ja uusi rakkaus löytyvät viimein Pelastusarmeijasta ja asunnottomien konttikylästä.

Hyvin puhutteleva työuupuneen kannalta voi olla ristiveto elokuvan päähenkilön elämässä, ryhtyäkö jälleen hitsariksi vai ollako rockmanageri. Luin järkyttyneenä toukokuun Palkkatyöläisestä pääluottamusmiesten haastatteluja. Työilmapiiristä SAK:laisilla työpaikoilla saa sellaisen kuvan, että ihmiset on kiireellä, henkisellä välinpitämättömyydellä ja työpaikan menettämisellä uhkailulla säädetty säästöliekille. Moni joutuu kieltämään ihmisarvonsa ja tekemään oman järkensä vastaisesti töitä lähes päivittäin.

Elokuvan päähenkilön esittäjä työskentelee itse tamperelaisessa teatteriravintolassa baarimestarina ja tarjoilijana. Hän palasi näihin töihin Cannesin keikalta sivusta katsoen oikeastaan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Muitakin ihan TV:stä tuttuja näyttelijöitä on Tampereella nähty viime vuosina eri ravintoloissa baaritiskin toisella puolella. Näyttelijöiden työmarkkinatkin ovat pätkätyömarkkinat.

Monille työuupuneille entisiin ympyröihin ei ole enää palaamista. Elokuvassa päähenkilölle tapahtuu se, mitä työuupunut tai työtön takaraivossaan ehkä eniten Suomessa pelkää: että putoaa yhteiskunnan repaleisen turvaverkon läpi tyhjän päälle. Minulle elokuva antoi mahdollisuuden omien syrjäytymiseen liittyvien pelkojeni kohtaamiseen. Elokuvassa ollaan pohjalla, mutta ylämäen alussa.