Kollektiivisen säätelyn purkautuminen, työaikojen erilaistuminen sekä työajan ja oman ajan rajan haurastuminen ovat jälkiteollisen työajan erityispiirteitä. Anttilan mukaan toive lisääntyvästä vapaa-ajasta on vaihtunut huoleen työajan pitenemisestä.

Työajassa tapahtui 1990-luvulla useita suuria muutoksia. Erilaiset joustot ja vuosityöajan käyttö yleistyivät. Työn muodossa ja sisällössä tapahtuneet muutokset vaikuttivat radikaalisti työaikaan.

Työviikon pituus on Suomessa keskimäärin 35–40 tuntia niin naisilla kuin miehilläkin. Yhä useampi tekee työtä pätkissä, palkallisen tuloille tai sen alle jäävänä yksinyrittäjänä tai freelancerina. Kasvava joukko ihmisiä kokoaa työpäivänsä parista eri pestistä.

Tietotyössä palkaton ylityö on hyvin tavallista. Esimerkiksi ekonomit tekevät kahdeksan tunnin työajalla mitaten kuusipäiväistä työviikkoa. Kovasti rummutettu etätyö ei ole saanut tuulta alleen, vaikka olisi monelle mahdollista niin tekniikan kuin työnkin puolesta.

Anttilan mukaan työaikaa on totuttu mittaamaan määrällisen kautta. Samalla unohdetaan, että ajalla on myös sosiaalisia laatuja, sillä elämän rutiinit ja rytmi määräytyvät työaikojen mukaan.

Kahdeksan tunnin päivätyö on vahva kulttuurinen normi. Siirtyminen siitä kohti monimuotoisempia ja epäsäännöllisempiä työaikoja on työntekijälle useimmiten epämukavaa ja arkipäivän käytäntöjen jäsentymisen kannalta hankalaa.

Työajan lyhentäminen ja työn jakaminen nousivat 1990-luvulla vilkkaan keskustelun kohteeksi. Todellisuudessa työajan lyhenemisen trendi päättyi jakamisesta puhumattakaan.

Into lopahti kokeiluun

Timo Anttila väitteli työaikamalleista Jyväskylän yliopistossa tammikuun lopussa. Tutkimusaineistona oli 10 teollisuuslaitosta ja 18 kuntaa, jotka osallistuivat 1990-luvulla 6+6 tunnin työaikakokeiluun.

Prof. Paavo Seppänen ideoi 6+6-mallin 1967. Ideana on tehdä työtä humaanimmaksi samalla kun koneita, laitteita ja tiloja voidaan käyttää tehokkaasti.

– Kokeilussa lähdettiin yritysten tarpeista. Suurin osa yrityksistä halusi tehostaa tuotantoaan, sillä kysyntä oli hyvä. Osa yrityksistä sinnitteli ratkaisulla talouskriisin yli, Anttila kertoo.

Kuusituntisessa työajan kaikki keskeiset elementit eli työajan pituus, ajoitus ja tempo muuttuvat. Suurin osa kokeilijoista kertoi jaksavansa kuuden tunnin vuoroa paremmin.

– Tiukemman tahdin seurauksena sosiaaliset kontaktit työpaikoilla vähenivät. Työntekijät eivät kuitenkaan olisi halunneet siirtyä takaisin kahdeksan tunnin päivään, Anttila kertoo.

Kuuden tunnin vuoroilla pystyttiin purkamaan tehokkaasti tuotannon pullonkauloja. Tuotantokustannukset yksikköä kohti säilyivät ennallaan jopa niissä yrityksissä, joissa palkkoja ei leikattu lainkaan. Ihmeen selittävät ylitöiden päättyminen sekä työn tiivistymisen ja investointien tehokkaan käytön vanavedessä kasvanut tuottavuus.

Kipupisteeksi osoittautui puolilta päivin alkava työvuoro. Osa kokeilijoista oppi ottamaan aamun vapaan omakseen, mutta isolta joukolta aamu meni töihin lähtöä odotellessa pilalle.

Kunnat palkkasivat "vääriä" ihmisiä

Kunnissa kokeilut ajoittuvat vuosiin 1997–98. Osa työntekijöistä teki kuuden tunnin työvuoroja, osa nelipäiväistä työviikkoa ja osa tiivisti työajan kolmeen viikkoon kuukaudessa. Rinnalle palkattiin työttömiä työnhakijoita.

Valtio helpotti kuntia maksamalla puolet työllistettyjen palkkakustannuksista. Kokeiluihin osallistui 1 300 työntekijää, ja niihin työllistettiin 580 henkilöä. Valtaosa kokeiluista tehtiin sosiaali- ja terveyspalveluissa.

Anttilan mukaan kokeilu vaikutti myönteisesti työssä jaksamiseen sekä työn ja perhe-elämän yhteensovittamiseen. Tavoite työllistää pitkäaikaistyöttömiä meni mönkään, sillä kunnat palkkasivat tuttuja sijaisia. Ilmiö on tuttu myös vuorotteluvapaassa.

Työaikakokeilu onnistui tutkijan mukaan hyvin arvosanoin. Merkittävä tekijä onnistumiselle oli, että pelisäännöistä sovittiin paikallisesti ja että kuuden tunnin työpäivään siirtyminen oli vapaaehtoista.

Aikakontrollista vaikea luopua

Teollinen aikakuri on Anttilan mukaan kääntymässä päälaelleen. Pitkälle koulutetut asiantuntijat tekivät aikaisemmin säntillistä työpäivää. Nykyään he painavat kaikkien pisintä työpäivää. Työaikapaine eli kiire ja tekemättömät työt kyykyttävät eniten korkeakoulutettuja.

– Myös he toivovat, että saisivat tehdä normaalia työpäivää, Anttila sanoo.

Aikakurin mureneminen luo pohjaa autonomiselle työajalle. Sen lähtökohtana on, että ihmiset määrittävät työaikansa itse. Ideana voisi olla, että työntekijät oppisivat laittamaan aikaa pankkiin.

– Onko kontrolli oikeasti työntekijällä vai työnantajalla onkin sitten iso kysymys. Monet yritykset haluavat pitää kiinni kontrollista, vaikka paljon puhutaan siitä, että työpaikalla olo ei ratkaise, vaan se mitä siellä tehdään, Anttila sanoo.

Tuottavuuserot voivat olla kymmenkertaisia eri ihmisten välillä. Työtä kellotetaan käytännössä siten, että hyvää asiantuntijaa käytetään enemmän ja enemmän.

Työaikaa ollaan rukkaamassa kohti yhteiskuntaa, jossa työtä tehdään kellon ympäri kaikkina viikon päivinä.

Työaikatutkijoiden mukaan uhkana on, että aina auki oleva yhteiskunta rikkoo ihmisten biologisen rytmin ja sosiaaliset suhteet.

Tavaraa ei enää tehdä varastoon. Puskurina ovat työntekijät, sillä kysynnän vaihteluun varaudutaan vuosityöajalla ja määräaikaisella työllä.

– Palkaton ylityö on työnantajalle aikamoinen etu, Anttila sanoo.

Irene Pakkanen

– Työehtosopimuksen mukaisen iltalisät voi ottaa rahana tai vapaana. Lisäksi iltatyöstä maksetaan henkilökohtaista palkanlisää, yksikön johtaja Simo Oksanen kertoo.

Perinteisestä virka-ajasta poikettiin kaksi vuotta sitten. Alun perin siihen sysäsi tilan puute. Kylkiäisinä on saatu työrauhaa ja pystytty tarjoamaan myös ilta-aikoja asiakkaille.

– Työntekijät ehdottivat itse, että saisimme kaksi ihmistä samaan huoneeseen, jos toinen tekee aamua ja toinen iltaa. Jatko on kiinni ihmisten halusta ja elämäntilanteesta. Jos joku haluaa lopettaa vuorotyön, niin tapahtuu, Oksanen sanoo.

Sosiaali- ja terveyspalveluihin on tulossa lisää porrastuksia, sillä etuuskäsittelyä on tarkoitus ensi kesänä tehdä myös iltatyönä. Virastojen aukioloaikoja ei muuteta, sillä aluksi kyse on paperitöistä.

Oksasen mukaan porrastettu työaika on hyvin haavoittuvainen, jos vuorotyötä tekee vain muutama työntekijä. Velkaneuvonnassa on oltava turvallisuussyistä aina kaksi työntekijää. Jos toinen on pois, järjestelmä haavoittuu saman tien.

Oksasen mielestä sellaista joustoa, että ihmiset kasvattaisivat liukumaa oman elämäntilanteensa mukaan, saisi olla enemmän.

– Esimerkiksi kaamosaikaan joku tulisi vaikka klo 11:een ja jatkaisi illasta pitempään. Joustoilla lisätään hyvinvointia, parannetaan asiakaspalvelua ja tilasäästöjen kautta voidaan palkata lisää henkilöstöä.

Talous- ja velkaneuvonta palvelee 19 kuntaa Keski-Suomen alueella. Tyypillisin asiakas on luottokorttiostoksilla humaltunut ja lukuisten laskujensa kanssa pulaan joutunut kuluttaja.

– Ennen säästettiin. Nyt ostetaan ja maksetaan luotolla jälkeenpäin. Meiltä kysytään neuvoa myös etukäteen. Esimerkiksi asuntoa ostavat haluavat vertailla pankin ja meidän laskelmia keskenään. Meiltä saa usein erilaiset lukemat, Oksanen sanoo.

Iltavuorot selkeyttävät työtä

Velkaneuvojat Seija Ikäheimo ja Kirsti Kantola ottivat itselleen omaa aikaa lähtemällä vuorotyöhön.

– Vapaat aamut ja päivät viehättivät. Meillä päivät ovat aikamoista hulabaloota; puhelimet soivat ja asiakkaita käy. Illalla voi käsitellä hakemuksia rauhassa. Parasta on, kun saa hoidetuksi asiakkaan asiat loppuun saakka, Kantola sanoo.

– Päivävuoron päälle olo on paljon kaoottisempi. Palaudun illasta paljon nopeammin, Ikäheimo vertaa.

Iltavuoroon tulo ei kaikerra aamupäivällä kummankaan mielessä.

– Iltavuoro alkaa tarpeeksi myöhään. On ihanaa mennä päivällä vaikka hiihtämään, Kantola sanoo.

Illalla tehtävässä asiakastyössä on hyvät ja huonot puolensa.

– Asiakas saattaa jumittua kertomaan koko elämäntarinansa. Toisaalta meidän on saatava asiakkaan elämästään ja taustasta paljon tietoa, eli yhdellä istumalla saadaan sitten kaikki tarpeellinen, Ikäheimo kuvaa.

– Vuorotyössä voin järjestellä töitä paremmin. Soittopyynnöt hoidan aamuviikolla, samoin sähköpostit. Viimeisen asiakkaan jälkeen voin syventyä töihin kaikessa rauhassa. Iltavuoro menee välillä niin nopeasti, etten malttaisi lähteä pois, Kantola sanoo.