Näinä aikoina on tärkeää siis muistaa "söpöttämiskerroin" eli kuinka kerron miehelle, vaimolle, avopuolisolle, asuinkumppanille, "sammaboendelle" taikka muuten vaan mukaan tarttuneelle, että tuli tuossa horjahdettua ties minne

Jouko K. Kemijärveltä kehitti hädissään suhteellisen hyvän tarinan. Oli kaupungin toiseksi ainoissa liikennevaloissa odotellut neljättä tuntia, että vihreä ukkeli ilmestyy. Valot eivät olleet päällä. Läpi meni.

Ritva N. Nokialta keksi odottaneensa taksia turhaan kolme tuntia, koska kuski oli maahanmuuttaja eikä ymmärtänyt mikä osoite on "tänne ja heti". Tämäkin onnistui.

Turkka M. Kuopiosta kertoi eksyneensä, koska ei halunnut kulkea yksisuuntaisia katuja vastoin liikennemerkkejä. Ennen pitkää mies oli päätynyt Puijolle, josta aamun valjetessa olikin ollut hienot näköalat Kallavedelle. Hyväksyttiin ihastuksen kera. Noin herkkä ja lainkuuliainen herra.

Hanna H. Keravalta sai äkillisen autismikohtauksen siinä aseman seuduilla, eikä kyennyt moneen tuntiin ainakaan palaamaan kotiin Veikko H:n luo. Vakava tarttuva tauti tämä autismi.

Veli P. Oulusta esiintyi työpaikan pippaloissa pukkina, ja rooli hirtti päälle sikäli, että mies tavoitettiin viimein Limingan puolelta lammaslaumasta. Vaikutti kuulemma onnelliselta, mutta erohan siitä tuli. Kumminkin Nokian miehiä.

Karaoke pikkujouluissa on tuonut tuhon monelle. Kari P. Pirkkalasta ei kyennyt enää ääneen päästyään lopettamaan vaan hoilotti kaiket päivät varaosamyyjänä, mikä kävi ennen pitkää rasittavaksi. "Tummat silmät ruskea tukka" ei ole käypä repliikki, jos asiakas haluaa pakoputken pätkän vanhaan Subaruun.

Terttu J. Hämeenlinnasta joutui ilmeisesti ulkoavaruudellisten olentojen kaappaamaksi. Olivat liikkeellä punaisella Volvo 640:llä. Tekivät kaikenlaisia tutkimuksia. Muuten olivat ihan mukavia.

Toki suosituin ja pätevin selitys on yhä edelleen tämä klassinen "olin jumalattoman juovuksissa".

Viinahan väijyy kavalana kaikkialla, ja kaatuu kurkkuun ihan itsekseen.