Pekka Sinko on selvittänyt Pohjoismaiden välisten elintasoerojen syitä artikkelissaan "Työllisyys ja tuottavuus – elintasoeron osatekijät Pohjoismaissa" (Valtioneuvoston kanslian raportteja 3/2005). Norjan elintasoeron muihin selittävät pitkälti maan öljytulot, joten jätän sen tässä tarkastelun ulkopuolelle. Ruotsin ja Tanskan elinkeinorakenne sen sijaan on pitkälti samankaltainen kuin Suomessa, joten esittelen näiden maiden eroja Suomeen.

Keskeinen selitys elintasoerolle suhteessa Ruotsiin ja Tanskaan on Suomen heikompi työllisyys. Työllisiä suhteessa työikäiseen väestöön on Suomessa vähemmän kuin Ruotsissa ja Tanskassa. Suomen alempi työllisyys liittyy palvelutoimialojen vähäisempään työllistävyyteen. Erityisesti koulutus-, terveys- ja sosiaalipalveluissa on Suomessa suhteellisesti vähemmän työllisiä kuin Ruotsissa ja Tanskassa.

Nämä palvelut ovat sellaisia, joiden työllisistä valtaosa on kaikissa Pohjoismaissa julkisen sektorin palveluksessa. Siten ei olekaan yllätys, että Suomessa julkinen sektori työllistää selvästi pienemmän osan työikäisestä väestöstä kuin muissa Pohjoismaissa. Jos julkisen sektorin työllisten osuus olisi Suomessa samalla tasolla kuin muissa Pohjoismaissa, olisi Suomen julkisella sektorilla ollut vuonna 2004 noin 200 000 henkilöä enemmän töissä kuin todellisuudessa oli.

Työllistävämmällä julkisella sektorilla on tietysti hintansa: Ruotsissa ja Tanskassa verojen osuus kokonaistuotannosta eli kokonaisveroaste on korkeampi kuin Suomessa. Verotuksen rakenteessa on mielenkiintoisia eroja Suomen ja vertailtavien maiden välillä. Tuloverojen ja sosiaalivakuutusmaksujen osuus kaikista veroista ei merkittävästi poikkea maiden välillä. Ruotsissa ne ovat samalla tasolla kuin Suomessa ja Tanskassa ne ovat hieman alemmat kuin Suomessa. Sen sijaan yhteisöverokanta (yritysten voitosta perittävä vero) on Ruotsissa ja Tanskassa hieman korkeampi kuin Suomessa ja osinkoverokanta on kummassakin maassa selvästi korkeampi kuin Suomessa.

Monet kyselyt ovat osoittaneet, että suomalaiset arvostavat julkisia ja julkisesti tuotettuja palveluita. Ruotsin ja Tanskan esimerkit osoittavat, että korkealla kokonaisveroasteella ja suurella julkisella sektorilla voi saavuttaa sekä korkean elintason että hyvän tuloksen kansainvälisissä kilpailukykyvertailuissa. Kysyä pitääkin, miksei se olisi mahdollista myös Suomessa?