Olipa jäänyt vanhalta väeltä kesämökki. Ei mitään huvilaa, vaan sellainen vain suloisimman suven sateensuoja, jonka ulkoseinälle ripustetaan kalaverkot, sisäseinälle painokuva, jossa enkeli saattelee lapsosia maan korvessa. Vesi tulee, jos sanko kulkee, valoa elokuun iltaan saa kynttilöistä, takka on parhaimmillaan käristemakkaran savustuksessa.

Sen verran arvokkaalta perintö kumminkin tuntuu, että vakuutus tulee otettua. Totta kai Kansa-yhtiöstä, niin että aikaahan siitä jo on. Ehtojen mukaan korvausta saisi reilusti, jos tuli tuhoaisi mökkerön tai ilkivaltainen kulkija sattuisi juovuspäissään nojailemaan nurkat nurin.

Kansalle kävi niin kuin kävi, ja tämäkin sopimus siirtyi muun vakuutuskannan mukana uuteen hoitoon. Maksulappuja tuli katkoksitta, mistä saattoi päätellä, että käsittelyhän on asiantuntevaa ja turha aukoton.

Ilolla maksettiin, ja kun katto korjattiin vedenpitäväksi, muutoksesta ilmoitettiin oitis, kuten sopimuksen ehdoissa kovasti korostetaan.

Sehän on selvää, ettei sovi ensin hoitaa velvoitteitaan vanhan rötiskön taksojen mukaan ja sitten vahingon sattuessa vaatia korvausta parhaan luokan peltikatteesta, jota on mainostettu televisiossakin.

Rauhaisaa oli silloin elo koko pitkän talven. Mökkerö odotteli kuin herran kukkarossa.

Sattuipa sitten niin surkeasti, että tarinamme pölvästi tuli tehneeksi sen, mitä hänen totta ihmeessä olisi pitänyt tehdä jo ajat sitten.

Hän luki paperit.

Turha puolustella. Pöljä mikä pöljä. Maksulappusten lisäksi oli toki tullut papereita, joissa selvitettiin tarkkaankin, mitä ei korvata ja mitä ehkä kumminkin.

Kattavaa ja kallista turvaa olivat nauttineet muun muassa rakennuksen sähkölaitteet ja vesijohdot.

Sähkölaitteet ja vesijohdot! Eihän mökissä sellaisia ollut. Ja se oli kyllä vakuutusyhtiönkin tiedossa.

Ei kun selvittämään.

Tunnustaa täytyy, että vakuutusyhtiön toimitiloissa kohtsillään käydyn keskustelun osapuolista yhtiön edustajan käytös oli moitteetonta ja puhetapa asiallinen.

Oli kehitetty vakuutustuote, hän selitti. Oli kääräisty paketti. Jos halusit turvaa murtomiehiä vastaan, sait saman tien, pyytämättäkin, vakuutuksen myös sähkölaitteille ja vesijohdoille.

Mutta kun ei ole piuhanpätkää, ei hanaa minkäänlaista! Ei ole koskaan ollutkaan.

Ei vaikuta asiaan. Murron varalle on vakuutus, ja se on irroittamaton osa pakettia se.

Eikö vorolta saa turvaa ihan erikseen?

Ei saa, kun on tämä paketti. Jos on murtovakuutus, on muukin, ja hinnoittelu paketin mukaan. Ja maksun suorittaessaanhan asiakas hyväksyy muuttuneetkin ehdot, eikö vaan.

Rupattelu päätyi siihen, että mökkiparalle jäi vain palovakuutus ja maksusta putosi pois yksi numero. Sitä ei ole hirvinnyt laskea, tuliko maksettua montakin tuhatta olemattoman turvasta.

Lohduksi jäi, että onneksi ei mitään ehtinyt sattua. Olisivat vielä raunioita kaiveltuaan syyttäneet vakuutuspetoksen yrityksestä.

Niin että terve menoa vaan kaikki varkaat, ryövärit, sorkkarautasorjoset ja muu alan väki haeskelemaan sieltä jostain niitä täysin turvattomia mutta vakuutusmaksujen mukaan perin arvokkaita sähkölaitteita ja vesijohtoja. Onnea yritykselle.

Nyt maksulaput tulevat taas uudelta lähettäjältä, vakuutuskenttähän ikään kuin elää. Ja nyt postinsa jopa lukee, niin että vakuutusasioiden pitäisi olla osittain omassakin hallinnassa.

Sekin seuraus revohkasta oli, että tätä paketoimista tulee tarkanneeksi ihan noin yleisenä ilmiönä.

Tarvitaanpa uusi roiskeläppä auton etupyörän koteloon. Yksi vain. Ei onnistu merkkiliikkeessä. On ostettava toinenkin, koska roiskeläpät myydään vain kahden paketissa. Kaksi etupyörien läppää tai kaksi takapyörien läppää.

Miksi näin? Mikä pidättelee? Moinenhan vasta kaksinkertaistaa myynnin. Tehdään paketti kaikista neljästä. Sanotaan, että se on sarja, eikä sarjaa voi särkeä.

Lakkaapa toimimasta vemputin mikä tahansa. Ei kun korjaamoon. Ammatti-ihminen löytää vian helposti. Viipotin on rikki. Se on pieni ja halpa osa, mutta tietenkään sitä ei saa erikseen. On otettava koko jylkytinlohko.