Vanhassa neuvostojärjestelmässä lähinnä vapaa-ajan viihdetoimintaan erikoistuneet ja pakkojäsenyyteen perustuneet Baltian ay-järjestöt joutuivat kohtaamaan rakennemuutoksen, johon verrattuna Suomen paperiteollisuuden joukkoirtisanomiset ovat lasten leikkiä. Tehdasta laitettiin nippuun ja vanhoja valtiorakenteita yksityistettiin. Työpaikat siirtyivät palvelusektorille, ja jotkut takoivat mammonaa kuin Amerikassa konsanaan.

Uudessa uljaassa kapitalismissa ammattiyhdistysliike oli tarpeeton. Pärjäsihän sitä omillaankin. Jollei pärjännyt, oli lähdettävä ulkomaille paremman elannon ja inhimillisempien olosuhteiden perään.

Eloonjäämiskamppailuaan käyviä ay-veljiä yritettiin auttaa Itämeren pohjoispuolelta. Ay-veteraanien mukaan 90-luvulla tuettiin suoraan rahalla, joskus repussa vieden. Sittemmin avun luonne muuttui projekteiksi, jotka olivat usein toisistaan irrallisia ja sangen lyhytkestoisia. Järjestetyissä seminaareissa opastettiin, kuinka ay-liike ja työmarkkinamalli toimivat Pohjoismaissa.

Baltian ammattiyhdistysliike ei kehittynyt todelliseksi edunvalvontakoneistoksi. Järjestäytymisaste on tippunut lähes sadasta kymmenen prosentin tienoille. Työehtosopimuksia on vain yksittäisissä yrityksissä. Useat toimialat ovat käytännössä järjestäytymättömiä. Ilman jäseniä ei ay-liikkeellä ole vaikutusvaltaa.

Tuskin missään ero ammattiyhdistysliikkeen järjestäytymisasteessa ja vaikutusvallassa on yhtä ammottava kuin Pohjoismaiden ja Baltian maiden välillä. Balttien omin voimin tätä kuilua tuskin saadaan kurottua umpeen. Olisiko maailman vahvimmaksi tituleeratulla pohjolan ammattiyhdistysliikkeellä intressi ja rahkeita tarttua toimeen ennen kuin valot sammuvat Baltian ay-liikkeestä?

Laihojen tulosten aiheuttama turhautuneisuus on sysättävä syrjään ja otettava oppia menneisyyden virheistä. Vain yhdessä toimien ay-liike on vahva. Sen sijaan, että eri liitot touhuavat tahoillaan, on koottava ideat ja vähäiset resurssit yhteen. Järjestäytymisen aakkoset on opeteltava Baltian olosuhteista käsin, ei Pohjoismaista mallia tuputtaen.

Talouskriisin puhkaistua kuplakapitalismin ihmisten silmille, järjestäytymiselle olisi uudenlaista tilausta elin- ja työolosuhteiden parantamiseksi juuri Baltiassa. Vahvempi ay-liike vähentäisi paineita, jotka kohdistuvat Pohjoismaiseen työmarkkinamalliin.

Takana ovat ajat jolloin edunvalvonta noudatteli kansallisia rajoja. Ratkottavat ongelmat ovat yhä useammin ylikansallisia. Järjestäytymisen edistäminen Baltiassa olisikin siis nähtävä kaukaisen kehitystyön sijaan juuri suorana edunvalvontana.