Uusi EU-sanansaattaja Reijo Kemppinen, 47, pitää kymmentä vuotta unionissa hyvin lyhyenä aikana.

– EU on vielä uutta, me olemme vähän kuin kepin nokassa. Koko asiaa ei ole vielä hyväksytty osaksi meitä.

Edellisessä elämässään toimittajana, lehdistöneuvoksena ja komission päätiedottajana puurtaneen Kemppisen päivät ovat olleet täynnä palavereita, matkoja ja tiedottamista. Uudessa tehtävässä komission Suomen edustuston päällikkönä Kemppisen päivät ovat edelleen täynnä palavereita, matkoja ja tiedottamista. Ja puheita ja esiintymisiä.

Kokemukset Brysselin vuosilta ovat arvokasta pääomaa Pohjoisesplanadin toimiston päällikölle, jonka pitäisi saada meidät jo paremmin sinuiksi EU:n kanssa.

Tiedossahan on, että unioni mielletään näillä leveyksillä yhä etäiseksi, se on byrokraattinen ja elää omaa elämäänsä irrallaan arkitodellisuudesta.

– Kun suomalaiset päättivät liittyä EU:hun lokakuussa 1994, silloin liityttiin jonnekin, minne haluttiin kuulua. Mutta samalla haluttiin tehdä pesäero menneeseen. Tässä katsannossa Suomi teki hyvin poliittisen päätöksen, poliittisemman kuin koskaan aikaisemmin.

– Tässä on sitten käynyt niin, että asia on jäänyt elämään poliittisena projektina ja institutionaalisena ratkaisuna, sanoo Kemppinen. Ikään kuin se olisi jatkuva projekti tai projektiharjoitus. Me olemme toitottaneet Amsterdamin ja Maastrichtin sopimuksia, laajentumista, ulko- ja turvallisuuspolitiikan kehittämistä, yhteistä rahaa ja perustuslaillista sopimusta. Me puhumme koko ajan uusista hankkeista, emmekä siitä, mitä EU tuottaa meidän elämäämme.

Brysselin kirjeenvaihtajat uutisoivat EU:n lainsäädäntöä, vaikka tiedetäänkin, että kestää kolme vuotta, ennen kuin laki tulee voimaan missään. Sen jälkeen kestää vielä pari vuotta, kun se alkaa vaikuttaa meidän elämäämme.

Myös pelin politiikasta on Kemppisen mukaan tullut EU-uutisointia hallitseva piirre. Se vieraannuttaa ihmisiä, eivät he ole poliittisesta pelistä kiinnostuneita. Syy on kuitenkin järjestelmän.

EU:n rooli selkeäksi

EU-lain säätämisestä siihen, kun se alkaa vaikuttaa meidän elämässämme, kestää paljon kauemmin kuin muisti kantaa. Kemppinen sanookin, että näiden asioiden välille tulisi rakentaa silta. Kun Suomessa noin kolmen vuoden viipeellä sovelletaan EU-säädöstä, niin uutisoinnissa pitäisi saada näkyviin lain alkuperä.

Esimerkkinä onnistuneesta tiedottamisesta Kemppinen pitää helmikuun puolivälissä päätettyä lentomatkustajien korvausten parantumista. Asiasta oli päätetty Brysselissä paljon aikaisemmin, mutta tällä kertaa Suomessa tiedottamista ei hoitanutkaan komissio yksin, vaan se tehtiin yhdessä kansallisten toimijoiden, ilmailulaitoksen ja lentoyhtiöiden kanssa. Samalla meni läpi myös se, että aloite oli tullut EU:n komissiolta.

Toinen asia, johon Kemppinen toivoisi parannusta olisi se, että poliitikkojen luetellessa äänestäjille omia saavutuksiaan, he muistaisivat mainita kuinka suuri osa niistä on lähtenyt liikkeelle komission esityksestä.

Vuori Muhammedin luokse

Kemppiseltä kuluu vielä yksi päivä viikossa Brysselissä. Hän on mukana viestinnästä vastaavan komissaarin Margot Wallströmin asettamassa työryhmässä, joka laatii EU:n viestintästrategiaa kesäkuun huippukokoukseen.

Työ on vielä pahasti kesken, mutta työryhmä tullee esittämään komission tiedotukseen remonttia.

– Poliittinen viesti komissiossa on kulkenut niin, että ylhäällä määritellään sanoma, joka sitten ohjataan kaikille samalla tavalla. Ja näin Euroopan on tarkoitus muuttua paremmaksi!

Tosiasiat olisi Kemppisen mukaan tunnustettava. Tärkein niistä on journalismissakin tuttu periaate, että ihmisille on puhuttava heidän omalla kielellään. Heille on puhuttava niin, että he ymmärtävät ja sellaisia välineitä käyttäen, joista he muutenkin saavat tietonsa. Tiedottamisesta puhuminen on EU:ssa melko uusi asia. Nyt on ymmärretty, että vanhallaan se ei vain toimi.

– Ennen sanottiin, että kansa pitää viedä lähemmäs Euroopan unionia. Nyt ollaan sitä mieltä, että unioni pitää viedä lähemmäs kansaa. Vuori on tuotava Muhammedin luokse.

Hilkka Jukarainen

Kymmenessä vuodessa Euroopan poliittisella kartalla väri on vaihtunut. Hallitukset ovat vähitellen muuttuneet vasemmistolaisemmista oikeistolaisiksi. Kansalliset poliittiset muutokset tuntuvat myös EU:ssa. Euroopan parlamentissa voimasuhteet kääntyivät vuoden 1999 vaaleissa oikeiston eduksi, ja linja vahvistui viime vuoden vaaleissa. Uudesta linjasta on jo saatu tuta myös komissiossa.

Poliittinen ympäristö antoi aikanaan Riitta Myllerin mielestä hyvät lähtökohdat rakentaa kansalaisten Eurooppaa. Brysseliin ja Strasbourgiin mentiin osallistumaan sosiaaliseen projektiin.

EU:n kilpailukykystrategiakin rakennettiin v. 2000 Lissabonissa tasapainoisesti kolmen pilarin varaan, talouden, työllisyyden ja sosiaaliasioiden sekä ympäristön varaan.

Riitta Myller sanookin, että Lissabonin strategiasta päästiin sopuun silloisen poliittisen ympäristön ansiosta: suurin osa Euroopan hallituksista oli sos.dem.enemmistöisiä tai niissä olivat enemmistönä vasemmistolaiset ja keskustapuolueet.

Lissabonin strategian puolimatkankrouvissa komissio on joutunut myöntämään epäonnistuneensa mm. uusien työpaikkojen luomisessa. Korjausliikkeeksi uusi komissio on asettamassa nyt ykköseksi kilpailukyvyn, mikä Riitta Myllerin mielestä uhkaa pahasti sosiaalisen Euroopan kehittämistä.

Hän onkin pahoillaan siitä, että vaikka Euroopan parlamentilla onkin jo sananvalta lähes kaikissa EU-asioissa, niin kansalaiset eivät aina ymmärrä asioiden yhteyttä.

– Päätöksiä ei tehdä kenenkään pään ylitse. EU:ssakin ne tehdään siinä prosessissa, jonka alkupäässä yksittäinen ihminen äänestää vaaleissa, kansallisissa vaaleissa ja eurooppalaisissa vaaleissa, hän teroittaa.

Ajankohtaisena ja työpaikoillakin tulevaisuudessa tuntuvavana asiana Euroopan parlamentin ympäristöasian valiokunnassa on käsittelyssä kemikaaliasetus. Valiokunnan jäsen Riitta Myller arvelee, että asetus valmistuisi noin puolentoista vuoden kuluttua. Käytännössä työ edellyttää 30 000 kemikaalin rekisteröimistä ja analyysiä. Ymmärrettävästikään yritykset eivät ole kovin innostuneita uusista kustannuksista.

– Tässä on pienoiskoossa kolmen pilarin rakennelma, johon Lissaboninkin strategia alun perin perustui. Jos suunnataan voimavaroja uusien ja ihmisten ja ympäristön kannalta turvallisempien tuotteiden kehittämiseen, niin samallahan luodaan myös kilpailuetua maailman markkinoilla. Tämä tahtoo lyhyemmän tähtäimen voitontavoittelussa vähän unohtua, Riitta Myller sanoo.

Hilkka Jukarainen

Samaisena vuonna astui remmiin uusi pääsihteeri Emilio Gabaglio, jonka 12-vuotisella pääsihteerikaudella ay-liike vakiinnutti asemansa eurooppalaisena vaikuttajana ja neuvottelukumppanina. Gabaglion kaudella solmittiin neljä yleiseurooppalaista puitesopimusta ja saavutettiin lainsäädännössä läpimurto yritysneuvostoja koskevalla, ns. EWC-direktiivillä.

2000-luvun merkittävin läpimurto on ollut sosiaalisten oikeuksien saaminen osaksi perustuslaillista sopimusta.

Järjestöpoliittisena murroksia olivat Keski- ja Itä-Euroopan uusien ja uudistuneiden ay-liikkeiden tulo EAY:n jäseniksi. Myöhemmin jäseniksi tulivat vielä aikaisemmin kommunistisiin puolueisiin sitoutuneet ay-järjestöt Portugalista ja Ranskasta.

V. 1973 perustettu EAY onkin tällä hetkellä Jääskeläisen mukaan niin edustava omalla alallaan kuin se voi olla. Ainoa merkittävä järjestö sen ulkopuolella on Puolan toinen keskusjärjestö OPZZ.

Lissabonin strategian puolimatkankrouvissa uuden komission puheenjohtaja Jose Manuel Durao Barroso on esittänyt talousuudistusohjelman painopisteeksi kilpailukykyä sosiaalisen mallin kehittämisen ja ympäristöuudistusten sijaan.

Jääskeläisen mukaan EAY ei ole häviämässä taisteluaan sosiaalisen ulottuvuuden puolesta. Riski on olemassa, mutta pessimismiin ei ole syytä vajota. EAY onkin jälleen mobilisoimassa joukkonsa suureen mielenosoitukseen Brysseliin maaliskuun puolivälissä. Parhaimmillaan niihin on osallistunut lähes 100 000 ay-aktiivia.

Lissabonin talousuudistusohjelmaa on seurattu jo kahdessa työryhmässä, joita on vetänyt Hollannin entinen pääministeri ja EAY:n entinen puheenjohtaja Wim Kok. Jääskeläinen luottaa työryhmään, jonka jäsen Nokian johtaja Veli Sundbäck on julkisesti korostanut, että eurooppalainen hyvinvointimalli on säilytettävä.

Jääskeläisen mukaan Barroson ja komission näkemystä siitä, että talousuudistusohjelmassa on asetettava laaja kirjo asioita tärkeysjärjestykseen ja siinä ykköseksi kilpailukyky, ei voida pitää amerikkalaisen uusliberalismin avauksena.

Kokin työryhmän raportissa painotetaan, että talousuudistuksen täytyy tapahtua työmarkkinaosapuolia konsultoiden. Barrosolla tuskin on kanttia tai halua lähteä romuttamaan neuvottelurakenteita.

HJ