Mitä autoasentaja tekee mahtavan masuunin, sulan teräksen ja lennonjohtotornilta näyttävän ohjaamon hommissa?

– Kaikkea mahdollista, Jukka-Pekka vastaa tyynesti.

Kaikkeen mahdolliseen eli moniosaamiseen on kuitenkin tarvittu pitkä urapolku, kannustavia työkavereita ja osaavia mestareita, työnantajan myönteistä asennetta työssä oppimiseen ja tietysti palava sielu opiskella uutta ja ammentaa siitä työhönsä mielekkyyttä.

JP kävi aikanaan Helsingissä ammattikoulun autoasentajalinjan ja päätyi joksikin vuodeksi autoalalle. Parikymmentä vuotta sitten hän siirtyi Dahlsbruk Oy:lle tekemään betoniraudoitteita. Iso Lama sulki tehtaan 90-luvun alussa, ja JP:lle tarjoutui mahdollisuus siirtyä ensin Åmineforssin valssaamolle ja sieltä sitten nykyiseen työpaikkaansa Koverharille.

Reikämiehestä assistentiksi

Korkeakoulussa voi oppia metallurgian insinööriksi, mutta rautamalmin sulattamisen ja polttamisen puhtaaksi teräkseksi oppii vain työssä. Prosessin hallitseminen vaatii paljon teknisiä taitoja, fysiikkaa ja tarkkaavaisuutta. Sula metalliseos ei "kiehu" masuunissa ilman ihmisten ohjausta.

– Ensimmäinen työtehtäväni Koverharilla oli masuunimiehenä eli reikämiehenä, kuten me alan ammattilaiset työnimikettä kutsumme. Tehtävä on valvoa, että sula rauta soljuu miksereihin kitkatta. Työn voi oppia vain tekemällä sitä. Kokenut opettaa tulokkaan, JP sanoo.

Seuraava etappi prosessissa on käsitellä konetta, joka poistaa rikin sulasta raudasta. Sen vaiheen JP oppi kesätuurauksella. Sitten hän eteni assistentti kakkoseksi, ja työnä oli pieniä kunnostustöitä ja masuunialueen valvontaa. Nykyään hänen hommansa on assistentti ykkönen, jonka on hallittava laitteistoa, niiden valvontaa ja selvittää häiriötilanteita.

Korkein "viskaali" masuunilla on ohjaamomies, ja senkin ammattitaidon JP hallitsee. Kaiken yläpuolella on tietysti vuoromestari, mutta siihen hommaan JP ei ole halunnut, vaikka on kysytty. Hänen mielenkiintonsa on prosessin hallinnassa, ei työnjohdossa, jossa kaikki miehet ovat prosessin moniosaajia ja "lattiatasolta" lähteneitä. Insinööreistä on vähän apua masuuniuunin liepeillä.

Samankaltaista polkua kulkevat kaikki muutkin, jotka haluavat Koverharilla tehdä pitkää leipää.

– Työnantaja tukee ja kannustaa moniosaajaksi; se on ilman muuta firman etu. On se omakin: työ on kiinnostavampaa, kun pystyy tuuraamaan ja loikkaamaan erilaisiin tehtäviin. Moniammatillisuus tuntuu hivenen myös tilipussissa, mikä sekin on tärkeää.

Turvallisuustaidot hallittava

Terästehtaalla eteneminen työtehtävästä toiseen saattaa tuntua mekaaniselta, mutta niin ei asian laita ole. Kaikkien on iskostettava selkäytimeensä turvallisuustaidot, sillä kyseessä on paitsi oma työturvallisuus, vahingollisemmassa tapauksessa hehtaarien alueella työskentelevien turvallisuus ja terveys, jopa henki. Siksi JP:kin kulkee rinnuksessaan häkämittari, jotta voi tarvittaessa antaa alueelle häkävaroituksen.

– Turvallisuustaitoihin kuuluvat muun muassa ensiaputaidot ja hengitysilmapullojen käyttö, jota myös harjoitellaan aika ajoin. Työturvallisuutta mitä suuremassa määrin ovat myös vuorovaikutustaidot. Työskentelemme tiimeissä, ja porukan kanssa on tultava toimeen. Kaikki tieto on jaettava, jotta vaaratilanteita ei syntyisi. Jos tietoa pihtaa, meillä se voisi aiheuttaa jopa kuolemanriskin.

Ilman atk-taitoja JP:kään ei selviäisi hommastaan, ei ainakaan ohjaamomiehen tehtävistä. Ohjaamomiehet istuvat valvomossa, jossa on pari, kolmekymmentä näyttöruutua. Niillä seurataan prosessin sujuvuutta. Mahdolliset häiriöt on hoksattava nopeasti, mieluummin ennakoiden. Masuunin ja terästehtaan koko turvallisuus nojaa häiriöiden ennaltaehkäisyyn, jotta suurilta vaaroilta vältytään. Kuten on vältytty.

– Ohjaamomiehen työ on haastavinta ja vaatii koko ajan uuden oppimista. Ohjelmistot uudistuvat ja ne pitää hallita.

– Moniammatillisuus kehittyy enimmäkseen työssä, mutta etenkin ohjelmistomuutoksissa istutaan välillä kurssinpenkille ja päntätään teoriaa. Sitten me viemme tiedon käytäntöön. Koko ajan eteen tulee ennen kokemattomia tilanteita, joista on selvittävä.

Mestari ja kisälli

JP oli uransa alussa kisälli, jota kokenut metallimies opetti. Nyt hän opettaa itse uusia tulokkaita, mutta sanoo, että kaikki ovat tavallaan koko ajan kisälleitä, koska toisiltaan on opittava uutta. Muutoksista pitää olla kärryillä ja hankkia itse tietoa. Sitä löytyy muun muassa vuorojen välillä tietoa kuljettavasta päiväkirjasta.

Ajanhallinta ja työn ja perheen yhteensovittaminen ovat nekin taitonsa, joka kolmivuorotyössä on hallittava. JP asuu yhteishuoltajana kahden teini-ikäisen tyttärensä kanssa.

– Tytöt pärjäävät nyt hyvin keskenään kahdeksan tunnin työrupeamani, mutta kun he olivat pieniä, siirryin päivävuoroon.

Tyttäriään JP voi kiittää myös siitä, että he opettavat iskälleen ruotsin kieltä. Tytöt käyvät Raaseporissa ruotsinkielistä koulua.

– Työkieli meillä on kuitenkin suomi. Englantia olen tarvinnut jonkun verran konsernin työntekijäneuvoston tapaamisissa. Nyt en ole enää niissä mukana.

Epävarmuuden sietokyky

Sitä ei opi varmaan koskaan! Koverharilaisten on täytynyt oppia, sillä Hankoniemen itäisessä kyljessä syvien vetten, hyvien väylien ja hoidetun sataman turvin Koverhar puskuttaa tulipatsaitaan, sulattaa rautamalmia ja tuottaa vuodesta toiseen teräsaihioita jatkojalostukseen, vaikka omistajat vaihtuvat tiuhaan.

Dahslbruk, Rautaruukki, Ovako Steel, Fundia, Pampus ja mitä niitä nyt onkaan ollut. Koverharin terästehtaan historiaan kuuluu monta isäntää ja omistajaa. Nykyään firman nimi on FN Steel.

– Jatkuva omistajavaihdos aiheuttaa työntekijöissä hermostuneisuutta, se on selvä. Epävarmuutta pitää vaan sietää. Loppujen lopuksi kiinalaiset pyörittävät koko teräsbisnestä. Kiinalaiset ostavat kalliilla raaka-aineita ja hinnat nousevat muualla maailmassa. Terästuotanto joutuu vaikeuksiin.

Moniosaaja Koverharin terästehtaalla tekee töitä maailmanmarkkinoiden ehdoin. Globalisaatio on läsnä joka päivä.

Leena Seretin
video: Satu Ilta
kuvat Tuulikki Holopainen