Oikein muuta ei ensihätään voi sanoa, kun lukee tämän Palkkatyöläisen teemasivuilta (s. 23) porvoolaisen 23-vuotiaan Jussi Saramon opiskelusta tulevaisuuden ammattiin.

Mies valmistui tänä syksynä tietotekniikan asentajaksi ja pääsi suoraan — työttömyyskortistoon. Vielä pari vuotta sitten, opintojen alkaessa, maailma makasi toisessa asennossa. It-alan otsikot suorastaan kirkuivat uhkaavasta työvoimapulasta, ja Jussi otti tilaisuudesta vaarin.

Nyt hän kyselee, mikähän ala seuraavaksi kärsii työvoimapulasta ja jos opiskelee sen "tulevaisuuden alan", voiko olla varma, että parin vuoden kuluttua saa sillä töitä vai onko silloin "huutava pula" taas jostain muusta.

Tällä menolla Jussi Saramo ounastelee joutuvansa koulutuskierteeseen. Monen kohdalla tämä kierre on jo toteutunut. Työttömien kurssituksesta hukkaputkeen on tullut melkeinpä jo vitsi ja aina yliopistoja myöten opiskelijoiden kirjoilla keikkuu väkeä, joista parhailla on kuudes maisterin tutkinto meneillään.

Jos opetusministeriöllä ei ole hajuakaan, mille alalle tarvitaan osaajia kahden vuoden päästä, miten sitä voi vaatia 15-vuotiaalta, Saramo kyselee ja tulee sitten asioiden ytimeen: millä aloilla on tulevaisuudessa tekniikan jatkuvasti kehittyessä riittävästi työpaikkoja nykyisillä työajoilla, kun yhä pienemmällä porukalla saadaan aikaan entistä enemmän?

Saramon, eikä ollenkaan yksin hänen, onnettomuudeksi koitui usko väärään hevoseen. Samassa teknohuumassa näyttävät eläneen myös koulutuksesta ja työvoimasta vastaavat ministeriöt, vaikka nykyisen maailman menon puhaltamista pilvilinnoista oli kokemusperäistä tietoa ainakin viime kymmenen vuoden ajalta.

Kun ministeriöiden tuoreimpia ammattiennusteita nyt lukee, tarvetta näyttäisi olevan paitsi erilaisille asiantuntijoille, myös isolle osalle hyvinkin perinteisistä mutta vähemmän muodikkaista työntekijöistä.

Sähköjen veto vaatii asentajia edelleen, koneita pitää kuljettaa ja niitä korjata, erilaiset teollisuuden prosessit kysyvät myös jatkossa sähkösilmän ohella ihmisen aivoja, talot putkineen ja maalattuine seinineen eivät nouse ilman ammattiväkeä eikä vanheneva kansakunta selviä ilman laajenevia hoivapalveluita.

Ammateille, jotka ministeriöiden pörssilistoilla ovat laskussa, näyttäisi tyypilliseltä ainakin kaksi asiaa: Niissä tehtävä työ on korvattavissa pitkälle erilaisella automaatiolla ja mikäli työ on helposti vaiheistettavissa, se siirretään halpapalkkamaihin. Tyyppiesimerkkejä tällaisista töistä on graafisessa ja teva-teollisuudessa.

Jos kouluaan valitsevat vielä tällä hetkellä tuskailevat sumussa tulevan ammattinsa kanssa, muutaman vuoden kuluttua tilanne muuttuu radikaalisti. Niinkin pian kuin tämän vuosikymmenen loppuun mennessä maan työvoiman pitäisi uusiutua lähes 50-prosenttisesti. Tämän ns. sukupolvenvaihdoksen tuloksena työn syrjä pilkottaisi jopa 900 000 uudelle tekijälle.

Murrokselle olisi ominaista se, etteivät uudet työpaikat kaikkineen lisääntyisi juuri nimeksikään. Sen sijaan korvaavan työvoiman tarve kasvaisi hurjaksi.

Esimerkiksi teollisuudessa, jossa työpaikkojen määrä on pudonnut jo yli 20 vuotta ja putoaa lievästi myös tulevaisuudessa, korvaajia tarvittaisiin seuraavan kymmenen vuoden mittaan melkein 150 000. Hoitotyössä ja palveluissa tarve olisi vielä suurempi, koska niissä syntyy jatkuvasti uusia työpaikkoja ja työvoiman poistuma on melkein teollisuuden tasoa.