Hyvä mieli tarttuu väen väkisin sivulliseenkin.

Korttelin puolivälin paikkeilla on suojatie. Ei liikennevaloja, pelkät merkit.

Oikealta lähestyy jalan keski-ikäinen mies. Tumma talviulsteri, harmaa kaulaliina, lierihattu, mustat käsineet. Harkittu astunta, mietteliäs olemus, ei kiirettä mihinkään.

Keskustasta päin vyöryy asuntokadun nopeusrajoitusta tunnontarkasti noudattaen ja loskaa loiskimatta hopeanhohtoinen arvoauto, saksalaista tekoa. Pesussa on oltu, vahaus kiiltää vielä. Omaisuudesta on osattu pitää huolta. Ikkunat on tummennettu, niin että kuljettajaa ei tarkasti erota, mutta iso mies siellä istuu.

Suojatien tuntumaan ehditään jotakuinkin yhtä aikaa. Jalankulkija pysähtyy jalkakäytävän reunaan. Auto pysähtyy suojatien eteen.

Onpa hykerryttävänhyvä huomata, että tylyksi ja piittaamattomaksi moititussa liikenteessä liikkuu kaikkien meidän luonnevikaisten seassa myös herrasmiehiä, jotka harjoittavat vielä huomaavaisuuden hyveitä ja malttavat antaa tilaa toisillekin kulkijoille. Tällaisia kun olisi enemmän, niin monelta pahalta vältyttäisiin, turhilta turmilta varjelluttaisiin. Moni suru jäisi surematta, moni elämä särkymättä.

Oikein tekisi mieli käydä kiittämässä kumpaakin.

Auto seisoo ja odottaa. Jalankulkija seisoo ja odottaa.

Auton kuljettaja viittaa, että olkaapa ystävällinen. Jalankulkija viihtyy mietteissään, ei ole huomaavinaan toisen elettä.

Auto tyyttää lyhyesti. Jalankulkija huiskauttaa kädellään: Te ensin.

Tulen vilkaisseeksi kelloa. Se on jokseenkin tarkkaan viittä vaille kaksi.

Auton kuljettaja huitelee tumman tuulilasin takana pitkiä vetoja: Kipin kapin nyt! Jalankulkijan niska on lukkiutunut, katse tähyää taivaita.

Kaksi pitkänlaista törähdystä, kiivastuvaa liikuntaa ohjauspyörän takana. Jalankulkija kääntyy hieman sivuttain.

Auton ovi heilahtaa auki, ja kuljettaja ponnistaa näkyville. Mies on pyylevä ja ainakin sillä hetkellä punakka. Sininen toppatakki, harvenneet hapset. Äänessä on vaivoin pidäteltyä raivoa, mutta muotoilu on vielä kohteliasta. Olkaa hyvä, sopii mennä.

Jalankulkijaan ei nyt saa yhteyttä. Tilanne on varmaan hämmentävä, ja hän on päättänyt jättäytyä ulkopuolelle. Ei hänellä ole valmista toimintamallia. Eivät autot, herra paratkoon, kovin usein pysähtele suojatien eteen ja anna jalankulkijalle tilaa.

Sinipusakkainen istahtaa takaisin autoonsa ja läimäyttää oven kiinni. Viitisen sekuntia liikkumatonta hiljaisuutta. Sitten raatelevan pitkä tyyttäys. Iso auto keinahtelee, kun kuljettaja temmeltää.

Lähestyn varovasti.

Automies paiskaa oven auki ja kimpoaa kadulle, on luiskahtaa liukkailla kengillään nurin, taitaa kolhaista polveaan. Rengasrautaa tai muuta semmoista ei onneksi näy.

Alkaa keskustelu periaatteista.

Autoilija on väkevästi sillä kannalla, että jalankulkijan velvollisuus on käyttää niskuroimatta tieliikennelain ja -asetuksen hänelle langettamaa oikeutta ylittää suojatie ripeästi muun liikenteen estämättä, jos on selvästi osoittanut aikeensa sille astua.

Jalankulkija kysyy terävästi, mistä toinen sen voi tietää, aikoiko hän ylittää kadun vai ei. Ehkä hän vain halusi hengähtää hetkisen. Tai ehkä hän odotti kyytiä tulevaksi. Joka tapauksessa hän päättää täysin valloin ihan itse, mitä tekee ja milloin tekee vai tekeekö ollenkaan.

Siihen autoilija terävästi, että vaikka olisi kuinka turha ja tarpeeton, niin voi edes vähän katsoa, missä lorvehtii.

Jalankulkija tiedustelee, missä lainkohdassa mahdetaan kieltää seisominen jalkakäytävällä missä kohdin tahansa. Hän mainitsee tuntevansa lain jo asemansa vuoksi varmasti paremmin kuin eräät toiset. Sen sijaan pysäköinti suojatien eteen on rangaistava teko, niin että ajoneuvo on syytä siirtää.

Autoilija arvioi jokseenkin värikkäästi jalankulkijan psyykkistä tilaa. Jalankulkija kehaisee muistiaan. Etenkään rekisterinumerot eivät unohdu.

Kahta minuuttia yli kahden Sinipusakkainen viimein luovuttaa, työntyy autoonsa, esittää valikoiman noita tuiki tuttuja autoilijan kansainvälisiä sormileikkejä ja kiihdyttää tiehensä niin että loka ryöppyää. Jalankulkija ylittää kadun pystypäin, järkkymättömän levollisena.

Välikohtauksen aikana viisi normaalia autoilijaa hujautti suojatien eteen pysähtyneen auton ohi vauhtiaan ollenkaan hiljentämättä.

Tuli vaan miettineeksi, että...