Perhettä ja vieraita viihtyy yläkerrassa, kissat ja konnat tietävät paikkansa ja kuvat otettu. Kultarannan asiat ovat järjestyksessä, mutta globaalit murheet, huoli hyvinvoinnin rapautumisesta, kunnon työstä ja oppimisen ilon vaikeudesta valtaavat Kultarannan rinteessä olevan musiikkipaviljongin.

Tuntuu kuin köyhyys ja nälkä, palvelut ja verot tai huoli reilusta globalisaatiosta ja kestävästä kehityksestä eivät kuuluisi ollenkaan tähän ympäristöön. Mutta näiden asioiden sanansaattajaa ei ympäristö hämää vaan hän tekee töitä oikeudenmukaisena pitämiensä asioiden puolesta.

Suomalaiset arvostavat koulutusta, kulttuuria, sosiaali- ja terveyspalveluja jopa niin paljon, että valtaosa turvaisi palvelut, vaikka toisessa vaakakupissa tarjoiltaisiin veronalennuksia. Tämä on presidentti Tarja Halosen mukaan vankka selkänoja asioista päättäville poliitikoille.

– Meidänkin hyvinvointijärjestelmien rakentaminen on edellyttänyt yli sukupolvien menevää yhteisvastuuta. Ja tulos on sen verran mahtava, ettei siitä kovin helpolla kannattaisi luopua. Sitä pitää kehittää eikä nakertaa.

Halonen muistuttaa, että pohjoismainen malli on todettu sekä kilpailukykyiseksi että oikeudenmukaiseksi ja muut maat siitä ovat innolla aina kyselemässä.

– Nyt on nähtävissä, että me itse olemme sitä nakertamassa. Meillä on vähän sellainen mentaliteetti, että meidän lapsille vähän enemmän kuin naapurin. Kulutuskeskeisyys ja yksilön vastuu nousevat yhteisen vastuun edelle. Tällainen poliittinen muutos on nähtävissä, arvioi presidentti todeten samanlaisen muutoksen olevan eurooppalainen ilmiö.

Hänen mukaansa EU:n laajentumisen yhteydessä puhuttiin hieman sinisilmäisestikin demokratiasta, ihmisoikeuksista ja vapaudesta, mutta yhtä paljon uusille maille EU näytti runsauden sarvelta.

– Taloudelliseen hyvinvointiin liittyvät asiat olivat paljon merkittävämpiä kuin juhlapuheissa annettiin ymmärtää. Taloudellinen hyvinvointi on toki sallittua, mutta se pitäisi liittää sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen ja laajempiin arvoihin, jotta ei tehtäisi vahvemman yhteiskuntia.

Köyhistäkin voitava puhua

Presidentti Halonen ei halua kahden kerroksen Suomea.

– Toiset kiusaantuvat puhuttaessa köyhistä, koska kolmella vartilla menee kuitenkin hyvin. Meillä on myös ihmisiä, jotka sujuvasti perustelevat parannusehdotusten kohdistamista yhteiskunnan hyväosaisille, mutta pelkäävät puhua köyhistä lapsiperheistä ja työssäkäyvistä. Syrjäytymiseen johtavat tunnusmerkit ovat lisääntyneet.

Halosen mukaan vahvemman oikeus ei voi olla suomalaisen yhteiskunnan pohja.

– Olen uudenvuodenpuheissanikin yrittänyt pitää näkyvissä köyhien tilannetta, mutta tunnen välillä olevani huutavan ääni korvessa.

Tietoa asiasta ei päättäjiltä puutu. Monet tutkimukset ja selvitykset osoittavat köyhyyden lisääntyneen ja hyvinvointierojen kasvaneen. Asiantuntijat ovat selkeästi todenneet sosiaalisten verkostojen tarpeellisuuden. Esimerkkinä Halonen mainitsee Sosiaaliturvan keskusliiton julkaisun "Leipää ja lämpöä", jota hänen miehensä on ollut toimittamassa.

– Mutta ei meillä kaikki ole huonosti. Meillä on hyvä pohja, jolle rakentaa. Repeilyä on järjestelmissä näkyvissä ja nyt meidän on paljon vakavammin käytävä käsiksi niiden korjaamiseen.

– Siksi toivonkin, että hallituksen Sata-ohjelmalle annetaan riittävästi liikkumavaraa. Joskus on parempi, että veroja kerätään ja niiden tuloksia saadaan palveluina ja tulonsiirtoina.

Sata-komiteasta on tihkunut tietoja, ettei mikään saisi maksaa nykyistä enempää. Presidentti ymmärtää valtiovarainministerien ikiaikaisen huolen, mutta hän kehottaa vakavasti eri osapuolia näkemään kokonaisuuden.

Presidentin mukaan nyt olisi oivallinen aika käydä asiasta yhteiskunnallista keskustelua.

– Ei auta, että kunta sanoo, ettei valtio, tai valtio sanoo, ettei kunnat. Kyllä tässäkin yhteistyöllä saadaan tuloksia.

Oppiminen iloksi

Suomen pärjäämisen kannalta presidentin mukaan on tärkeää, että meillä on hyvä peruskoulutus, kansainvälisestikin tunnustettu, mutta Halonen näkee myös isoja koulutuksellisia haasteita.

– Meidän yliopistomme ja korkeakoulummekin ovat parempia kuin on annettu ymmärtää. Innovaatiopuolen tavoitteet saattavat olla oikeita, mutta itse olen enemmän laajapohjaisen yliopiston kannalla. Kun tulevaisuudesta ei tiedä, niin mahdollisimman laaja sivistysyliopisto olisi mielestäni hyvä pohja.

– Nyt olen iloinen ammatillisen koulutuksen arvostuksen paluusta, toteaa Halonen ja muistuttaa elinikäisen oppimisen olevan vielä kova haaste.

– Haluaisin puhua oppimisen ilosta, vaikka varttuneemmat sukupolvet eivät aina kauhealla ilolla kouluaikojaan muistelekaan. Sitä haastavampaa on saada elinikäinen oppiminen käytännöksi.

– Meidän pitäisi päästä siihen, että uuden oppiminen on ilo. Oppiminen voi olla monenlaista, työpaikoillakin pitää oppia koko ajan uutta. Usein uuden oppimista ja muutosprosesseja ei osata viedä oikein läpi ja ihmisilläkin on sisäisiä jarruja uuden oppimiseen. Suurten ikäluokkien saattaminen oppimisen iloon on haaste. Elinikäinen oppiminen ei kosketa vain ikääntyviä, vaan pitää muistaa, että hyvänkin koulutuksen saaneiden nuorten koulutus vanhenee entistä nopeammin.

ILOn komissio aikaansa edellä

– Me olemme onnistuneet maailman murroksissa erittäin hyvin, olemme olleet globalisaation surffaajia. Ovatpa laineet olleet isommat tai pienemmät niin Suomi on onnistunut aina löytämään paikkansa. Meidän vahvuutemme on perustunut laatuun, joka on saatu aikaan hyvinvointiyhteiskunnan avulla. Näin pieni ja hyvin koulutettu väestö on kyennyt nopeasti reagoimaan kulloinkin tarjolla oleviin mahdollisuuksiin, muistuttaa Tarja Halonen.

Vaikka suomalaisista usein tuntuu, että globalisaation pitkät varjot ovat viime vuosina pimentäneet monenkin teollisuuspaikkakunnan tulevaisuudennäkymiä, niin presidentti Halonen, joka toimi ILOn asettaman Globalisaation sosiaalisen ulottuvuuden maailmankomission rinnakkaispuheenjohtajana, asettaa globalisaation oikeaan viitekehykseensä – siis globaaliin.

– Pidän tärkeänä, että ILOn raportti tuli laajasti hyväksytyksi. Siitä tuli yksi keino YK:n vuosituhannen tavoitteiden saavuttamiseksi. Oli kansainvälisesti suorastaan ihme, että barrikadien eri puolilta tulevat pystyivät tekemään yksimielisen esityksen. Silloin tuli tunne, että tämä onnistui. Olin kamalan tyytyväinen siihen, vaikka myöhemmin Suomessa asia mielestäni väärällä tavalla politisoitiin. Meillä keskustelu leimautui Halosen vasemmistolaisen menneisyyden pohjalta, vaikka globaalit arviot ja uhat oli kuitenkin yhteisesti tunnustettuja.

Raportti vaati reilumpaa globalisaatiota.

– Kaikilla kansakunnilla on oikeus rikastua, mutta pitää myös nähdä kokonaisuus, johon liittyvät ilmastokysymykset, kestävä kehitys ja se, että luonnollakin on rajansa. Mutta niiden, jotka puhuvat vain ekologiasta, pitää muistaa että ihminenkin on ihan sallittu laji.

– Reilu globalisaatio on tavallaan esikoulu kestävään kehitykseen.

Komission työn tuloksia toteutetaan koko ajan ja siitä on puhuttu paljon, mutta sitä ei pidetty kovin ajankohtaisena. Nyt kuitenkin asiat ovat yhtäkkiä pelmahtaneet esille. Kysymys ei ole pelkästään energian hinnasta vaan myös ruoasta, ihmisten perustarpeista.

– Maailman köyhyys on tullut silmille, presidentti sanoo ja samaan aikaan ikäänkuin sanojen vakuudeksi höyrylaiva Ukkopekka puhaltaa.

– Esimerkiksi YK:n kauppa- ja kehitysjärjestön UNCTADin kokouksessa energian hinnan aiheuttaman kriisin yli suorastaan vyöryi ruoan hinta. Siinä on kyse ihmisen perustarpeista. Jos näihin ongelmiin ei löydetä vastauksia, niin YK:n vuosituhattavoitteena ollut köyhyyden puolittaminen saattaa olla uhattuna.

Ruoan hinnan noususta on puhuttu paljon meilläkin. Halosen mukaan se on ollut näkyvissä ja esimerkiksi Virossa ja Venäjällä ruoan hinta nousi jo viime vuonna, meillä nyt. Vain hintojen nousun nopeus on saattanut yllättää.

Yhä vain ajankohtaisemmaksi käyvän ILOn maailmankomission raportissa ja sen toteuttamisessa pitää Halosen mukaan nähdä kokonaisuus globaalissa mittakaavassa.

Aino Pietarinen
kuvat Tuulikki Holopainen

Mikä työssäsi parasta?
– Saan olla ajankohtaisten asioiden parissa, joilla on merkitystä ihmisten arkeen.
Mikä ottaa päähän?
– Se että kaikesta keskustelusta on tullut formaalista. Osa mediasta suhtautuu siten, että saako se presidentti ottaa tuollaisiin asioihin kantaa. Puhutaan enemmän muodosta kuin itse asiasta.
Kuka ilahdutti sinua viimeksi?
– Perhe, koska jälkipolveakin on ollut täällä kaiken kiireen keskelläkin.
Oletko tuntenut epäonnistuvasi?
– Ohimenevästi.
Onko tupo uskon vai järjen asia?
– Sekä että. Järjen asia, koska saatu hyviä tuloksia, mutta pitää myös uskoa siihen. Uskottava on myös siihen, halutaanko maata kehitettävän laajemmalla otteella.
Oletko aamun vai illan virkku?
– Riippuu tilanteesta. Olen suhteellisen joustava esimerkiksi aikavyöhyke-eroissa.
Kotiruoka vai työpaikkalounas?
– Meikäläiselle se on sama asia. Olen kahdentoista vuoden laitosruoassa, mutta onneksi erittäin hyvässä.
Kävellen vai autolla?
– Nyt mieluummin autolla, kun on ollut urheiluvamma, luupiikki jalassa. Yleensä kävellen, vaikka se ei minun kohdallani merkitse energian säästöä, koska poliisi ajaa vähän matkan päässä autolla.
Onko paheiden määrä vakio?
– Saattaa olla.
Jos vuorokaudessa olisi 25 tuntia, mihin käyttäisit lisätunnin?
– Itsekkäästi henkilökohtaiseen hyvinvointiin, urheiluun, lepäämiseen, perheen kanssa olemiseen tai vaikkapa maalaamiseen. Joskus – pelkään pahoin – se saattaisi mennä töihinkin.