vane.jpg (302 bytes)

kol.jpg (3306 bytes)

Anu-Tuija Lehto, SAK:n lakimies

Anu-Tuija Lehto

Ay-liike täysremonttiin

vi-ne-pi.gif (120 bytes)  Työnantajapuolen keskusjärjestöjen Palvelutyönantajien (PT) ja Teollisuuden ja Työnantajien (TT) yhdistyttyä Elinkeinoelämän keskusliitoksi (EK) palkansaajapuolellakin on yhä avoimemmin ryhdytty keskustelemaan siitä, pitäisikö meidänkin tiivistää rivejämme. Asiaa on perusteltu myös sillä, että elinkeinorakenne on muuttunut ja toimintoja yksityistetty, jolloin liittorajojen hämärtyminen on johtanut kilpailuun jäsenistä. Liittojen jäsenmäärätkään eivät ole kasvaneet siinä suhteessa kuin uusia nuoria työntekijöitä on tullut työmarkkinoille.

Johtopäätöksiä on jo tehty. Liittoja on yhdistynyt ja uusista liittofuusioista keskustellaan. Myös keskusjärjestöjen yhdistäminen on ollut esillä. Satunnaiset liittojen tai keskusjärjestöjen yhdistymiset eivät kuitenkaan riitä, sillä tilkkutäkkimäisellä yhdistymisellä ilman sisällöllisiä muutoksia ei paranneta edunvalvontaa. Ratkaisut on tehtävä asia- eikä organisaatiokeskeisesti. Keskustelun lähtökohtana ei saa olla liittojen tai keskusjärjestöjen yhdistyminen sinänsä vaan se, miten ay-liike saadaan organisoitua siten, että se parhaalla mahdollisella tavalla edistää jäsenten edunvalvontaa.

Paras mahdollinen edunvalvonta voidaan turvata vain, jos kaikki liitot ja keskusjärjestöt kokoontuvat yhdessä ennakkoluulottomasti pohtimaan asiaa. Lähtökohtana keskusteluissa pitäisi olla työehtosopimukset ja alakohtaisuus. Edunvalvonta on organisoitava elinkeinorakenteen mukaisiksi luonteviksi ja tarkoituksenmukaisiksi kokonaisuuksiksi. Järkevin lähtökohta on tällöin se, että kunkin alan edunvalvonta keskitetään samaan liittoon. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kaikkien saman alan työntekijöiden pitää kuulua samaan liittoon. Liittoja pilkottaisiin ja osia yhdistettäisiin uusiksi kokonaisuuksiksi. Niillä koulutuspohjaisilla ammattiliitoilla, joilla ei ole omia työehtosopimuksia, olisi mahdollisuus keskittyä koulutuspolitiikkaan ja oman koulutusalansa asioihin vaikuttamiseen. Yhdessä pitää sopia myös siitä, että jäsenet ohjataan siihen liittoon, joka tekee alalle työehtosopimuksen. Mahdollisia kilpailutilanteita varten pitää sopia menettelytavoista, joilla riidat ratkaistaan. Kaikkien liittojen on myös sitouduttava noudattamaan yhteisesti sovittuja pelisääntöjä.

Edellä hahmoteltu edunvalvonnan keskittäminen johtaisi ennemmin tai myöhemmin tarpeeseen yhdistää ja ajanmukaistaa työehtosopimuksia. En pidä tällaista kehitystä kielteisenä. Samassa työpaikassa noudatettavien työehtosopimusten vertaileminen tulee joka tapauksessa lähiaikoina ajankohtaiseksi mm. sen takia, että tasa-arvolaki lähtee siitä, ettei erilaisia työsuhteen ehtoja voi perustella yksinomaan erisisältöisillä työehtosopimuksilla. Työehtosopimusten yhdistäminen ja ajanmukaistaminen turvaisi myös paremmin monen sellaisen jäsenen edut, joka nyt on järjestäytynyt koulutuspohjan mukaisesti alalle, jossa muu kuin hänen oma liittonsa tekee työehtosopimuksen.

Liittojen uudelleen järjestelyn jälkeen on keskusjärjestöjen vuoro. Yhdistymisen pitää myös keskusjärjestöjen osalta olla asiakeskeistä. Jo nyt tehdään paljon yhteistyötä mutta myös päällekkäistä työtä. Istutaan samoissa työryhmissä ja komiteoissa, joissa esitetään samoja tavoitteita. Keskusjärjestöt antavat myös yhteisiä lausuntoja sekä järjestävät yhteisiä seminaareja ja koulutusta. Monet yhteiskunnalliset linjauksetkin ovat enemmän tai vähemmän samanlaisia.

Näitä asioita pitää ruveta miettimään ennen kuin työnantajapuoli aloittaa keskustelun työehtosopimusten yhdistämisestä. Meidän tehtävämme on turvata vähimmäispalkat, muut vähimmäistyöehdot ja se, että luottamusmies, työsuojeluvaltuutettu ja liitto auttavat ja tukevat jäseniään.

Kirjoittaja on
SAK:n työympäristöosaston
lakimies

Palkkatyöläinen 4.10.2005 nro 8/05

hava500.jpg (350 bytes)

Palkkatyöläisen etusivullealkuun

ne339999.gif (51 bytes)