1970-luvulla isillä ei ollut kovinkaan paljon mahdollisuuksia osallistua lapsen alkutaipaleen hoitotyöhön. Isyyslomia tai vanhempainvapaita ei tunnettu. Vanhemmuus oli ennen kaikkea äidin työ, isien ajateltiin huolehtivan perheen toimeentulosta.

Moni asia on minun lapsuudestani muuttunut, kun perheemme esikoinen syntyi neljä kuukautta sitten. Meidän perheessä isä on ollut syntymähetkestä lähtien tiiviisti mukana lapsemme alkutaipaleella. Tyttäremme syntyi kesällä ja siksi meillä vanhemmilla oli kaksi kuukautta aikaa yhdessä tutustua tyttäreemme ja opetella lapsen hoitoa. Tuon kahden kuukauden jälkeen olen ihmetellyt puheita, että äiti olisi jotenkin isää parempi hoitaja lapselle.

Isän aloitettua työt kesän jälkeen olen huomannut, miten helposti töissä käyvä vanhempi voi jäädä syrjään pienen lapsen arjesta. Lapsi oppii kaiken aikaa uutta ja hänen mieltymykset ja tottumukset muuttuvat päivittäin. Isä saattaa kokea jäävänsä ulkopuoliseksi oman lapsensa hoidossa ja huomata, että äidiltä monet asiat hoituvat sujuvammin. Siksi perheiden tasa-arvoisen työnjaon kannalta on keskeistä, että isyysvapaa on mahdollisimman pitkä. Kun molemmat vanhemmat oppivat yhdessä alusta lähtien hoitamaan lasta, isän on myös jatkossa helpompi osallistua tasaveroisesti perheen arkeen ja jäädä kotiin hoitamaan lasta vanhempainvapaan ja/tai hoitovapaan ajaksi.

Itse palaan töihin ensi talvena ja mieheni pitää osan vanhempainvapaasta. Lain mukaan vanhempainvapaan voi pitää kumpi tahansa vanhemmista, mutta vain muutama prosentti isistä käyttää tätä mahdollisuutta. Miksi näin? Kauniista juhlapuheista huolimatta miehiltä näytetään odotettavan naisia suurempaa sitoutumista työhön. Isät voivat kyllä esimiesten ja jopa työkavereiden mielestä jäädä kotiin, jos työtilanne sen sallii. Tällaisiin asenteisiin voi törmätä yhä tänään. Ikävä kyllä, lapsi ei voi odottaa työpaikan hiljaisempaa hetkeä.

Vanhempainvapaan tasapuolisemman käytön suurimpana esteenä ovat kuitenkin nuorten naisten epävakaa asema työmarkkinoilla ja naisten alhaisempi palkkataso. Nuorten perheiden arjessa on pakko ajatella euroja, vaikka lapsi olisi tärkein asia maailmassa. Asuntolainaa tai vuokraa, opinto- sekä autolainaa on maksettava ja lapsen syntymä laskee joka tapauksessa perheen tulotasoa. Siksi useissa perheissä on käytännön pakko valita niin, että vakituisessa työssä käyvä ja parempaa palkkaa saava isä ei jää kotiin. En usko, että mitkään lakimuutokset miesten perhevapaalle jäämisen lisäämiseksi tuottavat merkittävää tulosta, jos tätä peruslähtökohtaa ei voida korjata. Parasta perhepolitiikkaa olisi parantaa nuorten naisten asemaa työmarkkinoilla.

Meidän sukupolvellemme perhevapaat, lasten hoitopaikat ja lapsilisät ovat arkipäivää. Monet ikäiseni eivät edes muista tai tiedä, miten asiat olivat meidän lapsuudessamme. Asenteet siis muuttuvat ainakin sukupolvien vaihtuessa. Asennemuutosten lisäksi tarvitaan toimia työmarkkinoilla naisten aseman parantamiseksi. Siksi työmarkkinajärjestöt ovat keskeisiä toimijoita ja esimerkin näyttäjiä perhepolitiikassa.