Matkaa kertyi sentään puolensataa kilometriä, joten aikaa jäi pohdiskella ja merkitä muistiin joitain hajahavaintoja majanmuuton ilmiöistä lohduksi ja mahdollisesti hyödyksikin myöhemmille kohtalotovereille.

Muuttaminen on opettavaista.

Ihmispolo on elellyt ehkä kolmekinkymmentä vuotta samoilla sijoilla ja kuvitellut olevansa hyvinkin vähäosainen, korkeintaan pikkuvarakas tai keskiköyhä.

Vasta muuttolaatikoita pakatessaan hän oivaltaa kapitalismin perimmäisen kirouksen ja tajuaa ilmestyksenomaisesti, miksi jo vanhat kirkkoisät varoittivat kiintymästä liiaksi maalliseen ja tarrautumasta tavaraan.

Kun kaappien penkominen alkaa, lattia on kohta seinästä seinään kukkuroillaan kippoa ja nappua, leipäkonetta ja kanarialaista vuohennahkapussukkaa, joulukortteja vuodelta 1968, vaaleanpunaisia kuivakukkia Tammelan torilta, melkein ehjiä vehkeitä ja vempaimia, lekettimiä ja laitteita, piuhoja ja punoksia, Sotahuudon irtonumeroita, lasten kouluvihkoja ja väriliitutaidetta, pieneksi jääneitä maripaitoja ja potkuhousuja.

Muuttajan järki neuvoo, että jätehuolto toimii ja sitä olisi hyvä hyödyntää.

Järjellä vain on valitettavan vähän valtaa muuttajan päätöksiin. Silloin, kun roinaa pitäisi mättää säälittä ja säästelemättä mustiin muovisäkkeihin ja kiikuttaa jätesäiliöön pihan perille, muuttaja hypistelee kekosiaan kapine kerrallaan, tuntee tunteita ja antaa muistojen tulla.

Niitähän tulee. Hyökymällä oikein.

Ennen pitkää poistoon aiottu kasa hupenee muutamaksi parittomaksi sukaksi. Muu lähtee mukaan uusiin oloihin.

Erityisen kohtalokkaita ovat kellarit ja vinttikomerot. Niihin on vuosien mittaan tungettu ällistyttävä paljous täysin hyödytöntä tavaraa, jota joku saattaisi tarvita, jos kaikki maan kauppaliikkeet pitäisivät ovensa kiinni vaikka vain puolikin vuotta.

Seuraus tästä varovaisuudesta on se, että suurin osa muuttajan kuormasta siirtyy käytössä käväisemättäkään suoraan yhdestä varastosta toiseen varastoon ja lojuu siellä kenenkään kajoamatta ikuisuuksiin tai seuraavaan muuttoon.

Koska näin on, tulee auttamatta ajatelleeksi.

Miksi kellareiden ja ullakoiden komerot oikeastaan pitää tyhjentää?

Jos niihin ahdettua rojua ei kerta kaikkiaan tarvita muuhun kuin komeron täytteeksi, on samantekevää, mikä sen tarkka koostumus on.

Jos siis Järvinen raivautuu kuormineen taipaleelle Jokisen tieltä ja Jokisen entiseen asuntoon muuttaa Virtanen, niin kuinka paljon vaivaa ja turhaa aivoaskaretta säästyisi, jos komeroiden lukkoja ei suotta raplattaisi vaan kullekin riittäisi, että täynnä ovat. Uusi asukas perisi aina entisen rojut.

Käytäntöä puoltaa myös Kilpukankatu 2:n asukasyhdistyksen tuore selvitys, jonka mukaan ullakko- ja kellarikomeroiden sisältö on jokseenkin vakio. Samat romut kaikissa: kahdet sukset ja kolme sauvaa, pulkka, kaksi räsymattoa ja yksi ryvettynyt itämainen, jonka aitoudesta ei ole takeita, tyhjiä silli- ja kurkkupurkkeja joita voisi käyttää säilöntään, putkiradio ja puhelin ynnä kaikki muu.

Katseet kohdistuvat sosiaali- ja terveysministeriöön. Olisiko nyt ohjeistuksen aika?

Samalla voitaisiin hoitaa kuntoon kirjojen ongelmat. Jokainen revohkan kokenut tietää, että kaksi kolmannesta muuton yhteydessä esiintyvistä välilevyn luiskahduksista ja kolme neljännestä avioeroista aiheutuu nimenomaan kirjojen pakkaamisesta ja retuuttamisesta.

Tilannetta helpottaisi, jos merkittävä osa joka kodin kirjastosta standardisoitaisiin niin, että ehkä vain viidennes kirjoista muuttaisi omistajansa mukana.

Itse asiassa minulla olisi jo joitakin ehdotuksia joka kodin perusteoksista. Ihan sattumalta tunnen tekijänkin.