Suomen työelämää ja sosiaaliturvaa ovat toisen maailmansodan jälkeen muovanneet työnantajajärjestöt ja ammattiyhdistysliike. Ne saavuttivat vaikutusvaltaa, kun ammattiyhdistysjärjestäytyminen nousi 1944–47.

Valtiovalta huomioi jatkosodan jälkeen nopeaan kasvuun lähteneet työmarkkinajärjestöt 19. 6. 1945 annetussa palkkasäännöstelypäätöksessä. Uusi palkkapäätös oli pantava toimeen työehtosopimusten kautta. Suomen työmarkkinasuhteiden kolmikanta sai kivijalkansa kesäkuussa 1945, kun hallituksen tekemä palkkapäätös vauhditti työehtosopimusjärjestelmän läpimurtoa.

Tätä ennen oli luotu perusta Suomen tulonjakopolitiikan nelikannalle, jossa osapuolina olivat valtiovalta, työnantajat, maataloustuottajat ja ammattiyhdistysliike. Paasikiven hallitus päätti touko-kesäkuussa 1945 maatalouden hintojen ja palkkojen tasokorotuksesta. Hallitus kytki maatalouden ansiotason maatyöntekijöiden palkkaratkaisuun, joka taas kytkeytyi 19. 6. 1945 palkkapäätöksen mukaan muiden alojen säännösteltyihin palkkoihin.

Hinta- ja palkkasäännöstelyyn tehdyt olennaiset muutokset ja pulatalouden vähittäinen väistyminen eivät muuttaneet tulonjakokamppailun perusasetelmaa. Suomen Työnantajain Keskusliitto (STK), Maataloustuottajain Keskusliitto (MTK) ja Suomen Ammattiyhdistysten Keskusliitto (SAK) esittivät jäsenistönsä puolesta vaatimuksia valtiovallalle. Ne koettivat vaikuttaa hinta- ja palkkapolitiikan lisäksi myös verotus-, ulkomaankauppa ja sosiaaliturvaratkaisuihin.

MTK ja SAK olivat tärkeimmät kansalaisjärjestöt 1940- ja 1950-luvuilla. MTK:n ja SAK:n väliset ristiriidat ovat näinä vuosina usein merkittävämpiä kuin STK:n ja SAK:n vastakkainasettelu. Maataloustuotteiden kuluttajahintojen painaminen alas tuonnin tai valtion maksamien subventioiden avulla oli SAK:n ajama linja. MTK taas vaati maanviljelijöiden ansiotason kytkemistä yleiseen ansiotasoon mahdollisimman edullisin ehdoin. Rintalinjat eivät olleet viivasuorat, kun useat ihmiset olivat saman vuoden aikana kuluttajia, palkkatyöläisiä ja pienviljelijöitä.

MTK:n onnistui ajaa tavoitteensa osaksi lainsäädäntöä vuosina 1956 ja 1958, jolloin molemmilla kerroilla pääministerinä oli sosialidemokraatti K.-A. Fagerholm. Maatalouden hinnat saivat sekä tuontisuojan että kytköksen yleisen ansiotason kehitykseen. Nämä periaateratkaisut säilöivät Suomen tulonjaon nelikantamallin väestö- ja elinkeinorakenteen muutoksen aiheuttamia paineita vastaan.

Nelikanta on yhä keskuudessamme.

Valtiovalta tekee yhä ratkaisuja, jotka siirtävät muiden sektoreiden luomaa varallisuutta kansainvälisesti kilpailukyvyttömän maataloustuotannon tueksi.