Onneksi apu on nyt yhtä lähellä kuin puhelin eli aika usein omassa taskussa. Viimeisimpiä tarjolle tuotuja palveluja on VaeltavaViisaus, joka lupaa kertoa, kuinka asioista tulee ajatella, jotta myllertynyt mieli rauhoittuu, olemiseen palautuu ainakin tilapäisesti järjellisyyden tuntu ja asiat ovat sikäli hyvin taas.

Vain paikallispuhelumaksu! Totta kai mokomaa piti kokeilla.

Numerosta vastasi nuorehko mies. Ääni vaikutti jotenkin tutulta, mutta eihän se välttämättä tee kenestäkään epäilyttävää.

– Ja mikähän askarruttaa?

– Ajattelin kysyä vaikkapa tuosta rautateiden lipunmyynnin uudistuksesta.

– Se onkin oikein hienosti ajateltu.

– Sekö, että ajattelin kysyä, vai tämä uudistus?

– Sekä että.

– Onkohan kuitenkaan? Eikö se niin mennyt, että jokaisen matkalipun hintaan sisältyy nyt paikan varaus mutta jos junasta ostat, niin istuintapa ei voidakaan taata.

– Ja mikähän teitä siinä ihmetyttää?

– Ei pelkästään minua. Konduktööreille kuulemma natistaan niin, että terveys kärsii, kuulovammoja on ja unettomuutta. Mitenkä voidaan myydä jotain, mitä ei sitten olekaan?

– Olipa hyvä, että otitte esille nimenomaan tämän piintyneen uskomuksen, joka vaivaa monia vanhoilleen jämähtäneitä.

– Kiitoksia vaan.

– Kysymyshän on tietenkin optiosta. Kehittyneen markkinatalouden oloissa osapuolten on opittava se, että riskit jaetaan ja sijoitus tuottaa vain jos option ehdot täyttyvät.

– Mutta kumminkin...

– Parhaassa tapauksessa istumapaikkaoption ostaja saattaa saada huomattavaa voittoa, vapaita paikkoja onkin useita ja pussukoillekin on juhlavasti tilaa. Ja kaikki tämä yhden ainoan istumapaikan hinnalla.

– Entäpä jos tilaa ei ole?

– Tilastojen mukaan keskimäärin aina on. Kun vuosittain ajettavien junavuorojen matkustajapaikkojen lukua verrataan myytyjen matkalippujen lukuun, havaitaan riidattomasti, että keskimäärin kaikki mahtuvat mukaan ja tyhjääkin jää.

– Vielä minä sittenkin hiukan ihmettelen...

– Ajatelkaa avarasti, nähkää laajemmat yhteydet. Kautta historian ihmisille on kaupattu tulevaisia sijoituspaikkoja, joiden olemassaolosta ei ole vieläkään voitu antaa sitovia takuita, ja nykyisin kohta suurin osa kaupasta käydään toiveilla ja odotuksilla. Onhan tämä kehitystä! Enää ei tarvitse rahdata laivalastia termiitinmunia Etelä-Afrikasta Kotkaan ennen kuin ne voi myydä. Itse asiassa markkinoiden suunta on se, ettei sitä laivalastillista tarvitse olla olemassakaan, on vain ajatus, idea hyvin isosta läjästä termiitinmunia, ja sille markkinat luovat vaihtoarvon. Säästyy työtä, vaivaa, raskasta polttoöljyä, ja mitä ihmettä termiitit Kotkassa tekisivätkään muuta kuin purua puutavarasta.

– Onhan se niinkin, mutta...

– Mikä täällä varmaa on! Epävarmuuden sieto on postmodernin ihmisen elämisen ehto. Voiko koskaan luottaa siihen, ettei hotellihuonetta ole jo annettu muille? Sairaaloissa jaellaan ajanvarauksia, mutta vain päivästä voi olla jokseenkin varma. Suojatielle palaa vihreä, mutta pysähtyykö autojono?

– Kuitenkin…

– Moderni selviytyjä kykenee päivittämään järjestelmänsä oletusarvot hetkessä uusiin toimintaympäristöihin. Virtuaalitodellisuudessa hän toimii yhtä luontevasti kuin reaalimaailmassa. Hänen menettelyjään ohjaavat visiot, pikkuasioihin hän ei takerru. Hän on joustava, yhteistyökykyinen, suurpiirteinen. Mikä muuten alunperin olikaan ongelmanne?

– Tämä tämä... Kun en nyt oikein muista.

– Ehkä se ei mitään kovin tärkeää ollutkaan?

– Eipä kai. Kiitoksia vaan avusta.