Kone syö ja sylkee

Painaja Kai Kormilainen nappaa vauhdissa painokoneesta sivun, tarkistaa luupilla painojäljen ja vertaa sivua niin sanottuun sopimusvedokseen, joka on asiakkaan hyväksymä mallisivu. Kormilainen tarkistaa mittarilla värisävyt ja säätää väriä valopöydässä olevasta etupaneelista. Hän ottaa jälleen paperia sylkevästä koneesta yhden arkin, mittaa värisävyt, tarkistaa painojäljen luupilla, vertaa sopimusvedokseen ja säätää painokoneen asetuksia, kunnes on tyytyväinen lopputulokseen.

Sitten Kormilainen kiirehtii hakemaan lisää MultiArtSilk-paperia koneen syötäväksi. Hän työntää paperilavan nokkakärryillä Heidelberg-painokoneen toiseen päähän, sovittaa paperit oikeaan kohtaan, viimeistelee lavan paikoilleen muutamalla lekan lyönnillä ja kiiruhtaa jälleen 15-metrisen painokoneen toiseen päähän varmistamaan, että kohdistukset ovat paikoillaan, värit tulostuvat oikein ja että painojälki on priimaa.

– Jos työtä voisi tehdä hitaammalla vauhdilla, niin laatua pystyisi seuraamaan tarkemmin, Kormilainen toteaa.

– Ennen yhdellä koneella oli kaksi miestä ja työ oli helpompaa ja rauhallisempaa. Nykyään yksi mies hoitaa konetta.

Kormilainen jatkaa laadunvalvontatyötään valopöydän ääressä. Seinään on teipattu kalenteri, Arkkipainamisen laatuvaatimukset -ohjeistuspaperi sekä Hyväksytyt vuosilomat -tiedoksianto.

Vanhasta pidetään huolta

Samaan aikaan toisaalla samassa hallissa leikkaaja Heimo Tukiainen asettelee arkkileikkuriin eli suoraterään harmaata paperia. Paperipinkka leikkautuu kapeiksi vyötteiksi.

– Näistä kiepautetaan banderollit esitteiden ympärille, kun ne pakataan, Tukiainen kertoo.

Tukiainen siirtyy toiseen, hiljaiseen halliin, jossa kuuluu sirkutusta ja nakutusta. Taittaja, kohopainaja Sami Jokilehto huoltaa vanhaa 1960-luvun kohopainokonetta, jolla tehdään nykyään nuuttaukset eli puristetaan paperiin urat. Kaunis musta Original Heidelberg on edelleen käytössä. Uudet koneet eivät ole sitä syrjäyttäneet.

Kops-kops, Tukiainen kopauttelee paperipinoa tasaiseksi tasoituskapulalla. Hän painaa leikkauspöydän painokytkimiä, terä leikkaa paperia ja Tukiainen vetäisee jäljelle jääneet roippeet roskiin.

– Ei tässä oikeastaan voi itseään loukata. Leikkauspöydässä on turvavalo sekä terän turvalaite. Terä ei tule alas, jos menee valon eteen, Tukiainen neuvoo ja kumartuu liioitellusti leikkauspöydän ylle. Koneen terä pysähtyy automaattisesti.

Säästöt vaikuttavat taukoihin

Ruokatauon aika. Painotyöntekijöiden sosiaalitila sijaitsee hiljaisessa hallissa. Maisemana on Tukiaisen leikkauspöytä ja vanha foliointikone, jolla tehdään metallipainatuksia. Kauempana Sami Jokilehto koekäyttää huoltamaansa nuuttauskonetta.

– Firman säästötoimet veivät meiltä lounassetelit, Tukiainen mainitsee ja käärii voileipäeväät esiin.

– Kun syö ennen töihin lähtöä aamupuuron, sillä jaksaa aika pitkälle kahdeksan tunnin työvuoroa.

Sitomokoneilla tehdään päivässä kahta kahdeksan tunnin vuoroa, painokoneilla kolmea kuuden tunnin vuoroa. Keskiyöstä aamukuuteen painokoneet seisovat.

Kuuden tunnin työpäivää tekevä Kormilainen ei ruokatuntia pidä, vaan haukkaa työn ohessa työpisteessään rahkaa, leipää ja hedelmiä. Lyhennetyistä työpäivistä eivät pekkaspäivät kerry mutta Kormilainen on tyytyväinen.

– Ehdin käydä kuntosalilla ja vielä jää vapaa-aikaa, Kormilainen kehuu painokoneen jyskeessä.

Koneet entistä turvallisempia

Eväiden syönnin jälkeen Kai Kormilainen jatkaa työtä vaihtamalla painolevyt koneeseen. Käytetyt levyt viedään kierrätykseen. Väripatruunat vaativat täydennystä, joten Kormilainen lisää isoista tonkista väriä, vettä ja isopropanolia oikeassa suhteessa. Isopropanolin tehtävä on rikkoa veden pintajännitys; nestemäärästä sitä on vain noin kuusi prosenttia. Teoriassa on mahdollista, että sormet voisivat jäädä painotelojen väliin, mutta nykyisissä koneissa telojen turvalaitteet ovat ajanmukaiset.

Seuraavaksi Kormilainen pukee vihreät suojahanskat ja ryhtyy puhdistamaan liuotteella painokoneen lakkayksikköä eli lakkakumia.

– Tässä voisi kemikaalia roiskua silmiin. Naamalle on kerran roiskunut mutta se ei aiheuttanut toimenpiteitä, hän kertoo.

Käsien kuivumisen voi estää rasvaamalla kädet ja pitämällä valkoisia puuvillaisia suojakäsineitä työpäivän ajan. Viininpunaisen t-paidan ja pitkät siniset työhousut samoin kuin turvajalkineet työnantaja tarjoaa. Vaatteiden huollon hoitaa Lindström kerran viikossa.

Työkiertoa Lönnberg Painot -yhtiössä ei ole.

– Siinähän menisivät hommat ihan sekaisin. Jokainen kone pitää oppia tuntemaan kunnolla, Kormilainen tokaisee.

Enemmän elektroniikkaa

Vihdoin huollot on tehty ja Kormilainen käynnistää koneen. Kone ottaa vähitellen kierroksia ja alkaa syytää A3-kokoisia esitearkkeja muutaman kappaleen sekuntivauhtia koneen uumenista. Painajan laadunvalvonta jatkuu edelleen. Painotyön ongelmia ovat enenevässä määrin tekniset viat, kun koneissa on aina vain enemmän elektroniikkaa. Ongelmia tuottaa myös liian huokoinen, huono paperi, joka tukkeuttaa koneen. Mikäli kone pysähtelee, ruttaa paperia tai ottaa kahta paperiarkkia kerrallaan, se tietää painajalle selvittelyä ja työn hidastumista.

Puolen päivän maissa Kormilaisen työpäivä on jo lopuillaan. Hän jättää seuraavan vuoron painajalle työpisteen siistiksi, vaihtaa pari sanaa siitä, miten kone on toiminut ja suuntaa vapaa-ajalle.

Lönnberg Painon työntekijöitä on koeteltu kahden vuoden aikana kolmilla yt-neuvotteluilla. Tämä kuvaa kirjapainoalan radikaalia muutosta, jota se on käynyt 1990-luvulta saakka. Suunnittelija, luottamusmies Aarne Riikosen mukaan koko alan liikevaihto on pudonnut kaikkiaan 20 prosenttia vuoden 2008 jälkeen laman myötä. Siihen saakka ala oli ollut nousussa.

– Yt-neuvottelujen tuloksena meidän painotyöntekijät saivat yksilöllisesti valita, suostuvatko 10 prosentin palkanalennukseen vai tyytyvätkö 8–10 viikon lomautukseen, Aarne Riikonen kertoo.

Yritysten siirtäessä kirjallista materiaalia verkkoon, painotöitä teetetään vähemmän. Se tietää painotaloille paitsi säästöpaineita myös paineita uusien tuotteiden kehittelyyn. Mainos- ja markkinointimateriaalit työllistävät, samoin erilaiset pakkaukset sekä laadukkaiden taidekirjojen paino jonkin verran.

Tiina Tenkanen
kuvat Tuulikki Holopainen

– Työhän ei ole mihinkään kadonnut, se on vain siirtynyt, kertoo luottamusmies Aarne Riikonen.

Ennen aineisto toimitettiin kirjapainoon käsinkirjoitettuna ja kuvat negatiiveina tai pintaoriginaaleina. Teksti ladottiin ja taitettiin sekä kuvat reprottiin eli kuvattiin reprokoneella. Asiakkaalle lähetettiin tarkistusta ja oikolukua varten sinikopioliuskat.

Nykyään yritysten sihteerit ja mainostoimistot kirjoittavat sekä taittavat tekstin ja kuvat valmiiksi asti. Painon huoleksi jää värinmääritys ja painotyö.

Vielä muutama vuosikymmen sitten niin kutsuttu pre-press -vaihe eli painotyön esivalmistelut työllistivät latojan, taittajan ja reprokuvaajan. Nyt DTP-operaattori eli desk-top publisher työstää painoaineiston valmiiksi tietokoneellaan.

Uusinta uutta on digituotantolinja, jossa aineisto siirtyy yhdellä koneella tietokoneruudulta painotuotteeksi, yhden henkilön työpanoksella. Painotyöntekijän tulevaisuus näyttää olevan moniosaamisessa.