Vaikka uuden väen värväys on kuulunut alusta lähtien ay-liikkeen ydintehtäviin ja jollakin liitolla SAK:ssakin koko ajan jäsenhaavi heilunut, tämän kampanjan aikana on aktiivien ja liittojen toimitsijoiden on tarkoitus käydä peräti 10 000 työpaikalla ja tarjota ay-jäsenkirjaa 100 000 ihmiselle. Työpaikkojen jälkeen jäsenrumpu paukkuu kauppakeskuksissa ja huhtikuussa myös ammattikouluissa.

Korkea järjestäytymisaste on alalle kuin alalle yhtään liioittelematta kohtalon kysymys. Jos rivit ovat harvat, menetetään sopimussuoja tai se jää kokonaan saavuttamatta. Ay-järjestöjen uskottavuus, edustavuus ja luonnollisesti myös toimintaresurssit ovat nekin suorassa suhteessa joukkojen sankkuuteen. Hajallaan meidät on helppo kampittaa, mutta yhdessä toimien pysymme pystyssä, on ajatonta viisautta ja sen kirjoittaa tänäkin päivänä moni ay-järjestö t-paitaansa tai lippikseensä jäseniä vakuuttamaan.

Suomessa ja muissa Pohjoismaissa ay-liike on edelleen voimissaan ja järjestäytymisasteet maailman huippua. Aihetta viheltelyyn ei kuitenkaan ole, sillä usean tutkijan mielestä huippu täälläkin on jo ohitettu.

Ankara pula työstä, rikkonaiset ja lyhyet työsuhteet, uusliberaalien vahva ote julkisuudesta ja yhä lisääntyvä globalisaation paine hajottavat työntekijöitä moneen kerrokseen, mikä näkyy ajan oloon myös järjestäytymisasteessa.

Työelämän raskaan sarjan tutkijoihin kuuluvan Dublin-säätiön ay-jäsentilastoissa EU-maista Pohjolan tasolle yltävät vain Belgia ja Italia. Kokonaiskuva ei kymmenessä vuodessa (1993–2003) ole muutenkaan heikentynyt aivan niin paljon kuin usein väitetään.

Säätiön taulukossa SAK on menettänyt vuosikymmenessä jäsenistään 6,5 ja Ruotsin LO 15 prosenttia, mutta maiden akateemiset keskusliitot lihoneet kolmanneksella, mikä todistaa paitsi työn myös koulutuksen rakennemuutosta.