Työnantajapuolen
keskusjärjestöjen Palvelutyönantajien (PT) ja Teollisuuden ja Työnantajien (TT)
yhdistyttyä Elinkeinoelämän keskusliitoksi (EK) palkansaajapuolellakin on yhä
avoimemmin ryhdytty keskustelemaan siitä, pitäisikö meidänkin tiivistää rivejämme.
Asiaa on perusteltu myös sillä, että elinkeinorakenne on muuttunut ja toimintoja
yksityistetty, jolloin liittorajojen hämärtyminen on johtanut kilpailuun jäsenistä.
Liittojen jäsenmäärätkään eivät ole kasvaneet siinä suhteessa kuin uusia nuoria
työntekijöitä on tullut työmarkkinoille.
Johtopäätöksiä on jo tehty. Liittoja on yhdistynyt ja uusista liittofuusioista
keskustellaan. Myös keskusjärjestöjen yhdistäminen on ollut esillä. Satunnaiset
liittojen tai keskusjärjestöjen yhdistymiset eivät kuitenkaan riitä, sillä
tilkkutäkkimäisellä yhdistymisellä ilman sisällöllisiä muutoksia ei paranneta
edunvalvontaa. Ratkaisut on tehtävä asia- eikä organisaatiokeskeisesti. Keskustelun
lähtökohtana ei saa olla liittojen tai keskusjärjestöjen yhdistyminen sinänsä vaan
se, miten ay-liike saadaan organisoitua siten, että se parhaalla mahdollisella tavalla
edistää jäsenten edunvalvontaa.
Paras mahdollinen edunvalvonta voidaan turvata vain, jos kaikki liitot ja
keskusjärjestöt kokoontuvat yhdessä ennakkoluulottomasti pohtimaan asiaa.
Lähtökohtana keskusteluissa pitäisi olla työehtosopimukset ja alakohtaisuus.
Edunvalvonta on organisoitava elinkeinorakenteen mukaisiksi luonteviksi ja
tarkoituksenmukaisiksi kokonaisuuksiksi. Järkevin lähtökohta on tällöin se, että
kunkin alan edunvalvonta keskitetään samaan liittoon. Käytännössä tämä tarkoittaa
sitä, että kaikkien saman alan työntekijöiden pitää kuulua samaan liittoon. Liittoja
pilkottaisiin ja osia yhdistettäisiin uusiksi kokonaisuuksiksi. Niillä
koulutuspohjaisilla ammattiliitoilla, joilla ei ole omia työehtosopimuksia, olisi
mahdollisuus keskittyä koulutuspolitiikkaan ja oman koulutusalansa asioihin
vaikuttamiseen. Yhdessä pitää sopia myös siitä, että jäsenet ohjataan siihen
liittoon, joka tekee alalle työehtosopimuksen. Mahdollisia kilpailutilanteita varten
pitää sopia menettelytavoista, joilla riidat ratkaistaan. Kaikkien liittojen on myös
sitouduttava noudattamaan yhteisesti sovittuja pelisääntöjä.
Edellä hahmoteltu edunvalvonnan keskittäminen johtaisi ennemmin tai myöhemmin
tarpeeseen yhdistää ja ajanmukaistaa työehtosopimuksia. En pidä tällaista kehitystä
kielteisenä. Samassa työpaikassa noudatettavien työehtosopimusten vertaileminen tulee
joka tapauksessa lähiaikoina ajankohtaiseksi mm. sen takia, että tasa-arvolaki lähtee
siitä, ettei erilaisia työsuhteen ehtoja voi perustella yksinomaan erisisältöisillä
työehtosopimuksilla. Työehtosopimusten yhdistäminen ja ajanmukaistaminen turvaisi myös
paremmin monen sellaisen jäsenen edut, joka nyt on järjestäytynyt koulutuspohjan
mukaisesti alalle, jossa muu kuin hänen oma liittonsa tekee työehtosopimuksen.
Liittojen uudelleen järjestelyn jälkeen on keskusjärjestöjen vuoro. Yhdistymisen
pitää myös keskusjärjestöjen osalta olla asiakeskeistä. Jo nyt tehdään paljon
yhteistyötä mutta myös päällekkäistä työtä. Istutaan samoissa työryhmissä ja
komiteoissa, joissa esitetään samoja tavoitteita. Keskusjärjestöt antavat myös
yhteisiä lausuntoja sekä järjestävät yhteisiä seminaareja ja koulutusta. Monet
yhteiskunnalliset linjauksetkin ovat enemmän tai vähemmän samanlaisia.
Näitä asioita pitää ruveta miettimään ennen kuin työnantajapuoli aloittaa
keskustelun työehtosopimusten yhdistämisestä. Meidän tehtävämme on turvata
vähimmäispalkat, muut vähimmäistyöehdot ja se, että luottamusmies,
työsuojeluvaltuutettu ja liitto auttavat ja tukevat jäseniään.
Kirjoittaja on
SAK:n työympäristöosaston
lakimies