Miten ay-liike kääntää nuorten luottamuspulan?
Eija: Luottamus hankitaan tekemällä sellaista edunvalvontapolitiikkaa, että se kohtaa nuorten ongelmat. Puhutaan avoimesti, ei pimitetä asioita eikä aliarvioida ihmisiä.
Jussi: Meidän täytyy myös tehdä tästä liikkeestä nuorten näköinen. Nyt kun se ei ole sitä, nuorten on vaikea luottaa siihen. Lisäksi koneistomme on liian hidas. On vaikea saada luottamusta, jollei saada heti jonkinlaisia vastauksia, että käsiteltäväksi tullut asia etenee.

Miten ay-toiminta huomioi nuoret lapsiperheet?
Jussi: Ay-liikkeen pitää tehdä rohkeasti uusia palkkaratkaisuja. Pitää painostaa valtiota ja yrityksiä siihen, että nuoret saisivat enemmän rahaa. Nuorilla ei esimerkiksi ole minkäänlaisia mahdollisuuksia hankkia omaa asuntoa näillä hinnoilla.
Eija: Viime vuosina on ikälisäjärjestelmiä purettu ja se on palvelut nuoria. On totta, että nuorilla on kovin tiukkaa ja erityisesti silloin, kun perhettä perustetaan. Ei ole mikään ihme, ettei siinä riitä jaksamista ay-toimintaan. Pitää olla sellaista toimintaa, että nuoret perheelliset voivat tulla mukaan ja sellaista, että nuoret äidit ja isät voivat osallistua ilman perhettä.
Jussi: Voisi olla lapsiparkkisysteemi sillä välin kun äidit ja isät kokoustavat.
Eija: Eikä kokoukset saa olla niin ryppyotsaisia, etteikö niissä voisi olla lapset mukana. Minulla on ollut lapset mukana kokouksissa ja toinen onkin jo järjestöaktiivi.

Miten SAK:n toiminta olisi rentoa ja lähempänä jäsentä?
Eija: Netin käyttö pitää saada arkipäiväiseksi. Tietysti keskusjärjestön rooli on erilainen kuin liittojen, mutta kyllä keskusjärjestössäkin pitäisi pystyä miettimään asioita liiton jäsenen näkökulmasta.
Jussi: SAK:n pitää olla uudessa mediassa enemmän esillä. Enemmän palloa heitän kuitenkin liitoille. Liittojen pitää jalkautua enemmän sinne, missä nuoret ovat, rock-konserteissa jne. Pitää perustaa ostoskeskuksiin aluetoimistoja, jotka ovat pidempään auki. Liittojen pitää ottaa näkyvyydestä vastuu. SAK:n tehtävänä on palvella liittoja, ei niinkään yksittäisiä jäseniä.

Pitäisikö ay-liikkeellä olla verkossa työskentelevä toimitsija?
Jussi: Pitäisi olla verkossa toimitsija ja omat sivut mm. IRC-Galleriassa. Muutenkin tarvitaan matalan kynnyksen yhteydenottoon sivuja. Muualla Euroopassa tätä on kokeiltu erityisesti maahanmuuttajille esimerkiksi puhelinnumeroilla, joissa päivystetään yötä päivää. Nyt pitäisi tehdä samanlaisia nuorille. Pitkiä päivystyksiä netissä, oltaisiin Habbo-hotellissa, Facebookissa jne.
Eija: Meidän nuoren porukan pitäisi nimenomaan olla verkossa. Itse olen 47-vuotias ja osaan käyttää nettiä, muttei se ole minulle elämäntapa. 16-vuotiaalle tyttärelleni se on elämäntapa, vuorovaikutus- ja yhteydenpitokanava. Jotkut liitot ovat kokeilleet netin kautta pikakyselyitä edunvalvontaan tai liittorakenteeseen liittyen. Sellaisiakin meidän pitäisi oppia hyödyntämään enemmän.
Jussi: Netti mahdollistaisi myös halvan tuotannon videot ja niiden laittamisen YouTubeen, mitä ei ole osattu hyödyntää.

Miten työelämätietoutta pitäisi antaa kouluissa?
Eija: Meillähän on omia koulutiedottajia ja liitot kiertävät kouluissa. Yläasteille, ammatillisiin oppilaitoksiin ja lukioihin pitää saada opetussuunnitelmiin yhteiskuntaoppiin työelämä- ja työmarkkinatietoutta. On absurdi tilanne, että nuorille opetetaan yrittäjyyttä yläasteelta alkaen, muttei työelämän perussääntöjä.
Jussi: Mielestäni on demokratian pilkkaamista, ettei näin toimita. Ihan tahallaan halutaan ottaa nuorilta vaikutusmahdollisuuksia pois, kun ei kerrota niistä. On kyse tahtotilasta.

Ay-toiminta on tylsää kokouksissa istumista?
Eija: Pitää löytää muita vaikutuskanavia, yhteen asiaan keskittyviä projekteja tai toimintaryhmiä, mutta ne pitää lähteä jäsenistä itsestään. Pitää sallia se, että ammattiyhdistysliikkeessä voi välillä olla täydellä intensiteetillä mukana ja välillä taas huilata tai olla perheen kanssa. Lisäksi hierarkkinen organisaatiorakenteemme on aikansa elänyt. Rahaan, resursseihin ja muihin liittyvät päätökset pitää toki tehdä laillisesti ja demokraattisesti. Niissä puitteissa on mahdollista keksiä uusia toimintamalleja, jos meillä vaan on uskallusta antaa nyöriä muille porukoille.
Jussi: Usein kokoustekniikka periytyy. Olen törmännyt 70-luvulta oleviin esityslistoihin, joihin on vaan päiviä muutettu. Voisi putsata pöydän ja miettiä kokoustekniikatkin uusiksi. Kokouksissa istuminen ei aina ole tylsää. Olen ollut monessa hauskassa ja antoisassa kokouksessa. Viimeksi laskettiin köysillä Vuokatista köysillä alas ja samalla tuli asioita päätettyä. Äsken taas pidettiin Facebookissa kokous pohjoismaisten rautatieläisten nuorten kanssa.

Entä kun nuoret aktiivit joutuvat sovittelemaan vanhoja riitoja ja kaunoja?
Eija: Voisimme ottaa käyttöön mentorijärjestelmän ammattiosastojen aktiiveille. Mentorin kanssa voisi pohtia, miten näissä vaikeissa tilanteissa toimitaan. Mentorin ei välttämättä tarvitsisi olla saman ammattiosaston tai liiton ihminen. Erilaiset ristiriidat kertyvät helposti, kun samat ihmiset pyörittävät organisaatiota vuodesta toiseen. Jos siihen porukkaan saadaan yhdellä kertaa useampi uusi nuori tai maahanmuuttaja, vanhat solmut jäävät paremmin taustalle.
Jussi: Yleensä nuoret houkutellaan mukaan, ja heillä on rohkeitakin ideoita. Muutospelko on voimakasta, nuorten tuleminen otetaan jopa uhkana. Pitäisi nähdä, että se vahvistaa omaa liikettä. Ay-liikkeessä pitää valtaa yhäkin keski-ikäiset miehet ja se on valitettavaa. Ay-liike ei ole jäsenistönsä näköinen.

Miten ay-liikkeestä saataisiin jäsenistönsä näköinen?
Jussi: Jaa-a. Nuoria ei ole koskaan tullut bussilasteittain toimintaan, kuten Paanasen Reijo sanoo, ei edes 70-luvulla. Pikkuhiljaa tehdään toiminnasta ajankohtaista, tämän päivän näköistä. Ei saa olettaa, että kun kerran annat pikkusormesi hyvälle, se vie koko käden. Pitää antaa pikkuprojekteja ja antaa mahdollisuus hoitaa yksittäisiä asioita, kuten Eija sanoi.
Eija: Meillä on homogeeninen kulttuuri, samankaltaisuuteen pakottava tai painostava myös mielipiteissä. Pitäisi oppia erilaisten mielipiteiden ja erilaisuuden hyväksymistä.
Jussi: Jos et ole meidän puolella, olet meitä vastaan. Jos et ajattele niin kuin minä, olet minua vastaan. Tämän olen kuullut monta kertaa.

Kuuluvatko puoluepolitiikka ja ryhmätoiminta ay-liikkeeseen vuonna 2025?
Jussi: Ehdottomasti, mutta ei sellaisena, mitä se on tällä hetkellä. Se repii liikaa meidän omia rivejä ja on aivan turhaa. Näen ryhmätoimintana sen, että ammattiliitot yhdessä vaikuttavat poliittiseen päätöksentekoon.
Eija: On tärkeä varmistaa, että ihminen voi tulla ay-liikkeen jäseneksi, aktiiviksi tai kuinka huipulle ilman, että hänen pitää poliittisesti sitoutua. Erilaisia poliittisia ryhmiä toimii ay-liikkeen sisällä tulevaisuudessakin. Nyt meillä on kaksi vahvaa ryhmää. Luulen, että tulevaisuudessa on muitakin ryhmiä. Olen itse vankka työväenliikkeen ihminen, mutta on pakko myöntää, että meillä pitää olla jäsenistön lupa tähän toimintaan. Meidän jäsenistöllä on moniarvoiset tavat äänestyskäyttäytymisessä.
Eija: Tärkeintä on meidän arvomaailma. Me ajamme oikeudenmukaisuutta, tasa-arvoa ja solidaarisuutta. Siihen ei missään nimessä sovi maahanmuuttajavastaisuus. Kaikki, jotka ovat valmiita ajamaan meidän liikkeen tavoitteita, ovat tervetulleita mukaan. En halua lakkauttaa tai lopettaa ryhmätoimintaa, mutta kyllä silläkin täytyy olla aito tehtävä. Jos liikkeen piirissä toimivilla ryhmillä ei ole mitään eroa politiikan sisällössä, ei ole ihme, että ihmiset kyseenalaistavat miksi ne ovat olemassa.

Miten ay-liikkeen toiminnassa saataisiin sukupolvet yhteen?
Eija: Olen samalla tavalla joskus naisena ay-liikkeessä kokenut, että naiset ja miehet toimivat liian erillään jopa toimistojen sisällä. Meillä on vähän klikkiytymistä tai että pyöritään omissa porukoissa. Mentoritoiminta voisi olla yksi keino ja sen varmistaminen, että toimitaan yhdessä.
Jussi: Olen toki huomannut sen sukupolvien kuilun itsekin. Yleensä se kuitenkin johtuu siitä, ettei tunneta toisia, olla yhdessä. Kun toimitaan yhdessä, saadaan kuilua pois. Me on Rautatieläisten liitossa yritetty tätä mentoritoimintaa, mutta toistaiseksi se on kaatunut pieniin teknisiin ongelmiin.
Jussi: Meidän pitäisi rohkeasti tehdä jotain ihan päättömiä juttuja, uusia avauksia. Edunvalvonnan neuvotteluissa pitäisikin vanhojen sanoa, että meillähän on asunnot maksettu ja laitetaankin vähän tonne nuorten palkkoihin. Nuoret taas voisivat ajatella, että voisimme antaa vanhemmille lyhennetyn työviikon ja me voisimme tehdä sen tunnin enemmän.

Helena Ronkainen
kuvat Tuulikki Holopainen