Liikaan itsekehuun meillä ei kouluasioissa ole varaa. Iso haaste on, miten jatkossakin pystytään opettamaan koko ikäluokalle sellaiset perustiedot ja -taidot, että ne antavat tukevan pohjan jatko-opinnoille ja myös elinikäiselle oppimiselle. Jos halutaan, että osaamisen onneen yltävät kaikki, on peruskoulun opetuksen tasoa ja voimavaroja vaalittava kuin silmäterää. Peruskoulussa ratkaistaan pitkälti se, koetaanko opinsaunat autuaiksi.

Erityisen tärkeää on varmistaa, että peruskoulua edelleen kehitetään tasa-arvoiset oppimismahdollisuudet takaavana yhtenäiskouluna. Sehän on kiistatta yksi sodan jälkeisen Suomen suurista saavutuksista yhteiskunnallisen tasa-arvon edistämisessä. Siitä kiitos 1960-luvun työväenliikkeen linjanvetäjille ja toimijoille. Jotta tuota työtä ei tuhottaisi, meidän on syytä olla enemmän kuin varuillamme.

Peruskoulussa astuttiin 1990-luvulla monta askelta taaksepäin. Laman aiheuttamat leikkaukset olivat päämurhe, jonka kanssa poliitikot ennen muuta kuntatasolla joutuivat silmäkkäin. Monelta vaikuttajalta ei riittänyt enää puhtia miettiä, millä tiellä ollaan, kun peruskoulun ovia ruvettiin lonksuttamaan kilpailun ja markkinoiden hengessä. Yhtenäiskoulun rapauttamisessa ei enää käytetty vaatimusta tasokursseista, uusi taktiikka oli nimeltään "koulutuksen kehittäminen". Sen tavoitteina mainittiin muun muassa laatu, joustavuus, valinnaisuus, yksilöllisyys, tehokkuus ja tulosvastuu! Tuttua myös työelämästä, eikös vaan?

Suurissa kunnissa koulut jakaantuvat nyt kahteen kastiin sen mukaan, miten ne pärjäävät kilpailussa oppilaista. Kierre on valmis: "laatukoulu" tarvitsee ja imee voimavaroja, "bulkkikoulu" ponnistelee säästöjen ja tulostavoitteiden paineissa. Lipposen 1. hallituksen kokoomuslaisen opetusministerin johdolla valmisteltu ja vuonna 1998 hyväksytty perusopetuslain uudistus poisti koulupiirijaon ja vakiinnutti vanhempien oikeuden pistää lapsensa vapaasti muuhunkin kuin lähikouluun. Uudistus oli sinetti jo aiemmin viitoitetulle tielle, olihan erikoisluokkien määrä peruskouluissa jo 1990-luvun puolivälistä lähtien lähtenyt nousuun myös muissa kuin taitoaineissa. Samalla yleistyivät soveltuvuuskokeet ja muut oppilasvalikoinnin välineet.

Tutkija Piia Seppänen valottaa peruskoulun kehitystä ja siitä käytyä yhteiskunnallista keskustelua Yhteiskuntapolitiikka-lehden numerossa 2/2003. Seppäsen mukaan kouluvalinnan tuomista peruskoulun sisälle puolustivat nimenomaan toimivat virkamiehet poliitikkojen pysyessä taustalla. Tutkija hämmästelee sitä, kuinka vaitonaisia sekä demarit että vasurit ovat olleet kouluvalinnasta ja muusta peruskoulun kehittämisestä. Pieni profiloituminen koettiin eduskunnassa perusopetuslain käsittelyn viime metreillä, kun vasemmisto vastusti liiallisen markkinameiningin sallimista kouluissa.

Juuri nyt lehdistössä keskustellaan tohtori Pentti Arajärven kannattamasta koulunaloitusiän laskemisesta 6 vuoteen. Sinänsä järkevä liike, mutta se edellyttää alkuopetuksen sisällöllistä kehittämistä siten, että esiopetuksellinen ote ainakin ensimmäisenä lukuvuonna on vallitseva. Ja tämä taas vaatii peruskoululle lisää voimavaroja, siis RAHAA!

Rohkenin hypätä asiantuntija-aitani yli ja esittää piintyneitä mielipiteitä koulutuksen tasa-arvosta. Olin1970-luvulla sijaisena Porin kaupungin peruskoulussa kaksi lukuvuotta. Se on tähänastisen työelämäni upeimpia kokemuksia. Vailla muodollista pätevyyttä opetin 70 lasta lukemaan, mutta "rikos" lienee jo vanhentunut!