– Me teemme työtämme asiakkaan kotona, mikä tekee työsuojelusta kodinhoidossa haasteellista. Asiakas on kuningas, se joka määrää mitä tehdään ja mitä työergonomian parantaminen saa maksaa, sanoo Liisa Toivanen, kodinhoitaja ja työsuojeluvaltuutettu Keminmaalta.

Kemin ja Tornion välissä sijaitsevassa kunnassa on hiukan alle 10 000 asukasta. Vanhainkotia ei ole. Palvelutalossa on kolmisenkymmentä paikkaa pääasiassa dementikoille, ja terveyskeskuksessa on vuodeosasto, jossa on paikkoja sama määrä.

Kodinhoitajat ovat ensiarvoisen tärkeitä Keminmaalla, missä etäisyydet ovat pitkiä. Kotona asuu iso joukko huonomuistisia vanhuksia, ja asiakkaat ylipäätään ovat entistä huonokuntoisempia.

– Jos kodinhoitaja on viimeinen ihminen joka sulkee illalla dementoituneen asiakkaan ulko-oven perässään, pientä levottomuuden tunnetta ei voi välttää. Meillä on meneillään yhden ihmisen yöpartiokokeilu, mutta jos jotakin sattuu, työntekijä voi olla Jokivarressa, 30 kilometrin päässä keskustasta, sanoo Liisa Toivanen ja kilauttaa rivitalon ovikelloa.

Oven avaa rollaattoriinsa tukeutuen Hilja Honkanen, 85. Kasvoille leviää iso tervetuliaishymy ja Liisa saa kunnon halauksen. Liisa ja hänen työtoverinsa ovat huolehtineet Hiljasta kahdeksan vuotta. Hiljan liikkuminen ei ole entisellään viiden aivoveritulpan jälkeen. Hilja istuu keinutuoliin ja Liisa poimii pika pikaa papiljotit hänen hiuksistaan, panee hiukset kuntoon muutamalla harjanvedolla. Valokuvaajalle tulee kiire kaivaa kameransa esille.

– Minullapa on ihan erinomaisia kodinhoitajia. Osaavat asiansa ja tekevät niin kuin pitää. Sitten on vielä ateriapalvelu ja siivousapua, kertoo kahdeksan vuotta leskenä ollut Hilja. Uuno-puoliso teki 40 vuotta töitä teroittajana Kemi-yhtiössä. Hilja hoiti perheen viisi lasta, mutta ehti myös olla töissä vahtimestarina.

– Kauhean surullista, että Tornion terästehtaalta lähtee 200 työpaikkaa, huokaisee Hilja. Hän seuraa ahkerasti uutisia viihtyisässä asunnossaan, joka on likimain täydellinen sekä hänen itsensä että kodinhoitajien kannalta. Se on rakennettu veteraaniasunnoksi, sopivaksi pyörätuolia käyttävälle. Muun muassa tiskipöydän ja kaappien korkeus on keittiössä säädettävissä. Myös pesuallas ja vessanpönttö ovat säädettäviä kylpyhuoneessa, jonne Liisa katoaa ripustamaan pyykin kuivumaan ennen kuin pistää kahvipannun porisemaan.

– "Tytöt" keittävät aamupuuron, suihkussa käyn itse, mutta he petaavat, tekevät ostokset ja laittavat ruoat, kertoo Hilja, joka haluaa välttämättä tarjota kahvit ja hillapiirakkaa.

Työtehtäviä laveasti

Asiakaskäynti kestää vartista puoleen tuntiin. Kolme varttia olisi hyvä, mutta siihen Liisa Toivasella on harvoin aikaa. Iltavuorossa hoidettavia asiakkaita on toistakymmentä, 70–95-vuotiaita vanhuksia ja nuorempia mielenterveyspotilaita ja liikuntaesteisiä. Aamuvuorossa heitä on kuudesta kahdeksaan.

Jokaisella asiakkaalla on oma hoito- ja palvelusuunnitelmansa, jossa sanotaan mitä ja kenen pitää hoitaa. Perusteelliseen siivoukseen kodinhoitajien aika ei riitä, mutta he imuroivat, vaihtavat lakanat, hoitavat pyykin, lämmittävät ruoan, kylvettävät asiakkaat ja yrittävät löytää aikaa seurusteluun. Kodinhoitajat kuskaavat asiakkaita myös kylään, mikä on kovin tärkeää yksin asuville ihmisille, kun busseja ei paljon enää kulje. Yhteistaksi on, mutta vain kaksi kertaa viikossa.

– Jutellaan kaikesta maan ja taivaan välillä, siitä mitä on tapahtunut täällä ja ympäri maailmaa, sanoo Hilja. Liisa lisää, että uskonto ja politiikka ovat asiakaskontakteissa kiellettyjä alueita. Mutta kyllä hän joskus lukee ääneen Raamattua tai laulaa virrenpätkän.

Asiakkaita on seitsemisenkymmentä ja kodinhoitajia 25. Kodinhoitajien keski-ikä on 49 vuotta. Raskainta on dementikkojen hoito. Keväällä käynnistyy työnjohdon ja työyhteisön kehittämishanke.

– Työtehtävät lisääntyvät, uupuminen ja fyysiset ongelmat vaanivat nurkan takana. Haasteisiin pitää yrittää vastata, nähdä kokonaisuus työssä, jossa on paljon eri osapuolia: kodinhoitajia, asiakkaita, aamu- ja iltavuoroista vastaava yksityinen kodinhoito, omaisia, lääkäreitä, fysioterapeutteja jne., Liisa listaa.

Ergonomia ja turvallinen työ

Liisa Toivanen on työskennellyt kodinhoidossa vuodesta 1989 ja saanut kokin, kotiavustajan ja lähihoitajan koulutuksen. Viimeksi mainittuun koulutukseen hän hakeutui vuonna 1993, kun oli sitä mieltä ettei aiempi koulutus riittänyt kaikkiin uusiin haasteisiin.

– Kaikki muuttuu nykyään niin kovaa vauhtia. Ensin pitää tehdä näin, puolen vuoden päästä noin. Jotta jaksaisi, pitää olla vahvat esimiehet, jotka antavat tukensa. Psyykkinen stressi johtaa helposti kiusaamiseen, epätasa-arvoiseen kohtaamiseen, sanoo Liisa Toivanen, joka on hoitanut työsuojeluasioita neljä vuotta, mutta toiminut luottamusmiehenä kymmenisen vuotta. Neljän lapsen äiti on lisäksi KTV 697:n varapuheenjohtaja.

Sijaispula on arkipäivää ja sattuu usein, että kodinhoitajat joutuvat pakon edessä vaihtamaan vapaapäiviään.

– Lisäksi on ergonomiaan liittyviä ongelmia. Työtä tehdään ihmisten kodeissa ja työvälineet saattavat olla puutteellisia, voi olla ahdasta tai ilmanvaihto ei ole kunnossa. Ja ergonomisten ratkaisujen on sovittava sekä asiakkaalle että meille kodinhoitajille, joista jokainen on eri mallinen, hän sanoo ja lisää, että huumorintaju on oivallinen apu, jos asioita pitää korjata.

Työsuojelulaki velvoittaa nykyään työnantajaa noudattamaan lakeja ja määräyksiä.

– Jokainen on velvollinen tekemään työnsä turvallisesti, ajattelemaan ennen kuin rupeaa nostamaan vanhusta yksinään lattialta. Ehkä pitää kutsua työkaveri paikalle. Ergonomiaa pitää ajatella enemmän, tähdentää Liisa, joka uskoo löytäneensä työsuojelusta oman juttunsa.

Kunnan työterveyshuollosta on ollut hänelle paljon apua. Tukea tulee myös ay-liikkeen lappilaisryhmän muilta työsuojeluihmisiltä.

Kodinhoitajan työ on raskasta mutta antoisaa, ja Liisa Toivanen on mielellään mukana sen kehittämisessä. Työssä viihtyy niiden monien onnellisten ja tyytyväisten asiakkaiden takia, jotka ovat iloisia siitä, että saavat elää kotiympäristössään, kun kodinhoitajat huolehtivat siitä, että olo tuntuu turvalliselta.

Ja viihtyminen on "palkanlisää" kodinhoitajan työssä, joka vaatii myötäelämisen kykyä, ammattitaitoa ja kykyä selvitä kaikenlaisista tilanteista, vaikkapa puhekykynsä tai muistinsa menettäneiden asiakkaiden vihanpurkauksista.

– Se että juoksemme paikasta toiseen kieli vyön alla ei näy palkkapussissa. Jos tätä työtä tekisivät miehet, palkka olisi kaksinkertainen, sanoo Liisa Toivanen painokkaasti.

Ingegerd Ekstrand

Kodinhoitajan työn mielekkyys horjuu

– Asiakaskunta on muuttunut jyrkästi viidessä vuodessa. Valtaosa asiakkaista on hyvin huonossa kunnossa, monet ovat vaikeasti dementoituneita. Kodinhoitajat joutuvat hoitamaan sairaita vanhuksia, korostaa Helsingin kaupungin työterveyshuollon kehittämispäällikkö Tiina Pohjonen.

Asiakasta ei enää nähdä kokonaisuutena, ja ennen työssä onnistumisen tunnetta ruokkinut huolenpito on tiessään. Pohjonen pelkää, että kodinhoitajat eivät enää pysty kokemaan työtään mielekkääksi.

– Työtiimissä pitää keskustella tavoitteista, siitä miten ne saavutetaan, asioista jotka tekevät työstä mielekästä. Jos tavoitteista ei ole tietoa, tuntuu siltä ettei työstä saa mitään.

Helsingin kaupungin kodinhoidon tuhat työntekijää ovat viime vuodesta alkaen toimineet terveystoimen alaisuudessa. Asiakkaita on noin 10 000. Kodinhoitaja, joka kymmenen vuotta sitten hoiti päivässä viisi asiakasta, hoitaa nykyään kymmenkunta. Aikaa on vain sairaanhoitoon.

– Jokaisella asiakkaalla on oma hoito- ja palvelusuunnitelmansa, johon on kirjattu mitä pitää tehdä, mutta esimiesten on huolehdittava siitä että työhön, esimerkiksi asiakkaan nostamiseen, on käytettävissä tarvittavat välineet. Myös suihkutuoli ja liukastumista estävä matto ovat tarpeen.

Kaksinkertaiset sairauspoissaolot

Tiina Pohjonen on tiukasti sillä kannalla, ettei työtä saa tehdä kodinhoitajan terveyden kustannuksella. Hänestä olisi hyvä, että kotihoidolle määriteltäisiin jonkinlainen vähimmäistaso. Kaupunki voisi vaikka lainata tarvittavia työvälineitä. Se parantaisi työturvallisuutta.

Työ on muuttunut ja entisen kodinhoitajakoulutuksen ja nykypäivän vaatimusten välille on auennut kuilu. Kuormitus ja stressi ovat lisääntyneet työssä, jota tehdään ergonomisesti kehnoissa olosuhteissa. Myös sijaisten puute lisää työtaakkaa.

– Kodinhoitajat ovat sairauden vuoksi poissa töistä vähintään kaksi kertaa enemmän kuin kaupungin työntekijät keskimäärin, Pohjonen korostaa ja lisää, että asiaan vaikuttaa myös se, että henkilöstö on keskimäärin hyvin iäkästä.

Kuormitusta voisi vähentää parityöskentelyllä ja esimerkiksi sallimalla työtehtävien kierrättäminen työtiimissä, vaikka tällainen ratkaisu ei tietysti ole asiakkaan kannalta paras mahdollinen. Asiakkaita ovat myös olemassa olevat palvelut hyvin tuntevat omaiset, jotka vaativat paljon. Ongelmia käsitellään työtiimissä, jossa on mukana sairaanhoitaja tai kotisairaanhoitaja, mutta parityöskentely olisi hyvin tärkeä asia.

– Tärkeää on myös vaikuttaa itse omaan työhönsä ottamalla asioita aktiivisesti esiin tiimin sisällä, pitämällä huolta siitä että asiat viedään eteenpäin esimiehille. Jokaisen pitäisi myös tarkkailla työtovereidensa jaksamista. Ihmiset kääntyvät usein työterveydenhuollon puoleen vasta siinä vaiheessa, kun työkyky on jo romahtanut. Silloin auttaminen on vaikeaa. Tulkaa ajoissa, Tiina Pohjonen kehottaa.

Helsingin kaupunki käynnistää piakkoin suurehkon projektin kodinhoitotiimien hyvinvoinnin parantamiseksi. Projektin piiriin kuuluvat niin kodinhoitajat kuin esimiehetkin. Pohjonen toivoo, että vuoteen 2008 jatkuva projekti selventää työnkuvaa ja antaa kokonaisvaltaisemman kuvan työstä ja tavoitteista, siitä miten työtä jaetaan ja tehdään.

– Mutta kodinhoitajien työ on kieltämättä fyysisesti raskasta. Minusta kodinhoitajat voisivat hyvin vaatia eläkeikänsä alentamista siinä kuin palomiehetkin, sanoo Tiina Pohjonen.