vane.jpg (302 bytes)

SAK:n ohjelmapäällikkö Sinikka Näätsaari. SAK:n ohjelmapäällikkö Sinikka Näätsaari

kysyy eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtajalta Juha Rehulalta (kesk) ansiosidonnaisen sosiaaliturvan parantamisesta.

 

Hei Juha

Kansainvälisissä vertailuissa pohjoismainen sosiaaliturvamalli, joka sisältää ansiosidonnaisen sosiaaliturvan, vähimmäisturvan ja kattavat julkiset palvelut, on osoittautunut tehokkaimmaksi keinoksi lisätä yhteiskunnallista tasa-arvoa ja vähentää köyhyyttä. Pohjoismaisen mallin toivoisi olevan lähtökohtana myös sosiaaliturvaa uudistavan SATA-komitean työssä. Taloudellisen taantuman varalta tarvitaan pikemminkin ansioturvan parantamista ja sille pääsyn helpottamista.

Ansiosidonnainen työttömyysturva on alhainen verrattuna pohjoismaiseen tasoon. Keskimääräinen ansiosidonnainen työttömyyspäiväraha on verojen jälkeen reilut 800 euroa kuukaudessa, kun Ruotsissa vastaava summa on 1050 euroa ja Tanskassa 1160 euroa.

Mitä mieltä sinä olet pohjoismaisesta sosiaaliturvamallista ja miten ansiosidonnaista sosiaaliturvaa pitää mielestäsi parantaa?

Terveisin Sinikka

Juha Rehula vastaa:

"Sosiaaliturvamallimme on osoittanut toimivuutensa. Kyse on menestystarinasta, josta voimme olla ylpeitä. Keskeistä on tapa, jolla hyvinvointiyhteiskuntaa on rakennettu - yhteistyössä asioista sopien.

Syyperusteista sosiaaliturvaa tulee viedä eteenpäin ansiosidonnaisen- ja perusturvan sekä palveluiden kokonaisuutena. Ansiosidonnainen ja perusturva eivät saa olla toisilleen vastakkaisia elementtejä. SATA-komitean työssä pidän keskeisenä vuosikymmenten saatossa kehittyneiden järjestelmien arvioimista niin, että väliinputoamistilanteet vähenevät. Vähimmäisturvan varassakin tulee kyetä elämään ja tulemaan toimeen.

Pohjoismaiden samankaltaisuudesta huolimatta kunkin maan tilanne esimerkiksi etuuksien tasossa saattaa johtaa erheellisiin arviointeihin, jos "samalla pöydällä" ei ole kokonaisuutta rahoituksineen.

Ansiosidonnaisen turvan tasoon ja turvan piiriin pääsyyn liittyy tavoitteita ja odotuksia - näin pitää ollakin. Toivon, että jatkossakin niin valmistelu kuin päätöksenteko voidaan tehdä laajapohjaisesti - sopimalla - jolloin koko kokonaisuus rahoitusvastuineen tulee huomioiduksi."

 

Palkkatyöläinen 17.12.2008 nro 10/08

hava500.jpg (350 bytes)

Palkkatyöläisen etusivullejutun alkuun

harpalk.gif (881 bytes)