vane.jpg (302 bytes)

 Ulkomailta                 

Nainen LO:n johtoon?
Norjan ay-liikkeessä rakennemuutos

mine1.jpg (716 bytes)   Vahva ehdokas Norjan LO:n puheenjohtajaksi toukokuun alun edustajakokouksessa on nykyinen varapuheenjohtaja Gerd Liv Valla, 53. Hän on tällä hetkellä tiettävästi myös ainoa ehdokas paikalle.

Gerd Liv Valla,  ehdokas Norjan LO:n uudeksi puheenjohtajaksi. Kuva: Hilkka JukarainenGerd Liv Vallan vahvuuksia ovat pitkä ura ay-liikkeessä, aluksi valtion alan ammattiliitossa ja sitten keskusjärjestössä. Eteenpäin on avittanut myös hyvän julkisuuden myötä syntynyt noste, jonka Gerd Liv Valla hankki pääministeri Gro Harlem Bruntlandin neuvonantajana ja oikeusministerinä. Eikä akateemista loppututkintoakaan Oslon yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa voi miinukseksi laskea.

Yksi keskusjärjestö 8—10 vuoden kuluttua

Norjan ay-liike on juuri nyt muutosten kourissa. Akateemisten keskusjärjestö on päättänyt lakkauttaa toimintansa 1.7. alkaen. Sen korkeimmin koulutetut ammattiryhmät "superakateemiset", kuten Gerd Liv Valla sanoo, ovat perustaneet uuden keskusjärjestön. Kaikkien keskusjärjestöjen piirissä on menossa uudelleen arvioinnin aika. Suurin keskusjärjestö, yli 800 000 henkilöjäsenen LO, toivoo myös hyötyvänsä "turbulenssista".

– Esimerkiksi apuhoitajien suuri liitto harkitsee vahvasti liittymistä LO:n suurimpaan eli kunta-alan ammattiliittoon. Muuten sairaanhoitajat, lehtorit ja opettajat ovat vielä vähän epävarmoja keskusjärjestökysymyksestä, kertoo Valla.

– Vaikkakin LO on vähän raskassoutuinen ja suuri järjestö, se kuitenkin on ja pysyy. LO:n ympärillä vain on nyt hyvin paljon liikettä. LO:lle tärkeitä ovat myös ne työntekijät, joilla on vähän pitempi koulutus eli ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneet. Se on meille yhtä tärkeä ryhmä kuin matalapalkkaiset, yksityisillä palvelualoilla työskentelevät ja heikosti järjestäytyneet työntekijät.

SAK:n puheenjohtajan Lauri Ihalaisen ehdotusta Suomen ay-keskusjärjestöjen tiiviimmästä yhteistyöstä Gerd Liv Valla kommentoi sanomalla, että 8—10 vuoden päästä Norjassa on yksi suuri keskusjärjestö, jossa ovat tavallisimmat työntekijät sekä teollisuudesta, palvelualoilta että julkiselta sektorilta. Toinen keskusjärjestö on sitten superakateemisia varten.

Yksilöllisyys ja itsekkyys eri asioita

LO:n suurimmaksi haasteeksi Valla nimeää järjestäytymisen edistämisen.

– Järjestäytyminen ei ole enää itsestään selvää, niin kuin se oli aikaisemmin. Meillä ei ole tarjota sellaisia etuja kuin liittojen työttömyyskassat ja järjestäytymisasteemme on noin 50 prosenttia. Etenkin yksityisellä sektorilla on paljon järjestäytymättömiä työntekijöitä. Meidän tulee harjoittaa sellaista politiikkaa, että se kiinnostaa. Palkka- ja työaikapolitiikan pitää olla hyväksyttäviä, silloin ihmiset ovat sitä mieltä, että LO on meidän järjestömme, analysoi Gerd Liv Valla.

– Tämä on myös LO:n tulevan edustajakokouksen keskeisiä kysymyksiä. LO:sta on kehitettävä sellainen järjestö, että se pystyy vastaamaan muutokseen työelämässä. Meidän tulee miettiä, millainen liittorakenne vastaa parhaiten tähän haasteeseen, kartellit, yhteistyö, uudet kokonaisuudet? Myös luottamushenkilöiden asemaa tulee vahvistaa, sillä ilman niitähän koko LO:n toiminta seisahtuu.

– Samalla tavalla meidän tulee vastata vaatimuksiin yksilöllisyydestä ja joustavuudesta. Eri elämäntilanteissa työntekijöiden tarpeet ovat erilaisia. Joillakin on lapsia ja joillakin ei ole, silloin työntekijät tarvitsevat erilaisia työaikoja ja kollektiivisuuden perusta hajoaa. Myös työnantajat ovat vaatineet joustavuuden lisäämistä, toteaa Gerd Liv Valla. – Onneksi ihmiset ovat alkaneet ymmärtää, että nämä ovat tärkeitä asioita. Tietoisuus on kasvanut ja meille esitetään vaatimuksia. Ihmiset ovat nyt uudella tavalla kiinnostuneita järjestöistä.

LO ei ota kantaa EU:hun

Norjassa on käyty jo kaksi kansanäänestystä EU:hun liittymisestä ja asia on molemmissa kaatunut. Myös LO käsitteli EU:hun liittymistä vuonna 1994 ylimääräisessä edustajakokouksessaan ja päätyi kielteiselle kannalle. Gerd Liv Valla sanoo, että asiasta on kyllä työväenpuolueessa keskusteltu, mutta päädytty siihen, että sitä ei edustajakokouksessa käsitellä. Valla pitää päätöstä loogisena jatkona edelliselle käsittelylle. Hän perustelee näkemystään sillä, että tilanne on sama kuin vuonna 1994. – Jos EU:hun liittyy 12 uutta jäsenvaltiota, silloin me luonnollisesti palaamme asiaan, tiivistää Valla.

Arjen opit työssä

Kun Ruotsin LO oli viime syyskuussa valinnut puheenjohtajakseen naisen, Wanja Lundby-Wedinin, myöntyi myös Gerd Liv Valla julkisesti tavoittelemaan Norjan LO:n puheenjohtajuutta. Varapuheenjohtajakaudelta heillä on yhteistyökokemusta, jota on tarkoitus jatkaa myöhemminkin. Molemmat ovat korostaneet sitä, että sukupuolella on merkitystä.

– Tottakai tuon kokemukset mukanani, sanoo Gerd Liv Valla. Minulla on kokemusta työn ja perhe-elämän yhteensovittamisesta. Sitä ei kaikilla työtovereillani ole. Mutta kokemukseni vaikuttavat myös politiikkaani, ennustaa hän. Samoin kävi arvostetulla ja arvostamallani Norjan ensimmäisellä naispääministerillä Gro Harlem Brundlandilla. Ja hänen politiikkaansa pidettiin erinomaisena, muistuttaa Gerd Liv Valla.

Hilkka Jukarainen
Oslo

Palkkatyöläinen 6.3.2001 nro 2/01

hava500.jpg (350 bytes)

Palkkatyöläisen etusivullealkuun

ne339999.gif (51 bytes)