Kolumni
 hmiset ovat järjestäytyneet
ammattiosastoihin ja järjestäytyvät tulevaisuudessa niihin, koska haluavat vaikuttaa
omiin työehtoihinsa ja -oloihinsa. Järjestäytyminen antaa mahdollisuuden sekaantua
omiin asioihin. Tämä koskee juuri niitä, joiden vaikutusmahdollisuudet ovat muuten
niukat. Joukkovoimalla aikaansaadut palkkalupaukset, palkkatariffit, työehtosopimukset ja
keskusjärjestöjen väliset sopimukset ovat tämän vuoksi ammattiyhdistystoiminnan ja
ammattiyhdistyshistorian kovaa ydintä. Siksi ammattiyhdistystoiminnan historia ei ole
ensisijaisesti poliittisten valtataisteluiden, ammattiliittojen välisten
järjestöriitojen eikä edes lakkojen historiaa.
Tämä ei ole kovin uusi oivallus.
Englantilainen työmarkkinatutkija Hugh Clegg arvioi jo vuonna 1976, että
ammattiyhdistystoiminnan olennaiset perustuivat eri maiden työehtosopimustoiminnan
rakenne-eroihin. Hän havaitsi, että työehtosopimusten piirissä olevien työntekijäin
osuus työvoimasta, sopimuksien yksityiskohtaisuus ja velvoittavuus sekä
sopimusneuvotteluihin vaikuttaneet organisaatiotasot ovat vaihtelevia.
Tämän vuoksi ammattiyhdistysliikkeen
valtakeskus saattoi olla yksissä maissa työpaikoilla, toisissa ammattiliitoissa ja
kolmansissa keskusjärjestöissä. Erot eri maiden ammattiyhdistysliikkeiden
järjestövoimassa ja toimintatavoissa johtuivat Cleggin mukaan eroista
työehtosopimusjärjestelmissä.
Suomen työmarkkinatutkimuksessa
työehtosopimukset ovat muuttuneet saavutuksista tutkimuskohteiksi paljolti vasta
1990-luvulla. Suomen työmarkkinakehityksen poikkeuksellisuus avautuu paremmin, kun
tutkitaan niitä keinoja, joilla työntekijät onnistuivat rajoittamaan työnantajiensa
valtaa. Työehtosopimukset eivät vain lisänneet työntekijäin vaikutusvaltaa vaan myös
sitoivat ammattiosastot, ammattiliitot ja keskusjärjestöt vastuuseen sopimusten
noudattamisesta.
Paneutumalla neuvotteluihin ennen
virallisia työehtosopimuksia, valtakunnallisten työehtosopimusten läpimurtoon ja
tehtyjen sopimusten käytäntöön soveltamiseen saadaan näkökulma
ammattiyhdistystoiminnan ytimeen. Tämä ei tarkoita lakkojen, poliittisten kiistojen tai
järjestöriitojen sivuuttamista. Nämä ammattiyhdistystoiminnan paremmin tunnetut
piirteet tulevat ehkä paremmin selitetyiksi, kun työehtosopimustoiminta otetaan
tutkimuksen keskipisteeksi.
Työehtosopimukset eivät ole vetäneet
puoleensa, koska työehtosopimukset ovat vaikeaselkoisia. Usein tärkeimmät
sopimusmääräykset on piilotettu työnantaja- ja työntekijäliittojen yhteisestä
tahdosta lisäpöytäkirjoihin tai monimutkaisiin pykäliin. Lisäksi eri alojen
sopimusten sisällön ja sopimusten todellisen vaikutuksen vertailu on työlästä.
Työmarkkinajärjestöt ovat antaneet työehtosopimusten vaikutuksista hyvin
ristiriitaista tietoa jo silloin, kun ne on allekirjoitettu.
Vaikeus, työläys tai tulkintojen
ristiriitaisuus eivät ole perusteita vaihtaa näkökulmaa. Päinvastoin. Eikä kyse ole
ylivoimaisesta tehtävästä. Työehtosopimusten tankkaaminen on aluksi työlästä, mutta
kai historiantutkijan on kyettävä samaan kuin tuhannet luottamusmiehet ja työnantajat.
Alkuvaikeuksien jälkeen työehtosopimukset avaavat mielenkiintoisen näkökulman eri
ammattialojen työn historiaan.
Olen saanut tehtäväkseni kirjoittaa
tutkimuksen SAK:n historiasta sodan jälkeisistä vuosista aina ammattiyhdistysliikkeen
eheytymiseen vuonna 1969 saakka. Tavoitteenani on perusteltu ja mielenkiintoinen tulkinta
SAK:n historiasta ja Suomen työmarkkinakehityksestä. Olen päättänyt paneutua
erityisesti työehtosopimustoimintaan, koska se on mielestäni ammattiyhdistysliikkeen
ydinkysymys.
Kirjoittaja on
SAK:n historiantutkija
Palkkatyöläinen
6.3.2001 nro 2/01 |
