Ensimmäisellä kaudellaan Tarja Halonen ei asemaltaan ollut vahva. Hänen kautensa alkoi samaan aikaan kuin uusi perustuslaki astui voimaan. Uudessa laissa presidentin valtaoikeuksia oli selkeästi karsittu ja uusia käytäntöjä piti ruveta harjoittelemaan. Vahvoja ovat olleet ne voimat, jotka ovat halunneet riisua presidentin valtaa paljon yli sen mitä uuden lain kirjain sallii.

1990-luvulla asemiinsa ajaneen valtaeliitin enemmistö ei ole oikein voinut sietää "sosialisti"- ja "maailmanparantaja"-Halosta. Kuten Hannu Lehtilä viime syksyn kirjassaan kertoo, EK/Eva yritti talveen 2005 asti tosissaan savustaa Halosen ulos linnasta tai ainakin saada hänet kuriin. Mitä rajumpaa tekstiä Risto E. J. Penttilä ja kumppanit suolsivat, sitä enemmän Halosen kannatus kuitenkin kasvoi. Etelärannassa tehtiin johtopäätöksiä: Halonen tulee jatkamaan toisen kauden ja suhteiden presidenttiin täytyy olla kunnossa. EK/Evan johtomiehiä vaihdettiin ja Halos-kritiikki hiljeni. Lehtilä kirjoittaa:

"Elinkeinoelämä alkoi heiluttaa rauhanlippua alkuvuodesta 2005, ja helmikuun puolessa välissä ilmeisesti Halonenkin oli saatu asiasta vakuuttuneeksi."

Nyt toiselle kaudelle valittu Tarja Halonen on aivan eri tavalla vahvoilla kuin ensimmäisellään. Mieleen tulee vertailukohta vuoteen 1962, vaikkei vaaleihin nyt liitykään sellaista ulkopoliittista dramatiikkaa kuin tuolloin eikä presidentillä ole enää entisenlaisia valtaoikeuksia. Ensimmäisellä kaudellaan Urho Kekkonen oli "yhden äänen presidentti", jota silloinen, sotien aikana ja pian sen jälkeen asemiinsa noussut valtaeliitti ahdisteli joka suunnalta ja yritti kaikin keinoin estää hänen uudelleenvalintansa. Silloin kivenä eliitin kengässä oli suhde Neuvostoliittoon, nyt suhde Natoon.

Eliitti ei onnistunut, ja toisen kautensa aloitti aivan toisen kaliiberin Kekkonen kuin ensimmäisen. Vanhan eliitin ote alkoi nopeaan tahtiin kirvota ja nuoriso aktivoitui Kekkosen mukana. Voisiko nyt tapahtua jotain samantapaista? Tuskin samassa mitassa, mutta ehkä jotain sentään. 1990-luvun johtajat ovat siirtyneet tai siirtymässä sivuun ja tuoreet poliittiset sukupolvet ovat astumassa työelämään ja aktiiviseen politiikkaan. Vahvan presidentin ja nuorten polvien liitto on taas tarjolla – ja eduskuntavaalit ovat vuoden kuluttua.

Mutta hetkinen: olenko nyt nuolaisemassa ennen kuin tipahtaa? Entä jos Sauli Niinistö on kuin onkin kyennyt jyräämään itsensä toisella kierroksella presidentiksi? Silloin tulevaisuus näyttää hiukkasen toiselta – ehkä sellaiselta kuin Helsingin Sanomien nettisivujen keskustelupalstalla unelmoitiin vaalien ensimmäisen kierroksen iltana:

"Me voitimme ensimmäisen erän! Ehkä ensi keväänä saamme porvarihallituksen, jonka pääministerinä on erinomainen Matti Vanhanen. Samaan aikaan aikansa elänyt ay-liike menettää jäseniä vuosi vuodelta. Kun suuret ikäluokat jäävät pois työelämästä, meidän sukupolvemme pudottaa SAK:n nykyisestä valta-asemastaan sille tasolle, mikä sille yhteiskunnassamme kuuluu. Tämä on unelma. Sen toteuttamisen ensimmäinen askel on syrjäyttää istuva presidentti, tulipunainen Tarja Halonen yhteistyöllä. Me emme saa nyt pettää! Me valitsemme Sauli Niinistön presidentiksi 29.1.2006."