Tulosten perusteella kaikkiin kolmeen työntekijöiden keskusliittoon oli 2001 lopussa järjestäytynyt runsaat 71 prosenttia eli yli 1,6 miljoonaa työelämässä mukana olevasta 2,3 miljoonasta palkansaajasta ja työttömästä. Keskusjärjestökohtaisia prosentteja tutkimuksessa ei esitetä siitä luonnollisesta syystä, että palkollisten koko joukko on töiden ja sopimusalojen perusteella hankalasti karsinoitavissa.

Pienen sensaation tutkimus nostatti sikäli, että vuoden takainen järjestäytymisaste oli peräti seitsemisen prosenttiyksikköä vuoden 1994 mittausta, 78,5 prosenttia pienempi.

Pitkän juoksun järjestöväkeä lasku ei yllättänyt. Jo 1990-luvun alkuvuosina, kun työttömyyskäyrät puhkoivat kattoja, ay-liittoihin virtasi runsaasti paitsi työttömyys- myös sopimusturvaa tarvitsevia uusia jäseniä. Esimerkiksi SAK:n jäsenmäärä oli silloin lähemmäs 10 prosenttia suurempi kuin vuoden 2001 lopussa.

Vuosi 1994 muistetaan syvän laman mustimpana ja koko tuo aika maan taloushistoriassa ainutlaatuisena. Siten erilaiset muutkin rinnastukset 1990-luvun alkuun tuottavat helposti repäiseviä haarukoita.

Jos katsotaan, että maa oli tälle vuosikymmenelle tultaessa työttömyyttä lukuun ottamatta normalisoitumassa ja verrataan ay-jäsenyyttä edellisiin rauhallisempiin aikoihin 1980-luvun lopulla, järjestäytymisaste on prosentilleen sama eli 71. Jäsenhankinta ja –kiinnittyminen on ollut ja tulee olemaan ay-liikkeelle elämän ja kuoleman kysymys ja jokainen uusi reikä rivissä luonnollisesti huutomerkin arvoinen. Kuitenkin se, missä prosenteissa nyt ollaan, on 1990-lukua vasten katseltuna pikemminkin saavutus kuin tappio.

Laman aikana maasta katosi 450 000 lähinnä kokoaikaista työpaikkaa, joista vajaa puolet on saatu takaisin. Työttömiä on edelleen 250 000 ja erilaisissa silpputöissä lähes 200 000 henkeä.

Yksin tuotantomääriin lama ei siis iskenyt, vaan se muutti radikaalisti tuotannon rakenteitakin. Lamavuosina kuoli vanhaa ja syntyi uudenlaista tuotantoa, josta it-alat ovat tyyppiesimerkkejä. Lisäksi Suomi hakeutui laman notkossa perusteellisesti eurooppalaisille yhteismarkkinoille, mikä sekin vaikutti merkittävästi elinkeinoelämään.

Tämä monitasoinen muutosprosessi muokkasi ja yhä muokkaa syvältä myös työntekoa ja järjestäytymistä. Pelkästään työttömyys selittää jo suuren osan ay-jäsenten kadosta ja menetystä kasvattaa edelleen se, että liikkeen kannalta helpot suuret työyhteisöt on hajotettu, työsuhteita pätkitty ja nuorten tulo työelämään ja ay-liikkeeseen sujuu kitkaisesti.

Ainakaan SAK:n tiedossa ei ole selvityksiä, että ay-jäsenet olisivat äänestäneet liikettä merkittävästi jaloillaan. Pikemminkin liikkeen imago palkansaajien ainoana puolustajana vain kasvaa.