vane.jpg (302 bytes)

Näin sen tein

Kari MasalinTyösuojeluvaltuutettu Kari Masalin, Foto: HARRI NURMINEN
Riihimäen kaupungin noin 1 350 työntekijän,
joista JHL :n jäseniä 570,
työsuojeluvaltuutettu

Riskit ja vaarat kartoitettiin

  "Meillä Riihimäen kaupungin työpaikoilla aloitettiin riskien ja vaarojen arviointi vuonna 2003. Sitten jonkin ajan päästä huomasin, että osa työyksiköistä ei ole tehnyt arviointia tai ne olivat hyvin puutteellisia.

Huomasin tässäkin työsuojeluasiassa, että hajanaisessa, monen toimialan organisaatiossa on melko vaikeaa saada kaikki työyksiköt tai esimiehet toimimaan "määräysten" mukaan.

Niinpä esitin vuoden 2005 lopulla työsuojelupäällikölle, että hoidetaan homma toisella tapaa. Viedään asiaa läpi suunnitelmallisena projektina ja lupauduin vetämään sitä.

Projektin suunnittelu ja valmistelu aloitettiin tammikuussa 2006 ja laadin projektisuunnitelman. Suunnitelma käsiteltiin kehittämistoimikunnassa (työsuojelutoimikunta) helmikuussa. Tämän jälkeen asia vietiin kaupungin johtoryhmään, joka hyväksyi suunnitelman ja samalla määräsi, että kaikissa työyksiköissä on tehtävä vaarojen ja riskien arviointi ja niistä on tehtävä kirjallinen dokumentti.

Vaarojen ja riskien arvioinnista tiedotettiin henkilöstölehti Rihvelissä ja sähköpostilla. Tiedottamisessa perusteltiin asiaa ja opastettiin varsinaisen arvioinnin tekemistä. Esimiehille ja työsuojelun yhteistoimintahenkilöille järjestettiin iltapäivän kestävä koulutus huhtikuussa 2006. Tämän jälkeen kävin monessa työyksikössä vielä erikseen neuvomassa arvioinnin tekoa.

Projektin tavoitteena oli saada kaikkien työyksiköiden arvioinnit kesäkuun loppuun. Tässä ei aivan onnistuttu, mutta syksyllä ne oli tehty. Sitten pidettiin projektin palautetilaisuus, johon kutsuttiin edustus kaikista työyksiköistä. Tätä ennen olin analysoinut kaikki arviot ja tarvittaessa pyysin esimiehiä "korjaamaan" niitä.

Työpaikkojen riskien ja vaarojen arviointi oli pohja, kun hallintokunnat laativat omat työsuojelun toimintaohjelmat.

Asian läpivienti oli työläs ja se vei aikaa. On tietenkin ollut kaiken aikaa paljon muutakin työsuojelun edistämistyötä. Palkinnonkin sain työstäni, kun viime vuonna Työterveyden Edistämisyhdistys antoi kunniakirjan työterveyspäivillä. Näin työsuojeluvaltuutetun rooli ja koko kaupungin työsuojelutoiminta sai arvostusta.

Olin erittäin mielissäni palkinnosta ja ennen kaikkea niistä perusteluista, joilla se minulle myönnettiin. Meillä Riihimäellä toimii työsuojelun yhteistoiminta hyvin ja sitä kautta valtuutetun työllä voi vaikuttaa. Palkinnon saamisen jälkeen on tullut lukuisia yhteydenottoja kunnista ja muiltakin työnantajilta. Niissä on kyselty meidän hyvistä käytännöistä työsuojeluasioissa. Mielelläni olen niistä kertonut."

Aino Pietarinen

 

Palkkatyöläinen 24.5.2011 nro 3/11

hava500.jpg (350 bytes)

Palkkatyöläisen etusivullejutun alkuun

harpalk.gif (881 bytes)