Tämä alamäki on antanut julkisuudessa aihetta puhua jopa romahduksesta. Tutkijat itse vertaavat tapahtunutta Thatcherin aikaiseen menoon Englannissa. Näin kärkeviin tilannearvioihin voikin tutkimuksen perusteella päätyä, kun tarkastelun lähtöviivana käytetään järjestäytymisen vuoteen 1993 sattunutta lakipistettä.

Ay-liikkeen järjestökoneisto on torjunut kärjistykset ja puhuu niiden sijaan järjestäytymisen "normalisoitumisesta". Jos nimittäin jäsenyyden kehityksen seuranta olisi aloitettu esimerkiksi 1990-luvun taitteesta, jolloin järjestäytymisaste oli 72,5 prosenttia, taantumaa ei olisi tullut ollenkaan. Lisäksi on huomautettu, ettei ay-jäsenten lukumäärä ole viime vuosina laskenut minnekään. Liikkeen sisällä joukot ovat tosin kulkeneet SAK:sta lähinnä Akavan suuntaan.

Kun nyt ollaan samassa tilanteessa kuin 15 vuotta sitten, voi tietysti kysyä, onko se saavutus tai edes torjuntavoitto, ja mikä se on se "normaalitila".

Vielä sitäkin kiinnostavampaa olisi tietää, miksi maailman terävimpään kärkeen noussut järjestäytymisaste valui niin nopeasti ay-liikkeen käsistä. Mihin haihtui se vankka luottamus, jota työntekijät liikkeelle muutamana 1990-luvun puolenvälin vuotena osoittivat, missä ay-liike mokasi?

Tutkijoiden laskema vastaus on, että menetetty kymmenen prosenttiyksikköä lihottaa nyt pääasiassa Loimaan kassaa. Sen jäsenmäärä onkin jo 250 000, eli osapuilleen sen verran, mitä ay-liike 80 prosentin järjestäytymisasteeseen lisää tarvitsisi.

Mutta taas pitää kysyä, miksi Loimaan kassa Suomessa lihoo, kun vastaavanlainen kassa Ruotsissa on marginaalinen ilmiö, ja miksi ruotsalaiset työntekijät pysyvät meitä tiiviimmin liitoissaan, vaikka heidän työmarkkina-asemansa on itänaapureihin nähden jatkuvasti paljon tukevimmissa kantimissa.

Viimekeväisessä SAK:n hallituksen tulevaisuuskeskustelussa liikkeen järjestöllisestä kunnosta ja vahvuudesta kannettiin kosolti huolta ja se nostettiin jopa lähivuosien toiminnan keskiöön. Huolessa ei ollut liioittelua, kuten Palkansaajien tutkimuslaitoksen tutkimuskin nyt osoittaa.

Tästä lähtökohdasta ja SAK:n laajan järjestötutkimuksen alustavista tiedoista olemme koonneet tähän lehden numeroon muutaman jutun niistä ay-liikkeen toiminnoista, joita jäsenet arvostavat ja joiden merkitys saattaa jatkossa jopa kasvaa.

Analyyttisimmän ja myös realistisimman kuvan jäsenten tärkeinä näkemistä asioista tarjoaa kolmen kokeneen pääluottamusmiehen haastattelu (s. 20–21), jossa kukin heistä nostaa – eikä mitenkään yllättävästi – hyvän edunvalvonnan järjestäytymisen ydinkysymykseksi.

Kun liitto ja sen paikallinen koneisto puolustavat työntekijää ja hänelle on niistä konkreettista hyötyä, jäsenkirja vanhenee taskussa ja uusia kirjoja on vaivatonta kaupata.

Myös se vanha totuus, että ay-liike on edelleen ihmisten liikettä eikä koneiden keskustelua, tulee hyvin esiin pääluottamusmiesten pohdinnoissa. Reilu yhteydenotto työpaikan uuteen tulokkaaseen tuottaa hyvin harvoin vesiperän ja asenteet ay-liikettä kohtaan ovat työuraansa aloittelevienkin keskuudessa myötäsukaisia.

Järjestötutkimuksen alustava tieto viittaa myös siihen, että luottamusmiesten panos uusien jäsenten rekrytoinnissa on entisestään korostunut.