apaiden
ammattiyhdistysten maailmanliiton VAKL:n viime vuoden raportti ay-oikeuksien tilasta eri
puolilla maailmaa ilmestyi lokakuussa.
Totuttuun tapaan raportin tiedot eivät tälläkään kertaa ilon aihetta tarjoa:
suoranaisia ay-aktiivien murhia kirjattiin viime vuonna 145, joista valtaosa jälleen
Kolumbiassa. Tämä Etelä-Amerikan valtio näyttää juuttuneen pysyvästi ay-teloitusten
verisimmäksi näyttämöksi, eikä maan johto tai kansainvälinen yhteisö näy
kykenevän tekemään asialle vuosi toisensa jälkeen yhtään mitään.
VAKL:n raporttiin on kirjattu vain räikeimmät ay-loukkaukset. Jos rimaa hiemankin
pudotettaisiin ja tarkastelua laajennettaisiin, voi vain kuvitella, millaisiksi
ay-toiminnan vuoksi kuolleiden ja kidutettujen luvut silloin nousisivat myös
itseään sivistyneinä pitämissä maissa.
VAKL:n lukuja synkistävät erityisesti niin sanotut vapaat tuotantovyöhykkeet.
Esimerkiksi viime ja edellisvuoden mittaan työjärjestö ILO laski niiden määrän
kaksinkertaistuneen yli 5 000:een. Nämä alueet ja niiden hikipajojen saaristo on
keskittynyt varsinkin Kiinan kaakkoisosiin.
Yhtä vähän kuin Kolumbian murhille, kiinalaiselle orja- ja vankityölle ei tunnu
löytyvän todellista vastavoimaa. Suomessakin Kiinan räikeitä ihmisoikeusloukkauksia
kyllä taivastellaan, mutta käytännössä niitä tuetaan niin huimilla
miljardi-investoinneille maan tuotantoon, että fariseuksetkin haudassa pyörivät.
Pohjoismaat eivät ole päässeet VAKL:n syntilistalle. Täällä ei lakkovahteja
jyrätä kauhakuormaajilla kuten Filippiineillä eikä mielenosoittajia päästetä
ampumalla hengiltä kuten Libanonissa ei enää eikä toistaiseksi.
Mutta onko hirmuteoista muualla sittenkään niin pitkä matka meille. Inhimillisesti
katsoen kyllä, eihän esimerkiksi Tamglassin pääluottamusmiestä sentään
puskutraktorilla liiskattu, vaan "vain" erotettiin. Silti pääluottamusmies
Aution kohtelu on tuomittu harvinaisen laajalti koko SAK:n kentällä. Samalla on taas
korostunut luottamushenkilöiden turvattomuus ja tuposta toiseen jatkuva pallottelu
heidän todellisilla oikeuksillaan.