Raporttimme on toinen tästä aiheesta julkaistu yleiskatsaus. Tänä vuonna ILO:n työkonferenssi käsittelee työelämän ihmisoikeuksista juuri pakkotyön torjumista. Viime vuonna keskusteltiin järjestäytymisoikeudesta, sitä ennen syrjinnästä työelämässä. Ensi vuonna on taas vuorossa lapsityövoiman kitkeminen.

Tätä raporttia varten tehtiin tavanmukaista enemmän selvityksiä juuri kehittyneissä teollisuusmaissa. Ja mitä löytyi? Ennen muuta järjestäytynyttä ihmiskauppaa, idästä länteen ja etelästä pohjoiseen, Eurooppaan, Pohjois-Amerikkaan ja Japaniin; Ranskaan ja Israeliin kaupattuja kiinalaisia rakennustyöläisiä, ukrainalaisia ja moldovalaisia EU:n palvelualoilla, keski- ja eteläamerikkalaisia maatyöläisiä ja kotiapulaisia Yhdysvalloissa… Ja kaikkialla naisia ja tyttöjä seksibisneksessä.

Halvan työvoiman kysyntä näyttää kasvavan samaa vauhtia kuin halut rajojen sulkemiseen. Muuttoliikkeen vastainen psykoosi ruokkii hämäriä ja rikollisia kanavia. Tytöille luvataan työtä ja vahvaa valuuttaa rajojen toisella puolella. Epätoivo ja hyväuskoisuus kulkevat käsi kädessä. Perillä viedään passit ja paperit, ja pois pyrkivää pelotellaan väki- tai virkavallalla ja karkotuksella jo ennen kuin välityspalkkio on ansaittu. Monet eivät muuta sitten ansaitsekaan.

ILO on ensimmäisen kerran uskaltautunut arvioimaan pakkotyötä maailmassa tekevien määrää. Päädyimme lukuun 12,3 miljoonaa. Tämä on minimiarvio. Todellisuus voi olla paljon kamalampi, mutta voimme sanoa, että joka päivä ainakin näin monelta on riistetty vapaus ja ihmisarvo. Ihmiskaupan uhreja on 2,45 miljoonaa. Teollisuusmaissa pakkotyöhön on näin joutunut vähintään 270 000 ihmistä.

Ihmiskaupasta on tullut globalisaation rujo kääntöpuoli, joka tuottaa 25 mrd. euroa vuodessa. Pakkotyön "perinteiset" muodot, kuten orjuus, velkavankeus, sotilashallitusten ja armeijoiden tekemä korvauksettomaan työhön pakottaminen, elävät myös itsepintaisesti. Lainsäädäntö kehittyy nopeammin kuin käytäntö, ja paraskaan laki ei takaa työtä ja toimeentuloa.

Lapsityön poistamiseen tähtäävät ILO:n ohjelmat ovat osoittaneet, että pelkkä riistosta vapauttaminen voi pahimmillaan johtaa ojasta allikkoon, jos koulutusta ja tuottavaa työtä ei ole tarjolla.

Huolestuttavaa on, että ihmiskaupan leviämisen vuoksi pakkotyö on muiden perusoikeuksien puutteisiin verrattuna selvästi kasvava ongelma.

Euroopassa ihmiskauppaa ei voi tarkastella erillään siirtolaisuudesta. Vanheneva Eurooppa tarvitsee yhä enemmän työvoimaa – ja on yhä haluttomampi tunnustamaan tämän tosiasian. Poliittista pääomaa huijataan siirtolaisuuden vastustamisella. Kukaan ei kohta tiedä, äänestääkö Ranskan kansa toukokuun lopulla EU:n perustuslaista vai Turkin jäsenyydestä. Ja perinteisesti avoimet suvaitsevat maat, kuten Hollanti ja Tanska, ovat sulkeutumassa kuin simpukat.

Joidenkin poliittisten vaikuttajien työntäessä päitään maahan strutsin tavoin tekee välillä mieli kysyä, olisiko muka ollut parempi, jos Berliinin muuri olisi jäänyt pystyyn ja aika pysäytetty 1980-luvulle?

Kadonneen ajan etsintä antaa vapaat kädet häikäilemättömälle yksityiselle monikansalliselle toiminnalle, jolla tuhansia ja taas tuhansia ihmisiä myydään epäinhimillisiin työ- ja elinolosuhteisiin. Rajojen sulkemista vaativa populismi pelaa ihmiskauppiaiden pussiin, koska se syyllistää uhrit ja estää selväjärkisen keskustelun siitä, miten yhteiskunnissamme välttämättömäksi käynyttä siirtolaisuutta parhaiten hallitaan.