Vaikka metsä-
työnantajat
jo ennen vappua torjuivat kaikenlaiset tupot, niin vielä ei
ole Nokelaisen
mukaan hanskoja heitetty tiskiin.
Tosin asetelmat
ovat vaikeat.

– Metsäteollisuuden jyrinä on aiheuttanut ukkosta uudessa Elinkeinoelämän Keskusliitossakin, jota metsäteollisuuden pomot näyttävät voimakkaasti ohjaavan.

Tätä metsän kumua Nokelainen kuuntelee siinä mielessä huolestuneena, että StoraEnson suurpäälliköiden käskytys paikallistasolle on käynyt viime vuosina yhä vain topakammaksi.

Nokelainen ihmetteleekin työnantajien hinkua paikalliseen sopimiseen, kun se ei kuitenkaan halua neuvotella asioista. Paikallisista neuvotteluista on tullut sanelupolitiikkaa. Paikallinen sopiminen edellyttää Nokelaisen mukaan aitoja neuvotteluja. Monilla aloilla se edellyttää kattavampaa luottamusmiesverkostoa ja luottamusmiesten aseman parantamista.

– Tuli tupo tai ei, se ei ole Paperiliitolle ongelma. Omat tärkeät asiat pyritään saamaan sopimukseen, tehtiin se millä tasolla tahansa. Muutosturvan kehittäminen on meille tärkeä ja se nousee päällimmäiseksi aiheeksi vaikka sovittaisiin liittotasolla.

Ihan tupon autuuteen Nokelaisen Ilkka ei oikein usko. Hän toteaa, ettei tarvitse kuin vähän vilkaista peruutuspeilistä, niin näkee, että työnantajat eivät ole toteuttaneet osuuttaan työllisyystupoista. Luottamus on päässyt vakavasti horjumaan.

Osinkoja ja säästöjä

– Vaikka StoraEnsokin on sukeltanut ja kustannussäästöistä neuvotellaan, niin omistajille on maksettu entisensuuruista osinkoa viime vuodet. Omistajien ei tarvitse luopua mistään, vaikka meilläkin on käyty vuoden aikana henkilöstön vähentämisneuvotteluja.

Kaukopäässä kuten muuallakin paperiteollisuudessa henkilöstökustannusten osuus on vajaat kymmenen prosenttia kustannuksista. Väkeä on noin 1 200 ja kun pitää säästää 40 työntekijää, niin autuaat ajathan siinä yritykselle koittavat!

Tässä ei Nokelaisen mukaan ole kysymys isoista rahoista, mutta viime vuosien neuvottelut ovat jättäneet arpia työyhteisöön. Työt eivät ole vähentyneet ja teho on revitty työntekijöiden selkänahasta. Väen vähyyden vuoksi on teetetty laittomasti hätätöitäkin ja meno tässä suhteessa näyttää jatkuvan.

– En ymmärrä miksi Kaukopään, jonka tuotteiden menekki on melko tasaista, työntekijöiden pitää maksaa StoraEnson Amerikan seikkailut. Tässä annetaan raippaa menestyjillekin. Yritysjohto on selvästi päättänyt panna koko konsernin väen polvilleen.

Johtajilla länget kaulassa

– Viime aikojen neuvottelutkin ovat olleet yhtä tyhjän kanssa. Paikalliset johtajat on käskytetty siten, ettei neuvotteluvaraa ole, heiltä on viety oikeus tosiasiallisiin neuvotteluihin. Miten siinä sitten neuvotellaan, kun paikallisille työnantajien edustajille on pantu länget kaulaan.

– StoraEnson sanelupolitiikka on mennyt jo niin pitkälle, että keväällä jouduttiin muistuttamaan sopimisesta pysäyttämällä tehdas kahdeksi vuorokaudeksi.

Nokelaisen mukaan kaikissa vähänkin merkittävämmissä paikallisissa neuvotteluissa työnantajan linja on graniittiin hakattu. Siitä ei muuteta piiruakaan.

– Vaikka neuvotteluissa on aina kaksi puolta ja itse kunkin on välillä katsottava peiliin, niin jotain StoraEnson kiristyneestä menettelystä kertoo se, että asiat menevät yhä useammin liittojen ratkaistavaksi. Koko Paperiliitossa on syyskuun puoliväliin mennessä tehty 42 erimielisyysmuistiota, joista puolet eli 21 on tullut StoraEnson tehtailta. Meiltäkin siinä on kahdeksan muistiota, Nokelainen toteaa.

Kiristynyt tilanne näkyy läpi koko organisaation. Työkohteiden luottamusmiehet antavat yhä useammin asioita pääluottamusmiesten neuvoteltaviksi ja yhä useammin niistä joudutaan tekemään erimielisyysmuistiot, jotka menevät liittojen ratkaistaviksi.

Toki meillä päivittäin neuvotellaan pienemmistä asioista ihan sujuvasti entiseen malliin, mutta vähänkin isompien asioiden kassa neuvottelut muuttuvat saneluksi.

Sopiminen on sanelua

Työnantajat ovat viime aikoina taas korostaneet paikallisen sopimisen merkitystä ja vaatineet yhä useamman asian sopimista paikallistasolla. Siinä mielessä Paperiliiton sopimus on ihanteellinen, sillä se raamisopimuksena perustuu pitkälti paikalliseen sopimiseen. Sopimus antaa oivalliset mahdollisuudet toimintojen paikalliseen kehittämiseen ja paremman tuloksen hakemiseen tehtaalla.

– Viime aikoina tämä sopiminen on kuitenkin ollut niin nahkeaa, etten kauheasti olisi kehumassa tällaista sopimusmallia, Nokelainen nokittaa.

– Paikallinen sopiminen edellyttää aitoja neuvotteluja. Hirvittää ihan pienten yritysten tilanne. Monilla aloilla onkin tarpeen pitää sopimustoiminta vahvasti liittojen käsissä. Paperilla on hyvä luottamusmiesorganisaatio, mutta aikaa tehtävien hoitoon tarvittaisiin enemmän. Luottamusmiesten toimintaedellytysten parantamisen hän listaakin sopimustavoitteissa korkealle.

Salakavala kuin syöpä

Entistä vaikeampi paikallinen neuvotteleminen on edennyt salakavalasti kuin syöpä. Aitojen neuvottelujen ja yt-neuvottelujen käyminen tuntuu hiertävän vähän joka puolella. Se ei ole yksin meidän ongelma.

– Tämä aiheuttaa pahoinvointia. Luottamusmiehet panevat ensin itsensä alttiiksi ja venyvät. Minä pelkään, että tällä menolla meidänkin luottamusmiehistä loppuu virta. Graniittiin hakatut neuvottelutarjoukset turhauttavat ja motivaatio heikkenee.

– Ei ole kivaa, kun jonkun asian puolesta on pannut itsensä likoon, selvittänyt ja perustellut, mutta piiruakaan ei työnantajan paperista muuteta.

Tässä syövässä on Nokelaisen mukaan menossa melkoinen hiillostamisen vaihe, jossa tainnutetaan luottamusmiehet. Samanaikaisesti Imatrallakin keskustellaan, miten asiat saataisiin ratkottua ja neuvoteltua työosastoilla.

Aino Pietarinen
Foto: Laura Leinonen