Yritysten toiminta kasvoi kohisten, joten palkatkin nousivat. Entistä suurempi osa jäi kuitenkin firman ja omistajien käyttöön.

Niiden pahan päivän puskurit eli omavaraisuusastekin nousi vielä vuosituhannen vaihteeseen saakka. Vahvistuminen jatkui pienissä ja keskisuurissa yrityksissä sen jälkeenkin, mutta etenkin suuremmissa yrityksissä rahaa alettiin jakaa myös ulos reippaalla kädellä.

Vuosituhannen alun jälkeen firmaan jätetty osuus yritysten liikevoitosta on koko ajan laskenut.

Osinkomaltti petti

Kymmenen vuotta sitten pienet ja keskisuuret teollisuusyritykset jakoivat nettotuloksestaan osinkoina neljäsosan. Vuoteen 2004 mennessä osuus oli kasvanut 38 prosenttiin. Vuosi 2005 räjäytti osinkopankin. Osinkoja jaettiin kolmasosa yli sen, mitä niistä kertyi tulosta.

Syynä oli osinkoverotuksen uudistus. Vuodesta 2005 lähtien osingonsaajat joutuivat jälleen maksamaan veroa saamistaan osingoista. Pörssiyhtiöissä kaikki osingot menivät verolle, muissa yhtiöissä verotonta jakoa rajoitettiin.

Veromuutoksen vuoksi omistajat vetivät monesta yrityksestä rahaa ulos niin paljon kuin irti lähti. Siinä meni vanhojakin voittovaroja, niitä puskureita pahan päivän varalle.

Samanlainen osinkorumba pyöri suuremmissa yrityksissä. Pörssiyritykset jakoivat vuoden 2003 tulokset lähes kokonaan osinkoina. Monissa osingonjako ylitti tuloksen reippaasti.

Sijoittajien laihdutuslääkkeet

Veromuutos ei ollut ainoa syy railakkaaseen osingonjakoon. Etenkin vakavaraisten yritysten ympärillä alkoi pörrätä entistä enemmän halvan lainarahan varassa liikkuneita sijoittajia, joilla oli yksinkertainen resepti. Omistajien rahoja pitää olla yrityksessä kiinni mahdollisimman vähän. Silloin heidän sijoituksensa tuottoprosentti nousee.

"Ydintoimintojen" ulkopuolinen omaisuus myytiin ja "turhan" iso kassa tyhjennettiin. Yrityksen toiminta investointeja myöten piti pystyä rahoittamaan sillä kassavirralla, mikä yrityksen toiminnasta syntyy. Silloin ei puskureita pahemmin tarvita.

Sen nämä sijoittajanerot jättivät sanomatta, että he tarvitsevat firman rahat maksaakseen pois nurkkaukseen ottamiaan velkoja ja jatkaakseen kohti uusia sijoitusvoittoja.

Sijoittajien masinoima laihdutuskuuri näkyi monessa firmassa. Esimerkiksi teleyhtiö Elisassa sen nurkan vallanneet islantilaissijoittajat onnistuivat pakottamaan firman maksamaan kolmen vuoden aikana omistajille summan, joka vastasi puolitoistakertaisesti yhtiön tulosta.

Nyt iso lompakko kiinnostaa

Verouudistuksen jälkeenkin osingonjako on ollut reipasta, sillä tuloksetkin ovat olleet huimia. Pörssiyhtiöissä osingonjakoa on osin korvattu ostamalla firman rahoilla yhtiön omia osakkeita. Ne on yleensä sen jälkeen mitätöity, jolloin osakkeiden määrä vähenee ja jäljelle jäävien arvon pitäisi nousta. Nämäkin sadat miljoonat ovat uponneet toista vuotta kestäneeseen pörssikurimukseen.

Nyt maailma on täysin toisennäköinen. Laihdutuskuureja ajaneet sijoitusgurut etsivät sellaisia yrityksiä, jotka eivät noudattaneet heidän oppejaan. Firmasta, jolla on vahva tase ja paksu lompakko, voisi saada osinkoja paremmin, kun lainarahaa niiden maksamiseen on vaikea saada.

Yritysten taseet ovat vahvoja, mutta ei niitä nykyisestään haluta heikentää, ja omistajatkin tarvitsevat jotakin. Siksi "tärkein voimavara" saa lähteä pakkolomalle tai kortistoon.

Vuodesta 1995 lähtien suomalaisten yritysten tuottama arvonlisäys on noussut noin 70 prosenttia ja niiden maksamat palkat sotuineen noin 60 prosenttia.

Yritysten toimintaylijäämä tai liikevoitto on kasvanut kaksinkertaiseksi. Osingot vievät siitä entistä suuremman osan. Niiden määrä on noussut lähes kymmenkertaiseksi. Firmaan jätettyjen rahojen osuus on laskenut koko 2000-luvun ajan.